lauantai 31. joulukuuta 2011

Lautanauhoja

Osallistuin työväenopiston lautanauhakurssille. Laudat on olleet laatikossani jo pitkään ja lankojakin löytyy melkoinen määrä omasta takaa.



 Kirjankin olen saanut lahjaksi, mutta sitä lukiessani totesin, että olisi parempi nähdä loimen suunnittelu ja laskeminen ihan oikeasti eikä vain tehdä vähän sinne päin kirjan mukaan arvaillen. Niihnhän siinä kävi, että loimen tekemiseen, pujottelemiseen ja muutenkin alkuvaiheisiin meni paljon enemmän aikaa kuin varsinaiseen kutomiseen.

Ensimmäinen tekele oli kaikille yhteinen (keskellä), mutta lankojen erilaisuuden vuoksi jokainen nauha näytti myös erilaiselta. Viikonloppuna muut ahersivat astetta leveämpien teelmien pariin. Minä taas kavensin ja nakkelin ylimääräisiä lautoja sivuun (malli vasemmalla). Siitä taas sain aivoituksen tehdä vieläkin kapeampaa ja lisätä kuteeseen helmiä (nauha oikealla). Nyt pitäisi yhdistellä nauhojen päät yhteen. Ajatuksena keskimmäinen on tehty avainnauhan pituuteen. Vasemmalla on vyö ja korusta en tiedä, mitä muuta käyttöä sille keksisin. Nauhoja ja lankoja katsellessani mietiskelen, miltä ne näyttäisivät lautanauhakieputuksen jälkeen.

perjantai 30. joulukuuta 2011

Suomenlinna talvella



Marraskuun Korkeasaari oli länsituulella leppoisan syksyinen. Viikkoa myöhemmin kävimme Suomenlinnassa samoilla asioilla eli ystävä kuvasi ja minä steppailin käsiäni heilutellen kuvauksellisilla taustoilla varustettujen kohteiden edessä. Yritimme haravoida ihmisiä taustalle, mutta muut ihmiset olivat ujompia kuin tehtävään valittu malli, joka hullutteli pääosassa pää ontossa puussa pyrsöään heilutellen. Jäinen pohjoistuuli söi energiaa ja jouduimme tankkaamaan yllättävän pian lämmintä nestettä ja evästä kupuumme. Astemäärä oli sama kummallakin viikolla, mutta tuulen suunnalla oli olosuheisiin yllättävän paljon merkitystä. Onneksi olin varautunut kunnon varusteilla ja tunsin oloni lämpöiseksi keskittyessäni tajiharjoituksiin. Kuvaajan kroppaa kylmä nipisteli paljon sukkelammin kuin minuun. Kuvauspalkkiona korvapuustikahvit tosin pulla syötiin puoliksi, koska Espan kahvilan puustit ovat huikean kokoisia.

torstai 29. joulukuuta 2011

Jousimiehen kääty

Kaiken jouluhulinan keskellä istahdin eräänä viikonloppuna hetkeksi alas ja tein jousimiehelle vihertävän kaulakorun. Lasikiekkohin sekoitin saman sävyisiä ja kokoisia kristallirondelleja. Koska varastosta löytyi iso kasa punaisen sävyisiä kiekkoja, tein vihreälle liaanille punaisen sävyiset sisarkorut, joissa toisessa punertavia kristalleja ja toisessa läpinäkyviä rondelleja. Punaiset odottavat joululahjakorissa lahjakortin lunastajaa. Hieman varoen on uusi joululahjaideani otettu vastaan, mutta eiköhän se siitä lähde liikulle, jahka ihmiset ehtivät joululomansa jälkeen lukemaan sähköpostejaan.


Eläimellinen marraskuu

Jossain aikaisemmassa tekstissä mainitsinkin, että kävin Korkeasaaressa ihailemassa ruskaa marraskuussa ja kuvailemassa eläimellistä menoa. Samalla toimin itse valokuvamallina. En ulkoisten hapitukseni vuoksi vaan muun hulluuteni takia.
Tarvittiin ihminen, joka ei pelkää heilutella ja tanssia kameran toisella puolellakaan. Kamera on laatikko, joka naksuu ja räpsyy sekä tallettaa hyvällä onnella ja taitavissa käsissä mielenkiintoisia kuvia muistikortlle. Ystäväni tekee lopputyötään valokuvauksessa ja minä olin tarpeeksi rohkea harjoittelemaan tajia julkisilla paikoilla ihmisten keskellä.
 Elmassa ihastelin jälleen mielenkiintoisten käsitöiden ja maakuntamakujen lisäksi maatilojen kasvatteja, joita vipelsi omissa aitauksissaan.



Possut ihastuttivat isoja ja pieniä kaupunkilaisia, mutta ei näissä lemmikeissäkään mitään vikaa ollut. Osa poseerasi ammattilaisen tavoin kameralleni kun toiset viuhtoivat sellaisella vauhdilla, että pokkari jäi toiseksi.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Kis kis korukissat

Yhtenä päivänä joulun alla kaulassani pomppi punavartaloinen kissa, johon eräs rouva kovasti ihastui. Seurassani olleet kertoivat, että olen sen itse väsännyt. Kerroin, ettei kissahelmiä ollut juuri nyt varastossa, mutta tiesin, mistä kissoja löytyisi heti kohta pian, jos kukaan ei ole niitä ihan kokonaan ostanut pois. 

