Retroa eli paluu pienen tytön muistoihin

On se vaan hyvä, että arkiston kätköistä löytyy koruja ennen blogielämää. Kun ei ole saanut mitään kunnollista aikaiseksi pitkään aikaan, voi silti kaivella jotain näytettävää. Itse asiassa tämä ei ole kovinkaan vanha. Vain pari kuukautta taaksepäin. Onkos tullut joulu nyt kesän keskelle vai mitä silloin laulettiinkaan. Joululahjaksi tämäkin meni, joten sitä ei voinut julkistaa ennen joulua vaan joskus sen jälkeen. Simpukkaa ja ruskeita kivihelmiä, jonka nimen olen jo unohtanut. Ne hakivat pitkään muotoaan kunnes löysin Nanasta nuo somisteet. Itse asiassa muistelen, että itselläni olisi ollut vastaavanlainen metalli-puuhelmi viritelmä joskus kauan sitten kun oli pieni tyttö. Ja korvakorut samaan settiin.

Hmmmmm, syystä tai toisesta blogi toimii tänään mielipuolisesti kaksikielisenä. Osa tekstistä on Englanniksi (save now/saved/hide preview), osa Suomeksi ja itse näppäilen tahatonta Kiinaa (meinasin kirjoittaa Suomen sanaksi women). Kaiken lisäksi esikatselu on taas eri näköinen kuin tämän ruudun sisällä, mikä taas tarkoittaa sitä, että lopullinen blogitus on taas toisenlainen kuin esikatselu, eikä muistuta tätä senkään vertaa. Haa, se tarkoittaa sitten sitä, että blogini on yhtä kummallinen kuin minä itsekin. Täytyykö Wanhan Sataman käsitömessuille ostaa rusinapurkki käteen, jotta satunnaiset lukijat tunnistavat peikkomaisen kulkijan?

Olo on kuin kolmijalkaisella kissalla

Ainainen matalapaine vesi-, räntä- ja lumisateineen saavat vahingoittuneet nivelet repimään joka suuntaan. Kävelin eilen illalla vesisateessa Kiinan tunnilta asemalle. Kävely sinänsä on ihan hyväksi polvelle, mutta aamulla tunsin olevani kuin kolmijalkainen kissa pomppiessani vasemmalla koipeliinilla aamutoimiin. Käsilläni en kävellyt, mutta siitä huolimatta sekin ärhenteli minulle. Päivän hyvä työ tuli tehtyä nivelien urputuksesta huolimatta. Kävin luovuttamassa pussillisen verta kun näin netistä, että oma veriryhmäni varasto oli vähissä. En nähnyt sääennustetta, mutta jos niveliin luottaa, kelit eivät parane.

Kirja, jonka sivut olivat tyhjiä

Löysin sunnuntaina kirjan, jonka sivut ovat melkein täynnä. Siellä täällä on jokunen tyhjä sivu. Sen kannet olivat tylsät, joten päällystin ne kukkapaperilla, jonka päälle liimasin eläinten kuvia. Etusivulle kirjoitin ohjeet ja tyhjän kirjan ojensin ensimmäiselle uhrille. Sitä oli tosi hauska lukea ja monta ystävää ja työtoveria iloisella mielellä muistelin. Melkein kaikki, joille kirjan ojensin, saivat sinne jotain väännettyä. Aina jokunen ihminen löytyi, jotka säilyttivät kirjaa jopa vuoden ja toivat sen tyhjänä takaisin. Kirjoja on kolme, joista kaksi on hyllyssäni, mutta yksi on matkalla jossakin eikä ole koskaan palautunut takaisin. Toivon sen palaavan matkaltaan joskus. Mieleni tekisi laittaa kirjat uudelleen kiertoon, mutta raaskinko luopua niistä nyt kun olen niitä selaillut. Löytyisiköhän sellaisia ihmisiä, jotka pystyvät pikaiseen luovuustestiin?

Matkalla Marokkoon?

