Polviterapia

Tänään kävin viimeisen kerran fysioterapeutin rääkättävänä. Flunssan vuoksi yleiskunto ei ole samaa luokkaa kuin kuukausi sitten. Hengästytti eikä sarjoja jaksanut tehdä pitkään. Yskätestin sentään läpäisin, mutta nokka alkoi vuotaa heti. Jokunen uusi liike tuli kotiläksyksi, mutta myös vanhoja soveltaen uusin maustein sain jatko-oheiksi. Kaikkea saa tehdä ja kokeilla kunhan muistaa pyöriä päkiällä ja pitää jalkaterä suorana. Näin hurja kuin kuvassa ei oma terapeuttinini ollut, mutta jokainen liike otettiin sen mukaan sattuuko vai ei. Olin ihan voipunut tunnin kuluttua. Ehkä ei ollut hyvä idea mennä taiji tunnille tänään kokeilemaan, onko yangiin tullut säpinää (toisilla on helmijumi, mutta minulla on yang jumitus). Kehno yleiskuntoni ei ollut kaikkein paras mahdollinen tila harjoitella etanan vauhdilla etenevää sarjaa ja vielä kaikkein pisimmässä muodossa. En ole kahteen vuoteen tehnyt potkusarjaa pidemmälle kuin pari kertaa. Sarja oli täynnä mustia aukkoja. Seiso yhdellä jalalla pää nurin kääntyneenä kuin pöllöllä, jotta näki, mitä pitää tehdä seuraavaksi. Ei ollut hauska todeta, että on unohtanut ihan kaiken. Tähän tautiin ei auta kuin aika. Kai se harjoittelukin jossain vaiheessa alkaa taas itää kuin rairuoho pääsiäisenä. Päivän piristykseksi kauniita kukkia viime kesältä.

Helmimakkara

Tämä ikuisuustyö on ollut työn alla yli vuoden. Osittain siksi, että piti ratkaista, miten kiinnittää lukko pötkön päähän. Viimein monen kantapään kautta älysin pujottaa letkun sisään nahkanauhan, jonka päihin sain puristettua lenkit lukkoa varten. Täytyy kysellä tilaajalta, miten prototyyppi toimii. Samalla olen yrittänyt miettiä, miten korvaisin liiman tai kynsilakan solmunkovettajana (paljon pujottelua, mutta silti solmut täytyi lakata). Rannekoruissa lanka elää ainakin sen verran, että solmut tuppaavat irtoamaan ajan kanssa etenkin jos joutuvat veden kanssa tekemisiin. Omaa rannekoruani on järsinyt tenava, jonka ikeniä uudet hampaat kutittivat. Ehkä kaulakoru ei joudu niin kovan kulutuksen kohteeksi. Ajallisesti työ vei 12 tuntia televisio-ohjelmia parin kuukauden ajalta ja nuhapöpö hidasti valmistumista. Työssä kului noin 714 (6/0) helmeä ja kaksi helmineulaa. Rannekoruni oli sinertävän kukertava, mutta vaihdoin tähän työhön päävärin vihreäksi.

Talo & Mökki

Tänään kuntoilin ystävieni kanssa Helsingin messkukeskuksessa nauttien kukkaloistosta kun ulkona satoi lunta ja räntää taivaan täydeltä. Tässä muutamia vaikutelmia siitä, mitä kaikkea voidaan tarjota alalta oma koti, mökki, puutarha ja sisustus. Kevätmessuosastolta löytyi kaikkea askartelusta ja koruista ruokaan ja vaatteisiin.

Jätehuolto ja puhdas vesi

Vaihtoehtoja puutarhatonttupatsaille.

Miten olisi maljakko upotettuna lattiaan?

Tai värillinen vesiallas?

Tuuppaus keväälle

Olen nauttinut talvesta ja lumesta sekä kirpeistä talvipäivistä, jolloin aurinko paistaa, mutta toisaalta olen vähän samaa mieltä kuin Kamujen Kiti-kissa. Jonkun pitäisi tuupata kevät pyörimään ; )Haluaisin kävellä enemmän, mutta ympäristöni on melko liukas tällä hetkellä. Aurinko sulattaa lumen ja yö pakastaa sen peiliksi. Siksi olenkin työpäivän jälkeen kulkenut pitkin kaupungin keskustaa, koska kadut ovat jäätöntä asfalttia lähes kaikkialla. Ei tarvitse pelätä volttia kerien ja holtitonta tömähdystä maankamaraan.

