torstai 22. marraskuuta 2012

Pitsiperhosia

 
Kun vauhtiin pääsin, niin nakuttelin ja taivuttelin pari perhoslinkkiä samaan tapaan.

Ensimmäisen kiedoin tämän isohkon lasihelminugetin pään ympärille ja toisen litistin tuttuun tapaan tämän lasihelmikolikon toisen pään reijän ympärille. 

Helmeilyillat ovat siitä mukavia, että jokainen voi tehdä omia keskeneräisiä töitään tai testata uusia tekniikoita ja sommitella erilaisten helmien ympärille osasia. Kotona saattaisi moni hyvä idea päätyä roskakoriin kun varastosta ei löydy toteuttamiskelpoista materiaalia. Yleensä aina ne värit ja helmet, joita eniten sillä hetkellä kaipaa, ovat poissa muodista ja saavuttamattomissa, joten ei helmikauppakaan aina ole ratkaisu henkeviiin ideoihin, mutta monesti helpottaa kun näkee mitä ehkä mahdollisesti voisi käyttää ... sitten joskus kun ne eivät ole muodissa ; )

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Hatuista pitsikoruja

Marraskuun helmeilyiltaan nappasin mukaani isoja helmihattuja, jotka ovat lojuneet korunosalaatikossa iät ajat. En ole löytänyt niille tarpeeksi kookkaita helmiä. Ajatuksena oli paukutella hieman vasaralla uutta muotoa. Parin kupin jälkeen kokeilin hattujen taittelemista kahtia tavallista paksummilla pyöröpihdeillä. Seuraavaksi kokeilin kääryleiksi muuttuneita hattuja littaoiden helmien ylle ja niin syntyi tämä pitsikoristeinen rannekorusarja. 



 Ja yksi kaulakorukin eksyi joukkoon...


Rannekorut on tehty tavallista pidemmiksi. Räpyläni on pienempää kaliiperia, joten omalla mitalla tehtyinä koruista tulee ihan liian tiukkoja ja pieniä isomman raajan omaaville. Samalla kaavalla on toivottu myös kaulakoruja, mutta ainakaan pitsisomisteisia en voi tehdä kun tulin käyttäneeksi kaikki helmihatut saman tien pois nurkista enkä tiedä, mistä myssyt ovat kyytiini hypänneet. Vot, mietintämyssyyn tämäkin kudelma...

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Ilmainen taidenäyttely




Pasilan aseman yhteystunnelissa Messukeskuksen kohdalla on ilmainen taidenäyttely. Olen pariin kertaan jo ihaillut niitä ennenkin, mutta tänään oli ylimääräisiä minutteja ennen junan saapumista, joten ehdin ottaa muutaman kuvan. Kannattaa käydä katsomassa. Pasilan asemalle tekemät maalaukset ovat Viva Granlundin käsialaa. 

tiistai 13. marraskuuta 2012

Kuparipiparit

Lokakuussa kävin kaulimassa ja kääntämässä kuparisavea. Kivaa touhua, mutta niin monta työvaihetta, että en taida kotona leipoa kun piparit on kannettava helmipuoltiin paistettavaksi. Kinusin uutta kurssia. Ehkä sellainenkin tulee, mutta savea voi leipoa myös vuokraamalla työpisteen ja välineet Idän Helmen tiloista. Hieman harjoitusta tarvitaan vielä ennen kuin homma sujuu luonnikkaasti illman pomppuja, mutta ilman muuta saven leipominen houkuttelee etenkin kun hopeasavi on puhtaanpaa kuin Sterling hopea (925).

maanantai 12. marraskuuta 2012

ELMA: Kädentaidot

 Kahvi on kotoa loppu, joten herkkukahvi tuoksuu keittimestä nenääni, slurps ... NUUUUUUUH!

Näihin ihaniin sydämiin tuhlasin viimeiset käsityömessuille budjetoidut eurot. Kuumennettua koivua, värjätty ja lakattu. Design by Kauko Raatiniemi (WoodJewel). Enkelikään ei ollut kallis, joten yksi sellainen lähti mukaani.

