Ompelukahvila

Siivouspäivän etkot olivat suosittuja ja saivat syyskauden ajaksi jatkot nimellä Ompelukahvila. Sain vinkkiä, että Mesari on matkoilla tänään ja lupauduin käsityöillan yhteyshenkilöksi. Mukaan otin miekan ja kirjavaa lankaa. Miekka toimi sekä varrasvirkkauksen apuvälineenä että taijin tuntien sijaisliikuntana kun aloin huitoa vähän ennen sulkemisaikaa. Huitomisen jälkeen vuorossa oli siivoamista, hissillä ajelua ja ovien aukomista.

Huivipitsiä olisi tullut puolet enemmän, mutta löysin kierrätysmateriaalien joukosta huppari- ja verhonyöriä. Tulin sitten harjoitelleeksi myös makramen solmeilua. Saatan käyttää paksummat nyörit uusien nauhojen tukilankoina. Työtoverini ehdotteli valkoiselle makramemakkaralle uusia ja vähän erilaisia käyttötarkoituksia. Pistä kuminauha tuohon renkaaseen niin siitä tulisi vekkuli kravatti. Tai työnnä housun vyötärön alla ja sitten olisi nätti häntä. 

Talvi tuli, mut mihin syksy jäi?

 Nämä kuvat on otettu jo viikko sitten. Tänä aamuna villiviini tiputteli jo lehtiään. Piipersin ulos auringonpaisteeseen, mutta käännyin pihalta takaisin. Kaivelin vähän paksumpaa ylle: talvitakin, myssyn ja thinsulaten sormikkaat. Uusi yritys varttia myöhemmin tuntui paljon lämpöisemmältä ja mukavammalta. Taisin olla mustien ja mummo immeisten lisäksi ainoa, jolla ei ollut kylmä metroasemalla. Kävin rahamaatilla ruokiksella eikä talvipalttoossa ollut yhtään liikaa fyllinkiä silloinkaan. Sama tilanne lyllertäessäni taijitunille. Seisoin onneksi kaupassa (vesipullo unohtui vissiin kirjahyllyn kulmalle). Mestari kertoi juosseensa sillan alle kun raekuuro iski eikä hänellä ollut "kypärää" (viittaus myssyyni ja talvitakin huppuun). Varjossa rakeet kimmelsivät vähän pidempään, mutta auringon paisteessa sulivat nopsasti vesipisaroiksi. 

Lauantaina kämppäni lämpötila oli vielä 27 astetta. Tänään kotiin tullessa ainoastaan 20. Makuukamarissa oli eilen illalla vain 18. Tänä vuonna pitää vissiin laittaa tuli onkapannuun eli kääntää termostaatista lämpöä patteriin vähän aikaisemmin kuin viime syksynä (lokakuun puolivälissä). Mielenkiinnolla seurailen talven tuloa. Melkoista rytinää ja kiirettä on pitänyt. 

Syksyn viikko-ohjelma

Eli vapaasti ilmaistuna iltojen riemut ja puuhat:

1. Maanantai: Asahi
2. Tiistai: asiointia tai leikin kotia tai kiidän kulttuurissa (elokuvia, musiikkia, taiteita, teatteria)
3. Keskiviikko: Taijia - nykyään tuntikäyttäytyminen yangin tyyliin
4. Torstai: Käsitöitä tai asahia
5. Perjantai: Taijia - lisää yangia
6. Lauantai ja sunnuntai: vähän sitä sun tätä, mitä milloinkin tai missä milloinkin (kamerakävelystä kulttuurin kautta liikuntaan). Jos ulkona on pimeää ja märkää, nautin aamusta, jolloin ei tarvitse tehdä mitään, jos ei halua. Juon aamukaffeen sänkykamarissa ja luen hyvää kirjaa. 

Ja silloin kun ei ole liikunnallista iltatuntia, teen chen tyylin taijisarjan tai viikonloppuisin valoisaan aikaan miekkasarjan pihalla ennen kotitalon oven avaamista. Se tekee hyvää koko kropalle etenkin jos on keskittynyt käsitöihin epäergonomisissa asennoissa. Joskus kaipaan sarjakuvien tappisilmiä tuijottaessani pienen pieniä yksityiskohtia.

Makramemakkara

Lisää makrameharjoituksia muista töistä ylijäänneillä langanpätkillä. Päättelyä piti hieman miettiä uudelleen. Etenkin sinipunakirjavassa kun runkolangat jäivät pidemmiksi kuin solmulangat. Arvasin, että niin saattaa käydä kun lankojen kokonaispituus oli yhteensä vajaa metri. Lisään kierrätyslukon lenkkiin ja nauhan killumaan reppuuni. Hyvä vain kun harjoitusta tulee eri pituisilla naruilla. 