Siniset käädyt

Sinisiä käätyjä vesimiehen merkeille. No, tästä ensimmäisestä en muista saajan eläinradan tähtimerkkiä.

Kahdessa ensimmäisessä lamppuhelmiä turkoosissa puuvillanauhassa. Viimeisessä kuvassa kootut kivihelmet: turkoosia, turkoosivärjättyä howliittia, jadea, akaattia ja kvartsia vaijerissa.

Kielipuolisuutta

Sunnuntaina metrossa ulkomaalaisen näköinen mies toisteli samaa lausetta kuin rikkoutunut nauhuri. Jokin äänen sävyssä lopulta tavoitti minut kirjani syövereistä ja nostin näköelimeni ylös pakatuista sanoista. Kolmasti hän vielä toisti sanansa, mutta mitään tolkkua en niistä saanut. Kerroin kuudella kielellä, että en ymmärrä häntä. Jos yllätyin itse kyvyistäni, niin näytti hänkin hieman voipuneelta. Lopulta hän vaihtoi paikkaa ja hoki samaa lausetta muillekin vaunussa olleille. Kenenkään en nähnyt keskustelevan hänen kanssaan, joten kukaan muukaan ei ymmärtänyt häntä. Havahduin miettimään, että mitä hyötyä minullekaan oli loppujen lopuksi osata äidinkieleni lisäksi viittä muuta kieltä sen verran, että osasin tuon lyhyen lauseen. Taidan olla vähän pöhkö yrittäessäni oppia risuaitakieltä. Todennäköisesti aito kiinalainen katselee minua yhtä hölmistyneesti kuin metron ummikkokin. Kemian tuntia lainaten aivosoluni alkavat olla kylläisiä kun niihin ei enää tartu sen enempää uudet Kiinan kielen sanat kuin yang tyyli taijikaan. Kilometrin pituinen huokaus!

Musta aukko

Aivojeni lokerossa on musta aukko, joka on nielaissut motivaationi harjoitella yang tyylin taijia. Olen pari vuotta polveni vuoksi harjoitellut ihan omaa tyyliäni. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että tietyt liikkeet olen kokonaan pudottanut pois ja toiset liikkeet olen muuttanut sellaisiksi, että pystyn niitä tekemään. Operaation jälkeen olen yrittänyt opetella tekemään liikkeet oikein, mutta edistystä tapahtuu äärettömän hitaasti. Sen lisäksi sarjassa on edelleen liikkeitä, joita en pysty tekemään ollenkaan en oikein enkä omalla tyylilläni. Mitä enemmän jotain liikettä hiotaan, sen enemmän minä hakkaan päätäni seinään ja sen vaikeammaksi asiat menevät. Samat kiemurat ovat myös chen tyylin puolella, mutta jostain syystä se ei ole yhtään niin vaikeaa kuin yang. Mikä tietysti aiheuttaa sen, että harjoittelen aina vaan cheniä ja jätän yangin pelkästään tunneille, joilla käyn kerran viikossa. Lisätaukoa tuli vielä tuon tse tse kärpäsen dna:lla varustetun flunssapöpön vuoksi.

Edellisen kerran motivaation puute uhkasi molempia lajeja, kun jouduin jouduin istumaan tunnilla jatkuvasti loukattuani polven kahdesti peräkkäin. Silloin kaikesta huolimatta heiluttelin vain mukana sen kummemmin miettimättä ja aloin tehdä sarjaan muutoksia, jotka nyt aiheuttavat monttuja polulle. Tiedän, että minun pitäisi vain mennä ja heilutella kuten ennenkin ja antaa ajan kulua. Mahtaisiko opettaja saada hepulin, jos heilusin chenin tahdissa yangin tunnilla? Mitä pitäisi tehdä kun porkkana ei kiinnosta? Ja mitä tehdä ihmisille, jotka eivät ymmärrä, että se, mikä on toiselle porkkana, onkin minulle kilometri piikkilankaa?

157 vuotta

Kakkuun oli laitettu kolme numeroa kahdelle syntymäpäiväsankarille, toiseen päähän 15 ja toiseen 7. Siitä sitten muodostui tuo reilu puolistoistasataa vuotta. Mörökölli liikkui nuoren naisen arvokkuudella pitkin pitoja kun taas pikku prinsessa paineli tornadon vauhdilla vieraan luota toiselle ja jossain vaiheessa ehti avata pakettejakin.

Kovin oli asiallisia paketteja pikku prinsessalla. Onneksi tuli tehtyä asiapakettiin muutama kortin värisävyjen mukainen rannekoru. Ainakin toinen niistä kimalteli kädessä hänen viuhahtaessaan ohitse. Kuvaa niistä ei ole.

Mörökölli kertoi kevään muotivärien olevan yksi lempiväreistään. Onneksi olin ennen nuhaani kerinnyt pari korvakorua tehdä varastoon ja sattuipa sopivat väritkin. Mörököllin lahjat olivat litteitä ja pinottavia, euroja ja lahjakortteja.

Korvat

Kaikki ihmiset tuntuivat puhuvan ihan kamalan hiljaa viime viikolla töissä. Olen raakkunut yhdelle sun toiselle MITÄ joka toisen lauseen jälkeen etenkin jos toinen on sen näköinen, että odottaa jonniinlaista vastausta kysyvän näköisenä. Nuhapöpö asentaa pumpulit korviini lähes joka kerran. Tilanne paranee hiljalleen pöpön joutuessa myöntämään tappionsa. Ääni on edelleen käheä ja unitauti vaivaa. Iltanokoset otin vastoin tavanomaisia tapojani tänäänkin.

Nämä helmet jäivät yli kaulakorun lyhennyksessä. Ovat menossa samaan osoitteeseen lyhennetyn korun kanssa jahka tapaamme. Unitaudin vuoksi olen enimmäkseen nukkunut kotona vapaa-aikani. Taiji ja Kiinan tunnit ovat jääneet tällä viikolla väliin ylen määräisen unen tarpeen vuoksi.

Ystävänpäivälahjoja lasihelmistä.

HKO - ilo korville

Kävin tänään lepuuttamassa aivojani Helsingin kaupungin orkesterin tahdissa. Kuuntelun ohessa, ihailin, miten samaa kappaletta voi soittaa eri tyylillä. Nuorten soittajien energinen tyyli ja seniorien liikkeiden taloudellisuus ja pehmeys. Seurasin orkesterin eri kilistimien ja kumisitimien soittajien vartalokieltä oman vuoron tullessa kohdalle. Kaikkein suurin ilo korville on seurata rumpujen hallitsijan työtä. Kuinka tuota äänien pandoran laatikkoa voikaan soittaa ilman metelöintiä.

En voi sille mitään, että yhdistän klassisen musiikin mitä suurimmassa määrin piirrettyihin elokuviin. Ensimmäisnen kappale toi vahvasti mieleeni kissa ja hiiri -leikin ja toinen kappale muistuttu mykkäelokuvista. Lopuissa seikkailivat kaikki olemassa olevat piirretyt hahmot sekaisin Helinä keijusta Bambiin ja Rumpaliin. Taisin luoda muutaman omankin otuksen joukkoon.

Virallisessa tekstissä luki seuraavasti: Hollywoodin kultakaudella kolmella Oscarilla palkitun Miklós Rózsan sävellyksiä kuulee harvoin klassisen musiikin konserteissa. Nyt on tilaisuus tutustua hänen Sinfonia concertante -kaksoiskonserttoonsa, joka on sävelletty legendaarisille virtuooseille Jascha Heifetzille ja Gregor Piatigorskylle. Finlandia-talossa HKO:n solisteina esiintyvät viulutaiteilija Elina Vähälä, Nobelin Rauhanpalkintojuhlan tähtisolisti, ja orkesterin oma sellisti Jussi Vähälä.

Katselin, että lippujen hinnat eivät ole kovinkaan pahan hintaiset muihin konsertteihin tai rientoihin verrattuna. Täytyykin piirrellä allakkan muutama varaus Harry Potter ja Mozart konserttien kohdalle.