Marokkoon matkustaminen tulee halvaksi, jos asuu Helsingissä. Museokadulla on nimittäin sen niminen kahvila ja sieltä löytyy tämä kaunis tapetti.

Vastaa kysymyksiin sanalla, joka alkaa oman nimen ensimmäisellä kirjaimella. Jos omistaa monta lempinimeä, joista suurin osa alkaa eri kirjaimella kuin oma nimi, joutuu miettimään miten näihin kysymyksiin vastaa. Haasteellisintahan on keksiä joka kirjaimelle oma litania, joten tässä kaikelle kansalle nähtäväksi. Vokaalien kanssa oli helpompaa kun taas konsonantti toi lisää harmaita haivenia turkikseen.

Olen : Rusina

Haluan: rutistaa rubiineja

Minulla on: ruosteiset aivot

Vihaan: raivotautia

Pelkään: rahahuolia

Kuuntelen: rytmejä

Pohdin: risuaitoja

Rakastan: ruskeita ratsuja

Minuun koskee: rispaantuneeseen polviniveleen

Minä en ole: rotta

Laulan: radioaktiivisesti

Itken: räjähdysmäisesti ripotellen

En ole aina: rohkea

Olen : Aamu-uninen
Haluan: ametistin ja aventuriinin
Minulla on: "apinoita"
Vihaan: ahdasmielisyyttä
Pelkään: ankaruutta
Kuuntelen: ave mariaa
Pohdin: ahneutta
Rakastan: aurinkoisia päivä
Minuun koskee: aivopattiin
Minä en ole: albatrossi
Laulan: ahkerasti
Itken: aina tarvittaessa
En ole aina: antistaattinen

Olen : urbaani
Haluan: unelmoida
Minulla on: uivelo olo
Vihaan: uhanalaisuutta
Pelkään: unettomuutta
Kuuntelen: ukkoskuuroja
Pohdin: urotöitä
Rakastan: uusia kirjoja
Minuun koskee: ullakolle
Minä en ole: uupumaton
Laulan: usein
Itken: ulkona sateessa
En ole aina: ujo

Keltainen kausi

Jostain syystä nyt on keltaisia koruja syntynyt useampi. Liekö lattialta noukitut parin millin kokoiset pienoisauringot puhaltaneet muut värit kadotukseen? Vai onko se vain ikuisen sumuisen ja lotisevan vetisen helmikuun aiheuttama vastareaktio? Korvataan oikea häikäisijä pienemmillä tuikuilla? Oli miten oli, keltaisia rannekoruja on syntynyt. Kaksi niistä ei ehtinyt tänne asti, sillä pienet tytöt ihastuivat niihin ja onnelliset omistajat saivat ne heti käyttöönsä. Ehkä kloonaan ne joku päivä jollakin toisella värillä.

Rottamaiset pippalot

Eilen vietettiin myöhästyneet kiinalaiset uudet vuodet. Ruoka oli hyvää (suolaakin vähemmän kuin viimeksi) ja tunnelma lupsakka. Valokuvaajasta uhattiin tehdä sapuskaa kun edelliset kokkaukset loppuvat.

Elämä opettaa ...

... ainakin kärsivällisyyttä. Tämän korun tehtyäni ja tarvikkeita kerätessäni tönäisin pienen helmirasian lattialle. Kansi aukesi ja kultaiset kiinnityshelmet levisivät parketille joka suuntaan. Tässä kohtaa kärsivällisyys tulee esiin, sillä tönäisin ohimennen saman rasian uudestaan lattialle. Puhuin painokelvotonta tekstiä ja ryömin jälleen kerran lattialla keräten pieniä tavaroita pieneen purkkiin. Kaulakorussa on 8 mm onyksia ja 6 mm vuorikristallikuutiota.