Makrame 1

Kävin torstai-iltana makramen peruskurssilla muistelemassa ja tomuttamassa yli 40 vuotta vanhoja muistilokeroitani. Tein kansakoulun toisella luokalla kirkkaan vihreästä langasta itselleni tällä tekniikalla vyön. Kun sain narut oikeaan järjestykseen ja näkövinkkeliin alkoivat ikivanhat muistijäljet palautua ja narujen näprääminen luonnistua. Alempi koru jäi hieman kesken eli se pitää vielä päätellä, jotta voin pitää sitä ranteessani.  Tämä aihe jatkuu lokakuun jatkokurssilla. 

Ruskaa odotellen

Ruskaa odotellessa ja vanhoja kuvia katsellessa, nämä helmet jo syksyn viileyttä ennustavat.

Helmeilevä kimallus

Tänään olen seissyt kellon ympäri neuvoen ja opastaen helmeilyn saloihin. Kun Wanhan Sataman oveet aukesivat aamu kymmeneltä olin jo tunnin järjestellyt tavaroita tarjolle ja tepastellut aamiaisen jälkeen reilu kolme tuntia. Seuraava hiljainen hetki tuli kahdentoista aikoihin. Silloin kävin syömässä. Kahvia tankkasin kolmen maissa leipästen kera. Viimeinen tunti olikin vaihtelevaisen hiljainen. Mininuket eli riipusenkelit tekivät kauppansa ja aika moni halusi niitä myös itse väsätä. Onneksi älysin tuupata kaulaani eri tekniikoilla tehdyt helmityöt. Niistä oli apua opastaessa ihmisiä helmityön saloihin. Eikä tahtia yhtään haitannut, vaikka kaulakorusta oli pudonnut yksi helmi matkalla. Kotiin päästyäni kippasin jalat seinälle ja luin hetken Hercule Poirotin tutkimuksia. Sitten olikin vuorossa jo iltapala ja 10 uutisten jälkeen voi siirtyä vaakatasoon ja unten maille. Huomenna on uusi päivä samassa paikassa.

Syyskuu

Tämän kirjavan taivaan kannen jälkeen on taivaan verhot kääntyneet auringon päälle ja taivaalta roikunut kylmää vettä. Putkiremonttia pakoileva työtoveri ei saa nukutuksi kun vesi ja tuuli kolisevat peltikattoon. Lohduttelin, ettei räystäspääskyn elämä kerrostalossa ole sen kummoisempaa. Parvekelasit ja peltikatto tahdittavat minunkin untani öisin etenkin jos ovi jää auki iltasella kirjan ääreen nukahtaessa. Aamuyöllä ihmettelee, miksi varpaita paleltaa. 

Vilpoisat yöt täplittävät koivun lehdet keltaisiksi ja yksi vaahteroista on aloittanut punertumisen. Kaikkein oudoimmalta tuntuu pitkän valoisan kauden jälkeen kun kahdeksan aikaan illalla on ihan pimiää. 
Harrastusten syyskausikin on jälleen avautunut. En ole oikein orientoitunut siihen, että joka toinen ilta pitää sinkoutua eri suuntiin. Harrastusillat ovat vaihtaneet päiviä eikä uudet aikataulut meinaa pysyä nupissa. Kuukauden päästä ei enää huomaakaan ja on tottunut siihen, että on aina pimeää.

Sinivuokkokääty

Sinivuokko ei ole kaavoihin kangistunut kukkanen. Joka kevät se jaksaa yllättää minut värikirjollaan kaikkia sinisen sävyjä ahkerasti varioiden: melkein valkoisesta tummaan violettiin. Lapsuuden maisemissani oli mäki, jonka maaperän kemikaalit vaikuttivat sinivuokon väreihin niin, että ne hohtivat pinkkeinä. Alakoulun opettaja kysyi keväällä, minkä värisiä vuokkoja olemme nähneet luonnossa. Hän väitti, että valehtelen, koska vastasin värin vaaleanpunainen. Pitkävihaisena mökötin asiasta pitkään vielä senkin jälkeen kun kävin hakemassa pari punaista vuokkoa opettajanpöydän maljakkoon. 

Männynkuorikääty

Ihailin keväällä ja kesällä auringon paisteessa hehkuvaa männyn kaarnaa. Ihan yhtä samaa sävyä en helminä lölytänyt. Loppusilauksen sain näistä kultafoliolla raidoitetuista punertavan ruskeista lasihelmistä.