 Edellisestä postauksesta jäi Saabin kuva puuttumaan, joten yksi historiallinen auto kädentaitojen puolelle. Kai sitäkin taitoa tarvitaan, että pidetään lotja ajettavassa kunnossa kun kaahataan rallipoluilla.


sunnuntai 11. marraskuuta 2012

ELMA12 syksy

ELMA12 maaseutumessujen kuva-antia. ELMAsa ihaillaan perinteisesti eläimiä, lemmikkejä, metsätekniikkaa, maatalousalan koulutusta, yritystoimintaa ja kädentaitoja sekä sivutuotteena VM Motorsprot show ja Outletexpo, jonne en ehtinyt ollenkaan. Vaan jos siellä on ollut samaa tavaraa kuin viime keväänä niin tuskin siitä suurtakaan vahinkoa syntyi.  

 Juomatölkeistä syntyy näin upieta eläimiä, jos osaa niksit ja konstit. Vanhemmilla oli pitelemistä, ettei jälkikasvu aloittanut muinaisjäänne leikkejä. Samalla ständillä oli upeita metallilanka-siemenhelmitöitä.


 Hattukauppias jaksaa joka vuosi yllättää.

 Taika-baarin graffittiseinä ja taiteilija työnsä ääressä.

 Hyrian lypsyhetki maatalouseläinten puolella.

 Varttia ennen sulkemisaikaa, alkoi metsämiesten joulukuusen kaato.

 Sielukkaat silmät ja tuppilokorvat esiintyivät kameralle ripsiään räpsytellen. Kun kovaan ääneen mylvivä mies tuli aidalle, hänelle käännettiin peffa ja korvat kääntyivät niskaan.

 Muitakin kuvauksesta kiinnostuneita on paikalla. Kuvauksen kohteena ovat kerittävät lampaat. Ruskea lammas makasi tyynen rauhallisena paikoillaan kun painava turkki lähti, mutta valkoinen taisteli vastaan kunnes sai polven kaualleen.
.
 Toisella puolella aitausta seisoivat villavat ja toisella villattomat lampaat.


Harmi ettei kuvaan saa ääntä. Tämä karvakorva vastasi jutusteluuni hörisemällä. Oli harmissaan kun siirryin katselemaan amerikkalaisia minponeja, jotka söivät iltaruokaansa ihalijoista välittämättä.

 Neulegraffittipalttoo on kudottu talkoilla puulehmän lämmikkeeksi. Moni lapsi kävi ammun vieressä kuvattavana. Lehmän vastapäätä olivat messujen kestosuosikit eli eläväiset pikkupossut.


 Käheä ääninen kanarodun edustaja: Kukko kiekuu!  

Mehiläisvahakynttilän teko-oppia, 2 € / kpl. 
Hyvältä tuoksuivat minunkin nenääni, mutten silti osallistunut oppitunnille muuten kuin kuvaamalla.
 Loppuunmyyty!

 Metsäoppilaitoskoulun askartelupajan mallipeikko.
 
Pohjalainen isäntä toivotti vieraat tervetulleiksi messuille.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Viikkoloki 44

Pyhäinpäivän sumuista sadepisarataidetta.

Taas on paineltu pää kainalossa koko viikon ilman yhtään kirjaantumista lokiin. Tässä yhden viikon vapaa-ajan tapahtumat. Perjantai-ilta on viimeisen kuukauden ajan ollut normiohjelmasta poikkeava, sillä siihenkin tulisi tavallisesti teksti taijitunti.

MA: konkreettista työsiivousta, kotimatkalla kaupassa ja postissa, kävely kotiin ja roskapussirumba.

TI: metallilangantaivuttelun jatkokurssi: Nyt on alumiini- ja kuparilangasta väännetty, etten minä osaa tehdä niistä sydämiä. En tiedä, olinko yli väsy vai mistä johtui, ettei mikään tuntunut onnistuvan. Kotiin tultua painelin iltapesun jälkeen suoraan nukkumaan ja sahasin unitukkeja kellon ympäri.

KE: taijitunti

TO: asahitunti

PE: teoreettista työsiivoamista ja junamatka Hyvinkäälle

LA: Hyvinkään ja Rixun sumussa. Yksi puolivuosisatainen juhlittu liian isoissa melkein tippuvissa pöksyissä kun en ehtinyt ostaa uusia juhlapöksyjä tilalle. Odottelen innokkaasti joulun jälkeisiä alennusmyyntejä jos ei sopivat pöksyt kävele sitä ennen vastaan.

SU: aamupäivän aurinkoinen lukulepohetki ja iltapäivän sumuinen bittielämän päivitys. Nyt kolottaisi kahvihammasta ... jokohan sitä saisi iäkkäämmän ikäpolven houkuteltua ulkomaan paheisiin... Illalla kotiin ellei valtio ole käärinyt raiteita rullalle.