Korukopio

Tämä koru on kopio rannekorusta, joka lähti maailmalle ennen kuin ehdin sitä edes kuvata. Tein sen pieneen vaijerin pätkään ja käytän samaan tapaan kuin edellistä kivikorua joko niskaketjulla tai nauhalla.

Ompa mielenkiintoinen tilanne. Kun vaihtaa selaimeksi kuukkeli kromin sen oma blogi ei enää toimi. Suurin osa kuvista katoaa. Kun laittaa pienen ja pehmeän seikkailijan kuvien lataus on vaikeaa ellei lähes mahdotona jos ei pysty niitä kutistamaan pienempään kokoon. Jos kuva ei näy nyt, lisään sen heti kun siihen on mahdllisuus ; )

PS: En näe blogia kromilla ennen kuin kirjaudun ulos. Selain ilmoittaa ettei selain ole enää käytettävissä. Toisella selaimella kuva on jättikokoinen ja karkaa ruutujen ulkopuolelle. Poistan sen vähäksi aikaa ja yritän uudelleen vaihtamalla selaimen. Voi tätä tietotekniikkaa ...

JES, vihdoinkin se onnistui :)

Lämpö sulattaa

Perjantai

Lauantai

Sunnuntai

Lumi ja jää sulaa kovaa vauhtia augingon ja tuulen yhteisvaikutuksella. Eiliset kuvauskohteet ovat jo haihtuneet ilmaan ja luonto on luonut uudet kuvattavat.

Ihan kaikkea en saanut tuupatuksi sisään. Tuli tukuttain virheilmoituksia ...

Voimakoru

Joskus on sellaisia päiviä, että kivien hypisteleminen rauhoittaa ja mieluisimmat niistä kerääntyvät kouraan ja lopulta vaijeriin kaulassa kannettavaksi. Pari viikkoa sitten minua rahoittivat erilaiset akaatit, karneoli, savukvartsi, fluoriitti, kaikeen vaivaan ja ongelmaan auttava vuorikristalli sekä hopeasavella maalatut laavakivet. Jotta korukivet eivät pana niskaani sykkyrälle ja hartioitani kumaraan, tein niskaosan hopeidusta muinaisketjusta, jonka molemmissa päissä on rapulukot.

Kivioppia aakkosittain Somsolan verkkosivuilla.

Tipujuhla

 

Hyvää pääsiäistä!

Kuva lainattu Positiivareiden sivulta

Täysikuu

Länsiväylää itään ajaessamme suoraan tien päästä nousi valtavan kokoinen oranssi pallo. Olipa kaunis ja vaikuttava näky. Rastilaan tullessa kuu oli kutistunut pienemmäksi ja värikin haalistunut, mutta silti sain siitä kivan kuvan, vaikka hyppyset hieman jäätyivätkin. Hyvin latautui tännekin kun muutti koon mahdollisimman pieneksi. Kyllä kelpaa tänä pääsiäisenä noitien lennellä.

Outo torstai

Silmät rävähtivät auki varttia vaille seitsemän eivätkä suostuneet sulkeutumaan unten maille enää ollenkaan. Minä hyperaamu-uninen, joka yleensä esitän vastalauseeni kun herätyskello keittiössä aloittaa ulvontansa kahdksalta. Hyvin epätavallisen rauhallinen aamu hitaalla aamiaisella ja kaiken maailman puuhalla.

Yhdeksältä katselin huolestuneena metroasemaa. Junan piti tulla ja mennä jo ajat sitten, mutta näyttö kertoi sen tulevan aina vaan yhden minuutin kuluttua. Ruuhkajuna "ei matkustajille" paineli varikolle, tuli takaisin ja kolisteli uudelleen varikolle. Puoli kymmeneltä laitoin viestiä töihin, että hyppelehdin edelleen itäisessä Helsingissä metroa odotellen. Vartin yli kymmenen olin viimein Kampissa. Matkaan meni enemmän aikaa kun Herttoniemestä lähtien kuulutettiin, että oviongelmien vuoksi olemme myöhässä. Juna on täynnä, mutta seuraava tulee ihan heti perässä. Jääpuikkona tutisin kahvikupillisen, fleecen ja villapaidan kanssa reilun tunnin ennen kuin aloin tuntea itseni lämpimäksi.

