Musikaali: Poikabändi

Tampereen työväenteatterin komedia musikaali, joka kertoi ToiBoysin tarinaa 1990-luvun lamasta ja sen aiheuttamasta epätoivosta. 

Mitä ihmiset tarvitsevat synkkyyden keskellä? Toivoa ja iloa. 

 

Bändin menestysresepti :

Ulkonäkö

Liike

Näytelmän musiikissa oli mukaansa tempaava rytmi ja sävel sekä mehevät sanat. Vuoropuhelu oli nauruhermoja kutkuttavaa ja siihen oli poimittu aikansa stereotypiat ihmisten ennakkoluuloista äitien elämänviisauksiin ja musiikintuottajien talousajatteluun markkinavoimien sekä tuotteistamisen avulla.

Viiden ystävän matka maalaispojista menestysbändin suosioon. 

Mikä on loppujen lopuksi tärkeintä? Raha vai ystävyys?

Näytelmä on visuaalisesti loistava ja koko nykyajan näyttämötekniikka on otettu käyttöön lavastuksesta pyrotekniikkaan ja valjaisiin. 

Yleisön ikähaitari oli laaja nuorista senioreihin ja kaikilla oli hauskaa. Vieressäni istuneet ikätytöt hihittelivät kuin teini-ikäiset laulujen sanoituksille. 

Minulle tuli paljon suosituksia töistä ja sosiaalisen median kautta, joten olin onnekas kun sain varattua lauantain päivänäytökseen liput, jottei tarvinnut yöaikaan matkustaa kotiin tai hipsutella vanhempien luo yökylään. 

Näytelmää esitetään ainakin toukokuuhun 2020 asti. Linkki Tampereen työväenteatterin ohjelmistoon ja musikaalin kotisivuille.

UIT: Helppoa kuin heinänteko

Tuulisena ja aurinkoisena päivänä kävimme työtiimin kanssa katsomassa Linnanmäellä UIT:n revyytä, joka irvaili ystävällisesti ajan ilmiöitä.

Popcornit olivat suolattomia, joten söin niitä tavallista enemmän ja kotona loput.

Yhtä matkaa. Yksi matka, kaksi elämää

Elämä on matka, joka vie perille. Miten kuljet omasi? Kävin Kansallisteatterissa katsomassa näytelmän, jonka pääosissa olivat Seela Sella ja Puntti Valtonen sekä laulavana konnarina Safka Koponen. Hyvää huumoria ja täynnä elämänviisauksia mielenkiintoiseen laukkuun pakattuna. 

Kansallisteatteri kuvailee näytelmää seuraavasti: Vanha nainen (Seela Sella) ja keski-ikäinen mies (Puntti Valtonen) kohtaavat junassa. Toinen on matkalla häihin, toinen hautajaisiin. Toinen haluaa keskustella, toinen on torjuva. Pitkän matkan mittaan ennakkoluulot haihtuvat ja vastarinta murenee. Kahden ihmisen elämäntragediat purkautuvat tarinoiksi, joiden kautta toisilleen vieraat matkakumppanit löytävät tien ennakkoluulojensa ryteikön läpi.

Helsingin Sanomien arvostelu.

Hieman on valoisampaa kuin muutama viikko aikaisemmin samoilla kulmilla. 

Mörköooppera

Kävin Helsingin kaupunginteatterissa nautiskelemassa Marjatta Pokelan satuoopperan Mörön matkasta ihmismaailmaan. Paleltiin pakkasessa, käytiin koulua, ihmeteltiin Helsinkiä ja kummasteltiin ihmisten outoa käyttäytymistä. 

Näyttämöllä tapahtui niin paljon, että melkein hengästytti. Tekniikka pyöri ja maisemat vaihtuivat. Tarina eli musiikin ja musiikkimadolla oli hieno studio omenassa. Musiikki oli sovitettu uudelleen ja yleisö pääsi mukaan. Loistava puvustus ja maskeeraus herätti hahmot eloon. Tänään nauroin samaan aikaan lasten kanssa.

Teatterin puistossa kukkapenkistä kurkistelivat ensimmäiset sipulipiipat.

Kaupunginteatterin sivuilla näytelmän tekijät, kuvia loistavasta lavastuksesta ja puvustuksesta. Mm. lokin puku oli verraton keltaisine saappaineen.

115. Suomen hauskin mies

Suomen hauskin mies on vuonna 2018 ensi-iltansa saanut mustan huumorin sävyttämä draamaelokuva, jonka on ohjannut Heikki Kujanpää. Se kertoo Suomen sisällissodan aikaisesta punavankileiristä, jonne tuodut vangitut punaiset teatterinäyttelijät saavat jäädä teloittamatta, mikäli kehittävät saksalaista komentajaa hauskuuttavan näytelmän.

Samat kriteerit kuin torstainakin eli leffa alkoi seuraavana, ei ollut kauhua eikä mässäilty väkivallalla. Voin lukea lähes mitä vain, mutta en katsella. Lukemisessa oma mielikuvitus asettaa rajat, mutta toisen kuvitelmia en pysty ottamaan vastaan, vaikka tiedän elokuvankin olevan vain tarinaa.

30. Luulosairas

Eilen oli oli ohjelmassa Molierin Luulosairasta Kansallisteatterissa. Ajattelin käydä katsomassa, naurattaako se yhtä paljon kuin 25-30 vuotta sitten. Ei naurattanut, mutta hyrähtelin silti aika ajoin. Viimeksi nauroin niin, että naurulihakset olivat kipeät monta päivää. 

Lukemani arvostelut jakautuivat kahtia, toiset ylistivät ja toiset arvostelivat melko rankasti. Ei tämäkään versio huono ollut, mutta ehkä riemastuttavat kokemukset nuorempana katsojana poikkesivat iäkkäämmän kulttuuriahmatin odotuksista. Näyttelijät olivat omalla tavallaan luonneet hykerrytäviä hahmoja.

Meillä on Suomessa hienoja ammattitaitoisia näyttelijöitä, jotka tarvittaessa pomppaavat paikkaamaan sairastuneen näyttelijän roolin lähes kylmiltään. Plari kädessään (ihan kuin vuorosanavihko olisi kuilunut osana näytelmään) Maria Kuusiluoma näytteli äitipuolen roolin häkeltymättä ja vauhdikkaasti. Hyvin paikattu! 

Kiertelin väliajalla ihailemassa teatteria. Kaunis rakennus on taideteos itsekin sekä ulkoa että sisältä täynnä rakennusajankohtansa yksityiskohtia. Seinät on tapetoitu maalauksella näyttelijöistä ja muilla kulttuurivaikuttajilla (Mäntsälän Marttojen kulttuuriretki Kansallisteatteriin sisältää kuvia ja kertomuksia tekijöineen). 

Kahvilla ja välipalalla muistelin ennen vanhaan tarjoilupöytien notkuneen leivonnaisia. Nyt niitä ei ollut kuin jokunen kappale per namupala. Enemmän oli jonoa kuoharitiskille kuin kahville. Koska tarjottava oli maito-sokeri painotteista, join kahvin ja söin oman leivän, jonka kaivelin repusta.

Ja kuten teatterissa yleensä, siellä törmää vähintään yhteen entisen elämän asiakkaaseen - niin nytkin.