torstai 31. toukokuuta 2018

153. Kävelyllä huvipuistossa


Lämmin kesäilta houkutteli tekemään kävelyretken huvipuistossa ja katsomaan, mitä uutta ja ihmeellistä siellä on tehty parin vuoden tauon aikana.


"Uudelle puolelle" Kulttuuritalon takapihalle johdatteli vesielementein somistettu polku, jonka päästä löytyy mustekala-kieputin.


Vuoristoradan ja pelikojujen takaa löytyy aikuisparkki ravintoloineen, esiintymislava ja perheen pienemmille suunnattuja laitteita.


Vierailuni sattui Suomenlipun juhlapäivänä.


Näköalatorni ja vapaapudotuslaite näyttävät seisovan optisen harhan vuoksi melkein ristissä. Melkein limittäin ne ovat, mutta reilusti erillään.


Lisätietoja Linnanmäen laitteista.

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

152. Tuhansien ämpärien maa


Linnanmäen Peacock-teatterissa 16.6. asti UIT esittää 40. juhlavuotensa kunniaksi humoristisen revyyn teemalla "Tuhansien ämpärien maa", joka sisältää sketsejä, laulua ja tanssia. Kävin tiistaina katsomassa kepeän ja veijarimaisen kepeän esityksen.


Peacockin lavalla yllätystähtinä vuoden 2016 tangokuningatar Erika Vikman ja Viivi Pumpanen. Mukana oli takuuvarmoja naurattajia ja laulavia näyttelijöitä: Sari Siikander, Leena Uotila, Sami Hintsanen, Sami Hokkanen, Jussi Lampi, Mikael Saari. 



Eikä tanssijatkaan jää esiintymisessä tai laulamisessa muiden jalkoihin: Ansku Bergström, Katri Mäkinen, Mikko Ahti ja Matti Puro. Mukana myös bilebändi Jean S. Antti Paavilaisen johdolla.  

Ilottelussa revitään riemua vuoden tämän hetken ajankohtaisimmista tapatumista. Osansa saavat mm. presidenttiparin perheenlisäys, Ähtärin uudet pandat, ajankohtainen politiikka ja sote sekä bittiteknologian vaikutus elämäämme kännyköiden ja sosiaalisen median kautta tai televisio-ohjelmat. Myös kirkon rahankäyttö virkamiestensä tuunaamana sekä hieman erikoinen saarna. 


Puolitoista tuntia on sopiva määrä iloittelua. Esiintyjät olivat erinomaisen osaavia. Ainoa miinus oli musiikin toisto liian suurella voimalla. Äänet alkoivat säröillä korvissani. Kaipasin korvatulppia, mutta sormien tunkeminen korviin ajoi saman asian.  

Ja tietysti aulassa jaettiin ämpäreitä.

tiistai 29. toukokuuta 2018

151. Linnanmäki


Linnanmäen mukaelma kolmen sepän patsaasta.


Oikein hyvä sää ulkoilla huvipuistossa.

150. Orapihlaja


Viikossa lehdet, nuput ja kukat talon vieressä.
Onneksi erilaiset olosuhteet ja lajit rytmittävät kukkimista.


maanantai 28. toukokuuta 2018

149. Kärhöt


Koettelipihan puiston pergolassa kiipeilee pensaita ja katoksen tukia pitkin sinisin kellomaisin kukin jonkin sortin kärhö.

lauantai 26. toukokuuta 2018

147. Voih kukka


Kukat poksahtelevat siinä tahdissa kukkaan, ettei kaikkia ehdi kuvatakaan kun ovat jo räjähtäneet toiseen muotoon. Aamulla töihin mennessä näkee aukeavia nuppuja ja töistä tullessa muodon muutos on usein kerinnyt toiseen ääripäältään.


perjantai 25. toukokuuta 2018

146. After work


Hevoskärryllinen iloisia lapsia tuli vastaan kun siirryin työpäivän jälkeen Eerikinkadun Leijuvasta Lainasta Bulevardin Dennisiin. 

Ensimmäisessä juhlittiin entisen työpaikkani kahden työntekijän kymmenvuotista taivalta ja paikalle oli kutsuttu työntekijöitä matkan varrelta. Melkein kaikki olivat ennestään tuttuja ja juttua riitti puolin ja toisin. Pikaisen gallupin mukaan työntekijät olivat olleet töissä 2 kuukaudesta 43 vuoteen. Minäkin ehdin olla 29 vuotta ennen siirtoa. 