Helmeilijän epätoive

Tänään oli ylimääräistä aikaa, joten ajattelin tehdä yhden rannekorun lisää. Yhteen työhön menee nelisen tuntia. Ne on tehty kuuden helmen tuubina neliöpistoilla. Itse olen tykästynyt 6/0 siemenhelmiin. Mukaan olen tuupannut jokusen väriin sekä kokoon sopivia kristallihelmen, jolloin valo saa extra kimalluksen aikaan. Ja niin kuin aina, valokuvat eivät tee oikeutta kimallukselle. Yleensä kuuntelen radiota tai musiikkia, mutta joskus myös televisiota. Tiedän, mitä ohjelmissa on tapahtunut, mutta kuvasta ei ole näköhavaintoja.

Kaivelin helmilaatikosta sopivia helmiä kun tuupaasin rasiallisen keltaisen kukertavia helmiä lattialle. Tietysti kansi aukesi ja tuhannet helmet pomppivat pitkin huushollia. Aika ison kasan sain poimituksi takaisin rasiaan, mutta osa maastoutui kellertävän puulattian ja tavaroiden lomaan piiloon. Imurin putkessa kilahtelee varmaan kivasti seuraavalla siivouskerralla. Puhumattakaan siitä, että sukkalaatikko oli auki, joten sieltäkin vielä varmaan löytynee. Mikäs tuolla patterin alla kimaltelee? Kolme helmeä, joista yhden hopeasisus paljasti piilopaikan.

Hyvää ystävänpäivää

Hyvää kiinalaista uuttavuotta!

Vaihdoimme tänään sikamaisesta vuodesta rottaan. Äitini ja Ipana ovat syntyneet rotan vuonna. Rottia löytyy vuosilta: 1900, 1912, 1924,1936, 1948, 1960, 1972, 1984, 1996, 2008. Onnea vain heille!

Kuvat on otettu Lasipalatsin aukiolla, jossa vietettiin kiinalaista uuttavuotta toistamiseen. Tarjolla oli käsitöitä, ruokaa, esityksiä ja ilotulitusta. Ruokatelttaan en päässyt, sillä tungos oli pahempi kuin vappuna Kielletyssä kaupungissa 2006.

Kuva kertoo enemään kuin kuinka monta sanaa?

Kuoreni sisäpuolella on ollut tämän näköistä suurimman osan päivää, vaikka aamulla oli tosi kiva herätä kun maa oli valkoinen ja kaupungin äänet vaimentuneet lumeen ja vaikka kuulin tulleeni toiseksi valokuvakerhomme matkakisassa. Ehkä uni auttaa sähäkkään sieluntilaani.

Pink sky on fire

Tuli moitteita, ettei aamutaivaani ole tarpeeksi palava vaan vaaleanpunainen. Moittijalla olikin paremmat kuvat. Hän olikin ulkona kuvaamassa kun minä nappasin lasin läpi olkkarin ikkunasta, jotka suuntaavat etelään. En tohtinut lähteä t-paidassa ilman silmälaseja, kotiavainta ja pöksyjä kipittämään ulos metrosillalle, josta olisi olleet parhaat näkymät itään. On tyydyttävä vain pinkkiin näkymään, joka värjäsi korttelin talot kauniin väriksi.
Viime yönä heräsin painajaisiin. Nukkumisesta ei tullut mitään, joten päätin vihdoinkin tehdä kauan suunnittelemani keveän kellertävän kukertavan kimaltavan vaijerikorun. Helmetissä taisi olla joskus aikoja sitten aiheena keltainen. Vaikken olekaan hämäläinen, aivoni toimivat joskus hitaasti.
Sitten tahdoin kokeilla kaarevia putkihelmiä ja kristalleja. Sekin jo pitkään aivopoimussa piilossa. Ihanan kevyt rannekoru. Hmm ... ajatus kehittyy eteenpäin. Näitä ehkä saamme lisääkin...
Muotokin sen jo kertoo! Kyseessä on Q, vihreä kevät Q. Rannekoru, jolla on oma tahto ja joka ei halunnut muotoutua niinkuin sen alunperin ajattelin.