perjantai 28. huhtikuuta 2023

Uhkaavat pilvimassat


Hieman ripottelivat vettä niskaamme, mutta onneksi pääosin olimme sisätiloissa. 

Kevätsade

 



Kevätsadekuuron piristävä vaikutus janoiseen luontoon.

 

Nuput ovat kehittyneet hurjaa vauhtia.

keskiviikko 26. huhtikuuta 2023

Vuosaaren uudet tornitalot


 Oranssit talot ovat korkeampia kuin keltaiset, joissa niissäkin on yli 10 kerrosta. Ao. Artikkelin kuvasta laskin 23 kerrosta oranssiin taloon. Huh. 

Artikkeli: Vuosaaren satametrinen tornitalo /IndustryRadar Oy

Hyperionin Aurinkolahti / Colliersasunnot

Pienempi alue kuin Hangonsilta Hyvinkäällä, mutta pienen alueen talot tavoittelevat taivaita. En halua kävellä ylös kun hissi on rikki tai hätätilanteessa alas kun hissejä ei saa käyttää. 

maanantai 24. huhtikuuta 2023

Kevät kukkii



 

Tietysti aurinko meni pilveen ja nakkeli vettä kun lähdin kotimatkalle. Koko päivän oli paistanut siniseltä taivaalta. 


 Onneksi näkymä kotiympäristössä ei ollut yhtä toivoton. 

lauantai 22. huhtikuuta 2023

Kevät kohisee

 

Vielä löytyy lunta puistoista, mutta lähinnä sieltä, minne sitä on kasattu. 
Muuten maa on vihreä. Puut ja pensaat puskevat silmuja.

Puistossa pärjäsi kevyellä takilla. 


 

keskiviikko 19. huhtikuuta 2023

tiistai 18. huhtikuuta 2023

Akateeminen kirjakauppa: Satu Rämö

 

Tänään oli Akateemisen kirjakaupan kirjailijahaastattelussa Satu Rämö esittelemässä dekkaritrilogiansa toista osaa: Rosa ja Björk. Kiva todeta kotona, että olisihan repun pohjalta löytynyt oikeakin kamera kun kännykästä loppui virta tämän kuvan jälkeen. Vähän jännäsin, että saanko kuvaa ollenkaan kun pimeni heti kuvan oton jälkeen. Sen verran vipinää koko päivän etten ehtinyt ladata akkua. No, mutta kuunteleminen oli tärkeämpää kuin kuvat. Ja nimmari kirjaan "Talo maailman reunalla". Yritin jäädä jonon viimeiseksi siinä onnistumatta, sillä olen liian kohtelias jäädäkseni höpöttelemään ylimääräisiä kun takana on liuta tulijoita. 

Satu Rämön kirjailijavierailu Rovaniemen kirjaston YouTube-kanavallaYouTube-kanavalla 14.4.2023 sisältää lavennettuna saman kuin Akateemisen kirjakaupan haastattelu. 

Tänään olisi ollut useampi mielenkiintoinen kirjailija suurin piirtein samaan aikaan. Runoilija peruutti sairastumisen vuoksi ja Vuosaaren kirjastossa sosiaalisessa mediassa suosittu Tiluksilla kirjailija. Kirjastot usein videoivat tilaisuutensa niille, jotka eivät voi tulla paikan päälle, joten nappiin meni tälläkin kertaa. Tosin en löytänyt linkkiä enää sitä etsiessäni (edit. 13.5.23). Lisään sen jahka jostain löytyy vastaava videointi. 

Pipanablogin Tiluksilla postaus

Tiluksilla Juutuubissa
 

sunnuntai 16. huhtikuuta 2023

Nikkarointia

 

 
Muista sitten, että vasara on autotallissa.

