tiistai 31. elokuuta 2021

maanantai 30. elokuuta 2021

Syksyn merkkejä


Kuivan kesän jälkeen puistot ovat siirtyneet jo syyskuosiin. Punainen marjasato hehkuu kilpaa väriä muuttavien lehtien kanssa. 


 

sunnuntai 29. elokuuta 2021

Syksyn hipaisu

Viikonloppu on ollut suhteellisen lämmin. Eilinen aamupäivä oli tuulinen ja viileä, mutta iltapäivä suloisen lämmin sisältäen kesäistä tuoksua. 

Kun aurinko tänään pääsi vauhtiin, tuli puistossa lämmin ja pihalla asvalttia hohti kuumuutta. 

Lämmöstä ja kuivasta kesästä johtuen, puistossa alkoi näkyä jo syksyn merkkejä. Osa lehdistä on kellastunut ja pensaat ovat vaihtamassa syysväreihin. 


keskiviikko 25. elokuuta 2021

Vallisaari

 Tämän viikon kohokohta oli retki työporukan kanssa Vallisaareen ja Helsinki Biennalen taiteeseen. Samalla tuli kerrattua saaren historiaa.


Edellisen kerran toukokuussa 2017 kuultiin kummitusjuttujakin. Nyt ne eivät mahtuneet mukaan, vaikka yksi värikäs kummitustalokin mahtui mukaan. Väri on myrkytön. 

Pitkästä aikaa oli järjestelmäkamera kaulassa. Saaren poluilla tuli huomaamatta jumpattua myös nilkkaa, joten iltajumppa kuminauhoilla jäi pois ilta ohjelmasta. 

tiistai 10. elokuuta 2021

Heijastinkorento

Hyvät tyypit ansaitsevat extrahuomiota. Tämä heijastin korento lennähti suojaamaan erästä heistä. Viimeinen nilkkajumppa tänään. Ideat kulkee arjessa mukana vaikka treenit päättyivät. Kiitos avusta.