Hiljainen kevätväsy

Tauti on sitkeä. Ilmaröörit toimivat lähes normaalisti. Välillä täytyy vielä vähän rykäistä. Nenän tiivisteet toimivat jo jokseenkin, mutta silloin tällöin täytyy nenäliinaa vielä käyttää. Ääni tulee ja menee. Ihan kuiskaukseksi se vielä ei ole vaiennut, mutta rohisee joskus vähän enemmän. Kaikki muu on ihan siedettävää, mutta unentarve on valtava. Viime yönä vetäisin kellontaulun ympäri ja aamulla olinkin ihan pirteä. Iltapäivällä alkoi sitten keskittymismittari vipattaa. Ajattelinkin keikauttaa ruotoni vaakatasoon jahka saan iltakahvini juotua.

Narukoru tämäkin. Kaunis lamppuhelmi ja omenaisia särölasihelmiä.

Oma kuva

Hupsista. Löysin kuvapussista itseni kutistetussa muodossa. Se hieman vääristää olemustani, sillä mittasuhteet on käännetty nurinpäin. Pääni ei ole noin iso eikä vartaloni ihan noin ohut. Saattaahan alkuperäinen muotti olla otettu muutama vuosikymmen sitten. Nykyään pää näyttää vain pienemmältä kun muut osat ovat laajentuneet.

Kevätaurinko

Tämä kuva on otettu noin vuosi sitten Töölönlahdelta. Kun katselin ikkunasta eilistä päivää ja räystäältä tipahteli vesipisaroita, aistimusmuistini toi äänet, värit, valon ja tuoksut viime keväältä vahvasti mieleeni. Hassua, kun etenkin nuhan myötä hajuaisti oli kadoksissa kokonaan. Tänään, kun tuulettelin parvekkeen oven kautta kämppääni, kävin antamassa vettä pikku kuuselleni, joka näytti janoisen vaalean vihreältä ja omenapuulleni, joka sitkeästi emäntänsä unhduksesta huolimatta on työntänyt silmun alut rungosta ulos. Päivä ei ollut ehkä yhtä kirkas ja lämmin kuin eilen, ainakaan lämpömittarini ei kivunnut yli kymmenen asteen tänään eikä makuuhuoneeni onnistunut saamaan saunamaisia ominaisuuksia auringon paisteessa. Tänään kävin sen verran ulkona kävelemässä, että sain täydennystä lähes tyhjään jääkaappiini sekä lisää mehua. Olen hörppinyt kuumana totina appelsiinituoremehun (aamiaiseni) tämän viikon aikana kun muutakaan ei teen ja kahvin lisäksi ole ollut. Tauti iski niin yllättäen selän takaa, etten ehtinyt siihen reagoida. Tavallisesti käyn kaupassa ensioireiden ilmaantuessa, mutta nyt en ehtinyt.

Kevätkortteja

Poikkesin Tiimarissa noutamassa liimaa pari viikkoa sitten. Sieltä tarttui mukaani pääsiäisaiheinen askartelupaketti. Niitä ja vanhaa varastoani yhdistellen syntyi seuraavanlaisia kortteja. Osa on selvästi aiheeltaan pääsiäistä varten, mutta muutamaa voi käyttää muuhunkin.

Korttien kuvaaminen on aika haastavaa. Paljon vaikeampaa kuin korujen tai heiluvan luonnon. Huh!

Perjantaina iltapäivällä, kun ei enää nukuttanut ja kaikki maistui puulta, siirryin aurinkoa karkuun keittiön pöydän ääreen ja sotkin itseni ja ympäristöni liimaan ja paperiin. Kimalleliimoja, erikoistehosteita ja ääriviivatarroja en omista, joten ehkä nämä ovat hieman aneemisia niihin kortteihin nähden, jota olen muiden sivuilla katsellut. Toisaalta nämä kuitenkin ovat enemmän omaa linjaani (kohauttaa hämillään olkapäitään ruudun tällä puolella). Lisää laitan, jahka saan tyydyttäviä kuvia.

Onnen jyvät

Onni

Ei onni ole mikään sattuma,

joka valahtaa taivaasta kuin rankkasade kesäpäivänä.

Se tulee ihmisen luo vähitellen, sen mukaisesti,

miten hän suhtautuu elämään ja ympärillään oleviin ihmisiin.

Onni karttuu jyvä jyvältä, osanen täydentää toistaan.

