sunnuntai 20. toukokuuta 2018

141. Gospel musiikin konsertti


Satuinpa talvella selailemaan kevään kulttuuritarjontaa satunnaisesti sekä verkosta että eri esitteistä, jotka poimin Itäkeskuksen Stockmannin palvelupisteestä. Silmiini sattui paristakin printistä gospelmusiikin konsertti. Uteliaisuus voitti ja hyvä niin, sillä ilta oli täynnä musiikin riemua ja laulamisen iloa. Ei mikään pönötyskonsertti ja yleisö vedettiin mukaan taputtamaan, liikkumaan ja laulamaan. Harmi etten älynnyt suihkussa avata ääntäni, sillä pitkään käyttämättä ollut instrumenttini oli hieman ruosteessa eikä taipunut kovin teknisiin suorituksiin, mutta pystyin sentään onomapoettisissa "ooo-o-ooo" hihkaisuissa mukana. 

Parhaimmillaan lavalla oli neljä kuoroa ja viidentenä massakuoro Gospelia kaikille. Kuoro istui puna-valkoisissa paidoissaan lavan takana olevassa katsomossa ja tuli mukaan esityksiin sekä auttoi yleisöä laulussa, joka oli ainakin minulle ihan tuntematon juttu. Sävelmä oli helppo, joten hyräilin mukana vaikkei sanoista ollut hajuakaan. 


Konsertissa kuvaaminen oli tietysti kielletty. Konsertin loputtua kuorot kokoontuivat lavalle loppupalaveriin. Odottelin pahimman ruuhkan ohi menoa nurkkapaikassani, josta muuten oli erinomainen näkyvyys lavalle, vaikkei ihan alhaalla ollutkaan. Silloin nappasin kuvan, jossa kaikki olivat paikalla. Vahinko, etten ehtinyt kuvaamaan videota kun tekivät aaltoja 🌊.

Konsertti alkoi siten, että jokainen kuoro lauloi johtajansa ohjaamana yhden laulun. Lopuksi kaikki kuorot olivat yhtä aikaa lavalla. Suurimman osan aikaa kuoroja johti Gerald T. Smith, joka rokkasi joka biisin niin, että kertoi lavalla olevan kuuma ja kävi vaihtamassa palttoonsakin ennen loppua. Myös muiden kuoronjohtajien kehonkieli oli mielenkiintoista seurattavaa. Johtuisiko omasta kuorotaustastani etten ollut valmis taputtamaan heti kun musiikki taukosi, sillä Smithin kehonkieli kertoi ainakin minulle, että kyseessä oli taidepaussi ja odotin jatkoa. Näin tapahtui useammassakin kappaleessa ja joissakin monta kertaa. Jos tahtipuikon heiluttaja jähmettyy paikoilleen, on todennäköistä, että kappale jatkuu vielä taidepaussi jälkeen.  

Kuorojen lepohetkenä toimi saksofonin soittajan Joonas Raution soolo ja Gerald T. Smithin pianosoolo. Kummastakaan en löytänyt sävelmälle punaista lankaa, mutta luritukset ja juoksutukset olivat upeaa kuultavaa. 

Lisätietoja Gospel Helsinki -kuoron verkkosivuilta, josta poimin tiedot osallistujista. Konsertissa esiintyvät/mukana:

  • Gerald T Smith, Washington 
  • Gospel Helsinki, joht. Nina Pakkanen 
  • Lahden Gospelkuoro, joht. Marjaana Turunen
  • Aboa Gospel, joht. Silvia Koski
  • Joutsenon Gospelkuoro, joht. Toni Pussinen 
  • Gospelia kaikille Mass Choir, joht. Nina Pakkanen
  • Joonatan Rautio, saksofoni ja piano
  • Sami Koskela, lyömäsoittimet 
  • Juho Kivivuori, basso 
  • Saku Mattila, kitara

Gospel Helsingin FB-sivuilta löydät konsertista lisätietoa, mm. kuoro- ja artistiesittelyjä.

Artikkelit vetkossa: 
Ja jos kiinnostuit ja olet 21. heinäkuuta 2018 Porin suunnalla niin Gospel Helsinki on Kirkkopuistossa soi -tapahtumassa klo. 19.00-20.00 (Keski-Porin kirkko, Laivanranta 2, 28100 Pori), lisätietoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti