keskiviikko 14. joulukuuta 2016

14.


Työtoverit yllättävät 
Kun kalenterinlehti kääntyi vuoden viimeiselle kuukaudelle, ilmestyi kaappini päälle ensin punainen kynttilä, joka tuikkii 'virka-aikaan' hennolla lepattavalla liekillä. Ajastin sätää paristoja. Tunnelman luojana oli huonekaverini. Hieman myöhemmin ilmestyi sen viereen ruskea punanenäinen poro, joka oli koottu kierrätyskirjekuorista. Punaisen nenän korvasi suklaamakeinen. Briljantti idea, joka ilahduttaa ja naurattaa jokaista katselijaa. 

tiistai 13. joulukuuta 2016

13. Valoisaa Lucian päivää


Lucian päivän kunniaksi bonuksena pari enkelikorua.


Tämä syntyi yhteistyönä vuosi sitten heijastavan kielikylvyn helmeilyiltana. Eräs osallistuja keräsi helmet ja sanoi, että niistä tulisi ihana enkeli, mutta miten ne saataisiin kasaan vision mukaiseksi. Yrityksen, erehdyksen ja kokeilun avulla siivet saatiin kroppaa kiinni. Näitä tehtiin sitten eri variaatioita useampikin.


Nämä on tehty tutulla tekniikalla kun sattui löytymään toisiinsa sointuja siivet ja kukkamekko. Papukaijalukolla se on ripustettavissa mihin tahansa sopivasta kaulanauhasta vetoketjun vetimeen tai kassin renkaaseen.