- Tsingis Aitmatov -

Nuhanenän lukunautinnot

Kun aivotoimintani on sangen alhainen, luen jotain kevyttä ja helppotajuista. Monesti se on myös sellaista, joka saa minut nauramaan silläkin uhalla, että nauru päättyy köhimiseen. Kipeänä tarkkaavaisuus pätkii. Kun ilmaröörit on tukossa on ikävä nukahtaa kesken lukemisen johonkin yltiöjännittävään kohtaan ja herätä tukehduttavaan painajaiseen kesken unien. Ei siis seikkailua ja jännitystä eikä ylettömän tapahtumarikkaita unia vaan jotain kevyttä ja hattaramaista. Monesti tulee napattua nuorten kirjoja joko hevosilla tai ilman. Kotimainen viihde on toinen valintani ja mieluusti jotain sellaista, jota olen höröttänyt aikaisemminkin.

Tällä kertaa en valikoinut oman hyllyni tuotteita vaan kirjastosta lainaamani uutuuden. Niin no, jo kirjailijaan itseensä on luottaminen, olen pahasti myöhässä. Se lakkasi olemasta uutuus joskus jouluaattona kun kaupat löivät ovensa kiinni. Olen nauranut ja yskinyt kapinoille, siis pakinoille. Lyhyttä ja luistavaa tekstiä koottuna kokoelmaksi vuosien varrelta eri julkaisuista. Osan olen varmaankin tavannut jo aikaisemmin, mutta monta herkullista tekstiä olen lukenut lukuisten päivänokosteni välissä. Ei ole liian jännittävää eikä keskeytyksistä ole haittaa. Kirjoituskokoelman on tekstaillut Kaari Utrio ja yskittävän tekstikokoelman nimi: Kiilusilmä feministi eli miksi en enää matkusta junassa.

Muoks. Jotta en anna ihan väärää kuva kapinakokoelmasta, niin joukossa on myös vakavaa tekstiä, joka ei naurata ollenkaan, onhan vain sukkelasti ilmaistu.

Kirjastokissa

Luin viime viikonloppuna kirjan kissasta, joka eli Iowassa Spencerin kaupunginkirjastossa. Kirjastokissalla oli kovin kirjastomainen nimi Dewey Readmore Books. Kirja ei kerro vain 20 vuotta kissan ja kirjaston elämää vaan myös pienen värikkään historian sen emon ja kirjoittajan elämästä sekä kaupungin että sen asukkaiden elämästä. Hollywoodissa puuhataan aiheesta elokuvaa. Dewey on jo esiintynyt elokuvassa ihan itsenään (Youtubesta löytyi useampikin filminpätkä).

NIISK!

Eilen töistä lähtiessäni kurkkuni tuntui karhealta ja aivastin yhden kerran (17.30). Kiinan tunnille päästessäni kurkkuuni oli asettunut pikkuruinen siili piikit harallaan nukkumaan (18.15). Kuuma vesi Finrexin kera rauhoitti tilannetta sen verran, että sain keskittyä mongertamaan. Kieliopintoni ovat siinä jamassa, että tiedän kuulleeni sanan joskus aikaisemmin, mutta mitä sana on Kiinaksi, sitä en muista. Illalla kotiin tullessani olin syväjäädytetty (21.30). Lämmin suihku auttoi ja kuumalla juomalla yritin hukuttaa piikkisian, joka könötti vakaasti henkitorveni mutkassa. Simahdin kuin kastunut tuikku (22.22) kunnes heräsin aamuyöllä pakastettuun olotilaan (3.50). Villavaatekerta lensi myöhemmin lattialle (4.30) ja jälleen muutaman tovin jälkeen keräsin sen ylleni (5.05). Kohta olikin aika antaa uutiskatsaus esimiehelle ja työtovereille (8.30). Puoleen päivään mennessä eläin kurkussa on vaihtunut joksikin tuntemattamaksi ja nenän tiivisteet vuotavat. Nihkeään oloon auttoi lämmin suihku ja huutavaan vatsaan mikroaalto pyttipannu (13.30). Olo on silti tuhnuinen ja unelias. Tämä pikavirus tuntuu oikaisevan mutkat suoriksi. Ehkä sillä on vielä yllätyksiä olemattomassa takataskussaan. Niisk.