Toisessa juhlittiin nykyisen työpaikan omasta tiimistä muihin töihin siirtyneitä. Olin ennakkoon tutkinut ruokalistan ja löysin yhden ruokalajin, jota ei tarvinnut muutella. Työkaverin pitsasta noukin alkuruoaksi sienet ilman eri kehotuksia. Oma annokseni tuli hiukan myöhemmin. Ruoan jälkeen kävin vielä katselemassa kun muut nauttivat onnenpyörän mukaan juotavaa Shot Bar Helsingissä. Seuraavina ohjelmassa olisivat olleet karaoke tai terassi, mutta lähdin kotiin nukkumaan. Aamu-unisen aamuvuoroviikko painoi takana, haukottelin ja silmät alkoivat sulkeutua väkisin. 

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

144. Piilokuva


Etsi kuvasta iso rusakko, joka säikäytti minut eilen illalla. 
Kuvan saa isommaksi tuplaklikkaamalla kuvaa.

Se oli niin saman värinen kuin polku etten nähnyt sitä ennen kuin se loikkasi hervottoman hypyn ylös ja oikealle. Sitten pari hyppyä ruohikolla ennen kuin jäi kivipaaden äärelle istumaan ja tarkkailemaan tilannetta. Peruutin pari askelta ja otin kuvan jähmettyneestä otuksesta, vaikka tiesin, että kuvassa olisi vain pieni harmaa läikkä. 🐇

tiistai 22. toukokuuta 2018

143. Tekstiili18

Kaapelitehtaan turbiinisalissa on tämän viikon näytillä Tekstiili18 -näyttely.

Teksti lainattu Kaapelitehtaan esittelystä

"Näyttely esittelee Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opiskelijoiden laajaa tekstiilisuunnittelun osaamista. Se tuo esiin ajankohtaista tekstiilisuunnittelua muodin, sisustuksen, taiteen ja tieteen näkökulmista.

Opiskelijoiden viime vuosina saavuttama menestys kansainvälisissä suunnittelukilpailuissa perustuu vahvaan muodilliseen näkemykseen sekä tekstiilirakenteiden, materiaalien ja valmistusmenetelmien syvälliseen tuntemukseen. Näyttelyssä esillä olevat vaate- ja sisustuskokoelmat ovat syntyneet innovatiivisissa yhteistyöprojekteissa, ja ne laajentavat tekstiiliosaamista myös tieteen alueelle."

Kaikki kankaista (kuva valehtelee, kankaat olivat paljon upeampia kuin kuvasta käy ilmi) ja vaatteista kiinnostuneet, käykääpä katsomassa tekstiilialan opinnäytteitä: vaatteita, sisustuskankaita ja poikkitieteellistä projekteja. 

Paikalla on oppilaita, jotka ovat tehneet töitä. Pyytäkää heiltä esittelyä omista ja muista töistä, niin saatte erinomaisen kuvan tekstiilialasta, lähtökohdista ja tavoitteista. Esillä olevien tekstiilien tekijät osaavat kertoa, miten ja millä tekniikalla kankaat on kudottu tai kuvat painettu. Tärkeää on vanhojen tekniikoiden käyttö uusilla ajatuksilla sekä ekologisten materiaalien käyttö vaatetuksessa. Saa koskea ja hypistellä sekä kuvata. Näyttely auki tämän viikon.

Turbiinisali on avoinna:
Ti-to klo 11-20
Pe klo 11-18 & 22-24 (after Näytös18)
La klo 11-20
Su klo 11-17
Vapaa pääsy!
#tekstiili18

maanantai 21. toukokuuta 2018

142. Tulppaanit

Tulppaanit näyttävät kukkivan sarjoissa lajeittain ja uusi sarja tulossa ... uteliaana odotan, mitä seuraavaksi. On siinä ollut hommaa tehdä reikä maahan kaikille ... 🌷


Muistin antaa vettä parvekkepuutarhalleni. Tämä tuoksupielikki (näkee puistoissa joskus isoina mattoina) jaksaa aina yllättää. Siellä se kukki täysillä enkä muista milloin olen viimeksi vienyt vettä. Jahka vähän viilenee, riisun vanhat lehdet pois ja mietin, mitä rikkaruohoja sinne kannattaa seuraavaksi istuttaa. Joku kellokukka siellä viihtyy ja kakarat. Auringonkukat kukkivat jokunen kesä sitten. Sain siemensekametelipussin ystävältäni. Nakkasin ne purkkiin sillä mielellä, että katsotaan sitten ja olivat monta viikkoa kastelematta. Kun tulin lomalta hämmästelin nyrkin kokoisia nuppuja ja lyhyitä varsia kukkapurkissa. Nehän vallan riehaantuivat kun saivat vettä 🌻