Kello yhden tilaisuuteen odotettiin uunituoreita vuosikertomuksia painosta. Lounaallekaan ei voinut mennä kun Mr.Murphyn lain mukaan kuljetus on noudettava juuri kun saat lämpimän aterian nenäsi eteen. Näin sattui juuri edellisellä viikolla kun arkistopalvelun kuljetus saapui. Nälkäisen oli kannettava ateriansa työpöydälleen ja kiiruhdettava opastamaan. Tunnin päästä kylmentynyt lounas lämmitettiin uudelleen mikroaaltouunissa. Varttia vaille yksi työtoveri tuli ilmoittamaan, että painotuotteiden kuljettaja on käynyt jo ajat sitten, mutta unohtanut ilmoittaa, että rullakko on tuotu kellarin laiturille. ARG! Kahden ihmisen voimin ryntäsimme kellariin. Toinen kantoi laatikon tilaisuuteen ja minä urakoin rullakon postituskeskukseen, josta sitten jakaisin sisältöä tarvitsijoille ympäri maailman.

Lounas, juu, painelin yläkertaan. Ei mitään minulle sopivaa, painelin ulos ja aiheutin Picnicin asiakaspalvelijalle paineita sekä jonon kasvua takanani. Kana oli päässyt loppumaan, patonkimenu oli vaihtunut ja jouduin kuulustelemaan sisältöä tarkasti. Onko maitoa, onko mitä mausteita, onko suolaa? Kaikkeen oli tungettu maitoa ja aasialaisia mausteita. Ei siis sopinut minulle. Mitähän sitä söisi? Päädyin kasvissämpylään ja vihersalaattiin. Olisi pitänyt syödä kaurapuuroa, mutta ei sitäkään jaksa kolmea kertaa päivässä ahmia.

Siinä se päivä sitten hurahtikin vuosikertomusten kanssa sinkoillessa julkisten tilojen esittelytelineitä päivittäessä. Iltasella olimme juuri päässeet Asahin alkuveryttelyihin kun koulun vahtimestari ponkaisi ovesta sisään ja ajoi meidät liikuntatilasta ulos väittäen Venäjän murteisella Suomen kielellä, että meidän tunnit on peruttu jo ajat sitten tältä viikolta koska varsinaisessa jumppasalissa on joku kaupungin järjestämä tapahtuma. Kaikki jumppasalin tilaisuudet oli siirretty B-liikuntatilaan. Mielenkiintoista ... taas on viestinnässä ollut katkoksia. Ei ollut Selkäyhdistyksellä tietoja, ei ollut opettajalla tietoja eikä meillä oppilaillakaan. Peräsimme vaihtoehtoista tilaa. Ei ole, menkää ulos! Voimistelijaryhmän vetäjä ehdotti jumppasalia meille ja sinnehän me taapersimme rekkien, tankojen ja hevosten sekaan. Tosi kummallinen päivä. Kotona kömmin suihkun jälkeen suoraan nukkumaan.

Jääpuikot on kuvattu viime sunnuntaina Käpylän asemalla.

Aurinkoisia päiviä

Päivät ovat olleet kauniita ja aurinkoisia. Kun kone ei toimi, olen nautiskellut auringosta ja sinisestä taivaasta. Usein posket ja nenä ovat olleet tuulen punastuttamat. Talvikamppeet, toppatakki ja -housut, tiukasti arkivaatteiden päällä. Hattu, huivi hupun tilkkeenä sekä paksut thinsulatella vuoratut villalapaset ja Kuoman lämpöiset hyvillä pohjilla varustetut kengät varpaiden suojana. Kameraa räpelletään tuulen mukaan lapasilla tai ilman. Yleensä ärräpäiden kera tumput kädessä.

Viime lauantai taisi olla jokaisen kansalaisen toiveiden täyttymys. Vartiokylän lahti vilisi ihmisiä suksilla tai ulkoiluttamassa koiruuksia. Minäkin kävelin päätepysäkiltä kotiin kohti länteen kiiruhtavaa aurinkoa. Tullessa pääsin istumaankin, mutta mennessä seisoin Itäksekuksesta keskustaan asti. Annoin metromadossa paikkani vanhemmalle herralle. Hänen tasapainonsa oli hatarampi kuin minun. Juttelimme sitten mukavia yhdessä loppumatkan ajan.