Tuliainen

Tämä kaunis rannerengas matkasi maailman ääristä luokseni. Olen katsellut vastaavia malleja lehdistä ja ihaillut äärimmäisen runsauden kauneutta, vaikka itse teenkin minimalisteja. Kokemuksesta tiedän, että saatan pyöritellä ja haudutella jotakin ohjetta tai mallia hyvinkin pitkän aikaa nenäni edessä ennen kuin alan kokeilla sen onnistumista. Katsotaan innostunko jossakin vaiheessa kokeilemaan tätä itsekin. Olen samanlainen töissäkin. Toisista varmaan tuntuu, ettei homma edisty, mutta se ei tarkoita, ettei sitä suunnitella, pyöritellä, vatkata ja tutkita joka suunnasta. Kun keitos on kuplinut aikansa, työ on tehty ennen kuin huomataankaan. Monta ongelmaa on ratkaistu nukkumalla yön yli. Jos en uneksi ratkaisua, saattaa ratkaisu pulpahtaa ulos työntämällä ongelma passiiviseen aivokoppaan.

Vaaleat roikkuvaiset

Läpinäkyvät korvakorut eivät kelvanneet äidille, mutta helmiäiskukkaset pääsivät suoraan kuoresta korviin. Sarjassa oli vielä yhdet isot kissansilmäpallot, joista en saanut tyydyttävää kuvaa, mutta nekään eivät päässeet tyttärelle asti vaan takavarikoitiin toiseen korulippaaseen. Tiedän kyllä, että tytär saa niitä lainata, mutta eihän se ole sama kuin saisi säilyttää omassa korulippaassa. Itse saattaisin olla aika hurjana moisesta, mutta toiset ovat ehkä anteeksiantavaisempia.

Rannekoruja

Tulipa sellainenkin tilanne vastaan, että jouduin tekemään kunnolla töitä, että löysin jotain vaaleaa varastoistani muutamaa läpinäkyvää lasihelmeä ja vuorikristallia lukuunottamatta. Onneksi ostin Luxoniasta sekalaisen helmipussin, josta on peräisin nuo dalmatialaiset. Helmiina lähetti tilauslahjana valkoisia mv-helmiä. Hailakan vaaleiksi kuluneet ruusukvartsit ovat kierrätystavaraa (purettu rikkoutuneesta kaulakorusta) samasta paikasta, jonne tämä vaalea kaunotar oli matkalla. Tosin äiti kaappasi korun käyttöönsä ennen kuin tytär ehti nähdäkään työni tulosta. Täytyy tehdä uusi lumikoru tyttärelle, jahka saan jostain vaaleita helmiä...

Lumikorun yllä kaksi välipalaa ja lukkoharjoitelmaa. Lasihelmiä millin hopeoidussa langassa. Putkihelmet ovat yksikertaisesti pujotettu langanpätkään. Punaisessa kieputtelussa on käytetty useampaa tähteeksi jäännyttä lankaa sekä kieputettu kaaosmaisesti ylijäännyttä 0,8 mm lankaa. Kumpikaan ei ole lukkopuolelta maailman kaunein koru, mutta muuten näyttäviä ranteessa kun valo sopivasti osuu helmiin.

Aivotoimintaa?