sunnuntai 20. toukokuuta 2018

141. Gospel musiikin konsertti


Satuinpa talvella selailemaan kevään kulttuuritarjontaa satunnaisesti sekä verkosta että eri esitteistä, jotka poimin Itäkeskuksen Stockmannin palvelupisteestä. Silmiini sattui paristakin printistä gospelmusiikin konsertti. Uteliaisuus voitti ja hyvä niin, sillä ilta oli täynnä musiikin riemua ja laulamisen iloa. Ei mikään pönötyskonsertti ja yleisö vedettiin mukaan taputtamaan, liikkumaan ja laulamaan. Harmi etten älynnyt suihkussa avata ääntäni, sillä pitkään käyttämättä ollut instrumenttini oli hieman ruosteessa eikä taipunut kovin teknisiin suorituksiin, mutta pystyin sentään onomapoettisissa "ooo-o-ooo" hihkaisuissa mukana. 

Parhaimmillaan lavalla oli neljä kuoroa ja viidentenä massakuoro Gospelia kaikille. Kuoro istui puna-valkoisissa paidoissaan lavan takana olevassa katsomossa ja tuli mukaan esityksiin sekä auttoi yleisöä laulussa, joka oli ainakin minulle ihan tuntematon juttu. Sävelmä oli helppo, joten hyräilin mukana vaikkei sanoista ollut hajuakaan. 


Konsertissa kuvaaminen oli tietysti kielletty. Konsertin loputtua kuorot kokoontuivat lavalle loppupalaveriin. Odottelin pahimman ruuhkan ohi menoa nurkkapaikassani, josta muuten oli erinomainen näkyvyys lavalle, vaikkei ihan alhaalla ollutkaan. Silloin nappasin kuvan, jossa kaikki olivat paikalla. Vahinko, etten ehtinyt kuvaamaan videota kun tekivät aaltoja 🌊.

Konsertti alkoi siten, että jokainen kuoro lauloi johtajansa ohjaamana yhden laulun. Lopuksi kaikki kuorot olivat yhtä aikaa lavalla. Suurimman osan aikaa kuoroja johti Gerald T. Smith, joka rokkasi joka biisin niin, että kertoi lavalla olevan kuuma ja kävi vaihtamassa palttoonsakin ennen loppua. Myös muiden kuoronjohtajien kehonkieli oli mielenkiintoista seurattavaa. Johtuisiko omasta kuorotaustastani etten ollut valmis taputtamaan heti kun musiikki taukosi, sillä Smithin kehonkieli kertoi ainakin minulle, että kyseessä oli taidepaussi ja odotin jatkoa. Näin tapahtui useammassakin kappaleessa ja joissakin monta kertaa. Jos tahtipuikon heiluttaja jähmettyy paikoilleen, on todennäköistä, että kappale jatkuu vielä taidepaussi jälkeen.  

Kuorojen lepohetkenä toimi saksofonin soittajan Joonas Raution soolo ja Gerald T. Smithin pianosoolo. Kummastakaan en löytänyt sävelmälle punaista lankaa, mutta luritukset ja juoksutukset olivat upeaa kuultavaa. 

Lisätietoja Gospel Helsinki -kuoron verkkosivuilta, josta poimin tiedot osallistujista. Konsertissa esiintyvät/mukana:

  • Gerald T Smith, Washington 
  • Gospel Helsinki, joht. Nina Pakkanen 
  • Lahden Gospelkuoro, joht. Marjaana Turunen
  • Aboa Gospel, joht. Silvia Koski
  • Joutsenon Gospelkuoro, joht. Toni Pussinen 
  • Gospelia kaikille Mass Choir, joht. Nina Pakkanen
  • Joonatan Rautio, saksofoni ja piano
  • Sami Koskela, lyömäsoittimet 
  • Juho Kivivuori, basso 
  • Saku Mattila, kitara

Gospel Helsingin FB-sivuilta löydät konsertista lisätietoa, mm. kuoro- ja artistiesittelyjä.