 

Aamupäivällä tee-se-itse nikkaroijan apuna. 


lauantai 15. huhtikuuta 2023

Haisua

 

Eilen käytiin tutkimassa Hyvinkään Prisman uusiutuneet tilat. Samalla retkellä ostettiin uusi pullo haisua, kun vanhasta pullosta tuli pohja vastaan. Ei muistettu vanhasta kuin pullon muoto eikä siitä näkynyt vilaustakaan Sokos emotions-kaupassa. Pyydettiin myyjältä tuoksuliuskoja ja sen mukaan isä valitsi uuden tuoksun. Pitää haista hyvälle kun mennään äidin luo palvelutaloon kylään. 

 

torstai 13. huhtikuuta 2023

Hiekkapölyä


Vaihdoin talviasusteet kevyempiin kevät tamineisiin ja käsineet tipahtivat kaatuneesta kassista lattialle. Huomasin tilanteen vasta töihin kävellessäni. Aamusella pärjäsi ihan hyvin, mutta iltapäivällä kylmä tuuli kohmetti kädet jääkalikoiksi. Hiekka narskui hampaissa kun tuulenpuuskat lennättivät hiekkatomua mukanaan. Soraa on kerätty talven jäljiltä kiitettävästi. Taivas ei ollut yhtä kaunis kuin eilen. 

 

keskiviikko 12. huhtikuuta 2023

Pilvinen ilta


Kauniin päivän vedos. 
Naapuritalon kukkapenkki ilahduttaa jälleen ohikulkijoita. Tällä hetkellä kukkivat krookukset. Lumikellojen aika oli nopea ja osittain lumen ympäröimä. Tulppaanit ja narsissit kasvattavat nuppujaan. 

 

maanantai 10. huhtikuuta 2023

Kirsikkapuut


 Lunta maassa, mutta kirsikkapuiden silmut ovat valmiita loistamaan. Lisää lämmintä valoa ja raikasta kevätsadetta ja poks! 

sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

Lämmin kevätpäivä


Palvottiin aurinkoa ja vaihdettiin kevätkuulumiset taloyhtiön asukkaiden kanssa.
Autotallin edessä oli lämmintä kun kevättuuli ei siihen osunut. 
Lumi sulaa kohisten. 




 

torstai 6. huhtikuuta 2023

Pilveilee


Tiistaina auringonlasku oli kaunis, mutta pilvilautta jämähti Helsingin ylle seuraaviksi päiviksi ja kevät alkoi hidastella. Strategisissa paikoissa lumi suli päivällä ja vesi jäätyi yöllä. Nastakengissä kävelen kunnes jää väistyy myös sieltä, missä sitä vielä muodostuu. 

 

tiistai 4. huhtikuuta 2023

Kukkakimppu palikoista

 

Töissä Agricolan päivän syntymäpäivää viettävä työtoveri taikoi herkkupöydän ja rakensi Lego-palikoista kukkakimpun. Netisä löysin kaktusruukkuja ja kukkapuskia vähän joka makuun isoille ja pienille rakentajille. 
 

sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

Lunta kiskoilla


 No on sitä muuallakin, mutta asemalla sitä näkyi viivasuorana linjana kiskoilla. Kaunis päivä houkutteli auringon palvojat autotallin eteen kevään lämpöä ja valoa ihailemaan. Linnut sirkuttelivat ja mustarastaat pomppivat omia teitään. 

Luomu ruissydän


Viime jouluna poikkesin Sahamäen omassa k-marketissa ja valikoin jouluherkkuja. Nämä ruissydämet tuoksuivat nenään ja nappasin pussillisen mukaani. Hyviltä ne maistuivatkin ja niistä tuli isäni suurta herkkua. 

Nyt ostan niitä pari pussillista kerrallaan. Toinen pussi jää leipälaatikkoon ja toisen pakkaan pakasteeseen leipäpari /pussi. 

Kiitos Heinolaan Pekan leivälle, jonka joulutortut olivat juhlapyhän parhaan makuiset. 

Pekan leivän herkkuja löytyy satunnaisesti myös Vuosaaresta, mutta usein ne ovat jo loppuneet siihen mennessä kun ehdin kauppaan. Muutkin ovat hyväksi havainneet.