Opiskelin lauantaina kivien vaikutuksia Somsolassa. Hassua, että pohdin lahjaa parille ystävälle ja sitten siihen samaan saumaan tuli kolmannelta ihan aiheeseen liittyvä pyyntö tehdä kivihelmistä koru, jossa yhdistyisi horoskooppimerkin onnenkivet ja terveyteen liittyvät vaikutukset. Yksi koruja ostamaan tullut ihminen oli kiinnostunut tekemästäni kaulakorusta. En myynyt omaani, enkä tehnyt uutta. Kumpaakaan kivilaatua ei enää kotoa löydy eikä uusien vastaavanlaisten metsästäminen ole aivan vaivatonta. Tismalleen samanlaista korua ei voi luvata. Kivet eivät ole ikinä toistensa kopioita. 

Sunnuntaina kävin ystäväni uudessa kodissa, jossa aurinko paistoi koko päivän sisään eri ikkunasta ja lämpöä piisasi. Minäkin riisuin villapaidan päältäni. Kirjahyllyä tutkiessani käänsin nurinperin hyllyyn tuupattuja opuksia oikein päin. Uhkasin, että joskus järjestelen ne luokittain ja aakkosjärjestykseen, jos ei muutakaan tekemistä aivonystyröille löydy. Pääpointti vierailulle oli kuitenkin uusi läppäri, jonka verkottumiseen tarvittiin apuani. Hassulta tuntuu mennä avustamaan tietotekniikassa kun en kuitenkaan pysty korjaamaan omaa konettani.  

No niin, tänään en sitten ehtinyt kävelemään auringossa kotiin. Näin pääsi tapahtumaan eilenkin. Menin kauppaan hakemaan kardemummaa, joka tuntuu vaeltavan aina eri hyllyyn. Onneksi tuoksu paljasti lopulta sen sijainnin. Ulos tullessani aurinko oli kadonnut ja tuuli tuiversi myrskylukemissa valkoisia nenäliinan kappaleita sinne minne aurinko laskee. Vastatuuleen taapersin lähimmälle asemalle enkä jäänyt kotipihan tuulitunneliin harjoittelemaan. Todennäköisesti pimeitä kotimatkoja on tiedossa koko loppuviikon sillä huiskimisharjoitukset loppuvat vasta auringonlaskun jälkeen.

Kampissa oli tänään keltainen nelipyöräinen ja mylvähtelevä kananpoikanen ; )

Pajunkissat

Huikaisevan sininen taivas ja pajunkissoja, joita pongasin kävellessäni asemalta vanhempieni luokse. Kevät keikkuen tulevi. Kaikki merkit ovat näkyvissä Rastilan asemalla kuhertelevista puluista, auringon paisteessa tiputtelevista jääpuikoista sinne tänne poukkoilevaan säähän.

Sitä ennen ihastelin tovin kameralla ja ilman pilvettömän taivaan sinisen värin vaihtelua pään päältä horisonttiin. Taivaan värin kontrastina mäntyjen tumma vihreä ja kaarnan punervan ruskea sävy. Alhaalta hohkasi puhtaan valkoinen lumi, jota puiden oksien salaperäisen sinertävän harmaat raidat korostivat. Tietysti yritin vangita sen pikseleiksi, mutta eihän kamera koskaan ole ihmissilmän veroinen.

Käsityöihminen saa hurjasti vaikutteita ympäristöstään. Mielessäni pengoin lankojani ja helmiäni ja aloitin hurjan suunnittelun. Koskahan ehtisi toteuttaa? Ensi viikollakaan ei ole yhtään tyhjää iltaa ... tai ehkä sittenkin ohjelman muutos saattaa antaa mahdollisuuden helmeilevään koti-iltaan.

Maanantaisin on ns. vapaailta, joka täyttyy nopeasti elokuvista, näyttelyistä, kirjastosta tai kotitöistä. Tiistaisin on käsitöitä, jolloin helmeillään, opitaan uusia tekniikoita tai sotkeudutaan lankoihin. Tai sitten maanantain siivous siirtyy tiistaille. Keskiviikkona tavataan naapurikaupungin ystäviä ja harjoitellaan yangia. Torstaina menen naapurikaupunkiin temmeltämään asahia. Perjantaina pompin oman seuran tunnille harjoittelemaan yangia. Viikonloppuisin on milloin mitäkin: viime viikonlopulla minut saattoi pongata Vanhasta Satamasta sekä avustamasta helmilaarien luona että ihailemassa käsitöitä ja juttelemassa monen tutuksi käynneen käsityöyrittäjän kanssa. Monesti tulen tänne entisen lääninrajan kaupunkiin (Uusimaa-Häme).