Artikkelit vetkossa: 
Ja jos kiinnostuit ja olet 21. heinäkuuta 2018 Porin suunnalla niin Gospel Helsinki on Kirkkopuistossa soi -tapahtumassa klo. 19.00-20.00 (Keski-Porin kirkko, Laivanranta 2, 28100 Pori), lisätietoja.

lauantai 19. toukokuuta 2018

140. Roihuvuoren hanami-juhlat


Tänään jos ehtii, voisi käydä kierroksella kirsikkapuupuistossa katsomassa puita ja juhlijoita. Lisätietoja Facebookista tai tapahtuman sivuilta, josta seuraava lainaus: 

"Hanami (花見, japaniksi ”kukkien katseleminen”) on vuoden tärkein juhla Japanissa.
Juhla ajoittuu kirsikkapuiden kukinnan alkamiseen, joten juhlan ajankohta vaihtelee kevään sääolojen ja kukintapaikkakunnan mukaan."
Kirsikkapuistoon on hyvä suunnistusmaamerkki Roihuvuoren vesitornissa, joka sijaitsee aivan liki puistoa. Sekä Siilitien että Herttoniemen metroasemilta voi kävellä puistoon sillä puisto on jokseenkin niiden keskellä. Matkaa on noin puolitoista kilometriä molemmista. 
Sää suosii retkeä kirsikkapuistoon. Vaikka alkuviikko oli helteinen ja kukat kukkivat räjähtivät kukkimaan, osa lajikkeista kukkii kuitenkin eri aikaan. 

perjantai 18. toukokuuta 2018

139. Kukkapoksahdus

Joka päivä poksahtaa uudet puut, pensaat ja kasvit kukkaan. Sen huomaa kun päivittäin kulkee samoja polkuja. Tienvarret muuttuvat yön tai työpäivän aikana.


torstai 17. toukokuuta 2018

138. Kukkivat puut


Rastilan metroaseman ja uusien kerrostalojen välissä on muutama kukkiva puu, jotka viihtyvät kuivalla nurmipläntillä vuodesta toiseen erinomaisesti. Rakentajat säästivät ja varoivat puita, vaikka kävelytie toimikin materiaalin varastona ja toimitusalueena pitkään. Joka kevät puut ovat kukkineen runsaasti ja joka syksy lehdet ovat kirkuneet väriloistoa keltaisesta punaiseen.  

Viime perjantaina kaikki rangat olivat alastomia. Viikonlopun lämpö sai eloa puihin ja maanantaina niissä näkyi muutama nupun ja lehden nykerö. Kaksi päivää myöhemmin puut olivat illalla ihan valkoisena kukkia. 


Kukin kukkii tavallaan ja koivu loisti heleästi kun aurinko paistoi vinosti puiden takaa. Pikkasen äkkiä ovat laittaneet juhlapuvut päälleen.

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

137. Kukkia kukkia kukkia


Sekä kukkapenkit että luonnonkukat ovat villiintyneet kukkimaan yhtäaikaa. Muutama kuuma päivä tekee ihmeitä aikaan. Henkilökohtaisesti pidän hieman hitaammasta tahdista sillä kevään väriloisto menee ohitse ihan liian pian helteisellä kukkaräjähdyksellä. Neljä vuodenaikaa supistuu kolmeen kun kevät ja kesä tuntuvat olevan päällekkäin.


Pari kuvaa kirsikkapuistosta.


tiistai 15. toukokuuta 2018

136. Kartanonpuisto


Herttoniemen kartanon puisto on mielenkiintoinen paikka...
Tänne on tultava vielä uudelleen...


Villi, mutta hoidettu





Valkovuokkojen meri

maanantai 14. toukokuuta 2018

135. Kirsikankukat



Töistä kävelin Herttoniemen kartanon puiston kautta vesitornin läheisyyteen ihailemaan kirsikankukkien paljoutta. Puut räjähtivät viikonlopun aikana. Viikko sitten ei ollut edes kunnon lehtiä. Mahtaakohan lauantain Hanami-juhlassa olla kukkia ollenkaan. Mielenkiintoinen lämmin ja lähes tuuleton kesäpäivä toukokuussa. Aamulla ei tarvinnut takkia, mutta myös iltakymmeneltä tarkeni hyvin kävellä kotiin ilman lisäkerroksia. Kukkien paljous ja kesäinen keli ruuhkauttavat polut ja nurmikot täyttyivät piknik-huovista. 



perjantai 11. toukokuuta 2018

132. Lehdet ja nuput


Osa koivusta on ihan vihreitä ja osa tuntuu pohtivan, onko tarpeeksi lämmintä.


Pihlajalla on kiire kukkimaan ennen kuin on ehtinyt edes lehtiä rullata auki.


Sama tilanne pihapensaalla. Toissapäivänä lehdet ja heti perään nuput.