Kun eilen nukahdin iltapalalla ruokitun vatsani viereen, nukuin yhteen putkeen aamu kahdeksaan. Sen lisäksi, että vesijuoksu antaa oivalliset unenlahjat, se myös virkistää aivopatteja. Heräsin aamulla kummalliseen uneen, jossa esiteltiin kasvisperäistä liivatetta, jota suositeltiin uutena ja joustavana keksintönä erilaisiin tiivisteisiin ja ruokakelmuihin. Sen lisäksi jäykistettynä sitä voitiin käyttää ikkunalasien välissä eristeenä. Käsityöihmisiä houkuteltiin käyttämään luovuuttaan löytämään muitakin ratkaisuja. Siinä vaiheessa kun venyttelin kumimaista liivatelevyä käsissäni herätyskello puuttui unen kulkuun. Palelin. Ei ihme, että uni yritti ratkaista eristysongelmia. Metrossa kehittelin ystäväni kymmenen pisarahelmen settiin erilaisia ratkaisumalleja, jotka sitten piirtelin sanomalehden kulmaan muistiin. Kaikkeen ei sentään aivopattien aktivointi riittänyt tai sitten käytin endorfiinin loppuun aamupäivän aikana. Työpäiväni päätteeksi tilastoin työtuntejani ja yritin tunkea vartteja puolen päivän mittaisiksi. Jos ryhmän Z tilaama palvelu on kuukauden ajalta vain 15 minuuttia eikä muitakaan kontakteja ole, niin kuinka monen desimaalin perusteella saan sen tilastoiduksi puolen päivän tarkkuudella? Jos jätän kohdan tyhjäksi, näyttää tilasto siltä, että puolet työajastani olen huilauttanut aivojani työpöytäni ääressä tekemättä mitään. Mitä pienemmiksi kokonaisuuksiksi työtehtäviä pilkon, sen vähemmän tilaston mukaan teen töitä. Tilastoinnin piti näyttää, kuinka paljon teemme töitä eri ryhmille. Näyttää siltä, että se kulkee lampaan nahoissa ja palvelee muita päämääriä. Ehkä pitää venyttää varttia ja miettiä hitaammin.

Vesipeto

Tänään kävin taas riekaleisen työpäivän päätteeksi opettelemassa uutta lajiani vesijuoksua. Vielä on sihti hieman vinossa sillä vasemman jalan potku ajaa minut aina sivuttain. Nyt ainakin siirryin radan mukaisesti pituussuunnassa enkä enää pyörinyt ympyrää. Joskus on pitkistä kintuistakin harmia. Varpaani nuljahtivat matalassa päässä altaan pohjaan aikaisemmin kuin edessäni kelluvalta. Hitaampana en viitsinyt kurvata eteen, joten matalassa päässä meni vesikävelyksi. Hassua, että niin kauan kuin sain omassa tahdissa polkea laajoilla kaarilla, matka joutui. Kun taas intervalliharjoituksissa piti vipeltää niin lujaa kuin kintuista irtoaa, matka tyssäsi kuin olisi seinään juossut. Kai se on vain harjoituksen puutetta. Olo oli pirteä kuin keväisellä peipposella kun piipersin kotiin päin. Polvikin toimi kuin hyvin öljytty kone. Kiinalainen lounastankkaus oli riittoisa ja tuhti, mutta kotona jääkaappi parkaisi kauhusta, kun pohdin veitsi vasemmassa kädessäni, mitä teurastaisin kasariin iltapalakseni.

Lumesta on moneksi

Päivän lounastaukoni teema liikkui iglussa. Tiedättehän sellaisen lumilohkareista valmistetun puolipallon muotoisen eskimoiden ennen suosiman asumuksen ympärillä. No, itse asiassa kumipikin muisteli, miten sattuva mietelause meni, mutta kummankin aivoissa oli tässä kohtaa arkistoa tyhjä kohta. Mutta nyt se on kirjattu ja varastoitu blogin muistiaukkoon: Olkoon iglussasi lämpöä, lampussasi öljyä ja sydämessäsi rauha. -Eskimojen sanonta. Vanha kansa sanoo, että uusi lumi on vanhan surma. Tänään se tuntui pitävän paikkansa. Illalla joka paikka oli litsis lätsis lotsis. Uh! Toivottavasti vedenpaisumuskausi ei kestä pitkään ja jäätiköt sulavat pian. Liukastelu sinne sun tänne ei kuulu mieluisiin kävelytoiveisiin tänä keväänä.

Kaulakäätyjä vihreästä

Tässä taas muutama lahjaksi menneitä kaulan kaunistuksia.

Alla prototyyppi eli kokeilu. Piti tehdä korvakoruja, mutta helmet olivat hieman eri laatuisia ja osassa oli murtumia, joten päätin käyttää ne pitkään ajatuksen asteella olleen korun kokeiluun. Piirroksesssa helmet olivat eri värisiä ja pyöreitä, mutta kaipa ne koekappaleessa saavat olla kuutioita. Helmet on pujotettu vaijeriin, jonka päät on jätetty silmukalle. Silmukasta koru jatkuu turkoosilla puuvillanauhalla. Tällä kertaa vain korun toisessa päässä on kiinalainen liusolmu, jonka avulla mittaa voi säädellä mieleisekseen.