 Niinpä minäkin päätin yhtenä iltana hakea joulunäpertelyä varten lisää kissanpäitä. Mokomat katit olivat ihan yhtä vaikeita kuvattavia kuin elävät karvaiset kaimansakin. Ilkikurinen ilme naamallaan kiepsahtelivat aina väärään asentoon vaikka kuinka yritin asetella niitä tyynyliinan päälle kauniisti köllöttelemään.

Kas, sydämelliset enkelit halusivat myös esittelyyn ...

tiistai 27. joulukuuta 2011

Enkelivyöry

Näillä värikkäillä enkelien sekakuorolla on kilpa menossa: kenet valitaan parin kanssa korvakoruiksi duettoa laulamaan ja kuka pääsee soololauluun riipukseksi ...

Kukkia joulukuussa

 Ledivaloja tuikkasin lyhtyyni palamaan. Ajattelin samalla reissulla riisua parvekkeelta menneen kesän viherhunnut ja tuupata ekopussiin, mutta sitten huomasin Kanarian kranssini loistavan kilpaa lyhtyni kanssa tupaten täynnä keltaisia kukkia. Noh, sinne jäivät kukkimaan eivätkä pienet pakkasen puraisemat talviyöt ole sen kukkimista lannistanut. Tuuleltakin ovat lasin takana suojassa ja päivät olleet melko lämpimiä auringon paistaessa tuulenpuuskien lomasta lasitetulle parvekkeelle. Joulu ja kesä vatkattuna yhteen =)

maanantai 26. joulukuuta 2011

Enkeli lentää liihottaa...

 Innostuin taas pitkästä aikaa väsäämään enkelikoruja kun sattui kaupassa tulemaan vastaan sekä siipiä että mekkoja.

Syntymäpäivälahjaksi äidille ja jouluiloksi tyttärelle tein enkeliriipukset.

Rusinan nimipäivä

Yliopiston allakkayksikön tiedotteesta huomasin, että Rusinan nimipäivä ajoittuu joulukuun puoliväliin Hömpän ja Tupsun väliin kissanpäivä kalenterissa. No, kai sitä saa juhlistaa ylimääräisellä kahvikupillisella vaikken olekaan kissa? Voin laittaa rusetin kaulaan ja naukua, jos se on juhlimisen edellytys. Sattuu olemaan myös ulkomailla asuvan ystäväni syntymäpäivä, joten tästä edes meillä on yhteinen syy juhlia samana päivänä. Joulukuussa on tänäkin vuonna ollut sen verran työ- ja vapaa-ajan hoppua, että hengähtäminen paikallaan on ihan aiheellista.

Miu mau...

Tuulen tuiverrusta

Eräänä joulukuun aamuna oli näin komeat nousevan auringon kultaamat pilvet ja melko tyyntä siihen verrattuna, miten tuuli on tuivertanut tässä kuussa puhumattakaan tästä yöstä. Sateen ropina on ollut taukoamatonta. Kuunnellessani tuulen törmäystä kotitaloni nurkkiin ja kulmiin satuin katsahtamaan näytön takana olevaa ikkunaa. Hämmästelin lasileyvn tärinää. Huh, toivottavasti kestää tämänkin myrskyn enkä herää helinään kun tästä hiippailen unikamarin puolelle. Muistan kymmenen vuoden takaa ensimmäisenä talvena katsellessani parvekkeen lasituksia ja hämmästellessäni levyjen joustavuutta niiden taipuessa tuulen vihaisesta hyökkäyksestä kaarelle.

torstai 22. joulukuuta 2011

Hyvää Joulua

Hoppu, hopumpi, hopuin eli kiirettä on pitänyt sekä työ- että vapaa-ajalla. Mutta nyt on muutama päivä aikaa jarrutella ja olla öllötellä. Ehkä blogin lukijatkin saavat jotain luettavaa ja katsottavaa ; )

Rauhallista joulua ja onnekasta uutta vuotta 2012 !

perjantai 9. joulukuuta 2011

Kiinalaisten lajien näytös

Sunnuntaina 11.12.2011 klo. 12-15 on kiinalaisten lajien esittelypäivä Saksalaisella koululla. Tarjolla on teetä ja pientä naposteltavaa. Lajinäytösten lisäksi seiniltä voi bongata myös minun ottamiani kuvia harrastukseni tiimoilta. Vapaa pääsy. Lisätietoja seuran kotisivuilta.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Päivä paloasemalla

Opi toimimaan tulipalossa!

Lauantaina 26.11.2011 voi viettää päivän paloasemalla tutustumassa paikallisen palolaitoksen toimintaan. Päivä Paloasemalla on koko perheen tapahtuma, jossa voi kartuttaa tärkeitä paloturvallisuustaitoja ja pääsee tutustumaan palokunnan toimintaan. Vuoden 2011 Päivä Paloasemalla -tapahtumassa etsitään yhdessä jokaisen kodin pieni tai vähän isompikin palopäällikkö ja opitaan hauskojen tehtävärastien avulla toimimaan oikein tulipalon yllättäessä.

Mukana olevien paloasemien luettelon ja muuta tarpeellista tietoa löydät tapahtuman kotisivuilta.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Myönnytyksiä itselleni ...

  • Sinä saat tavoitella unelmaasi
  • Sinulla on lupa nauraa ja pitää hauskaa 
  • Sinä saat pitää siitä mistä pidät ja olla pitämättä siitä mistä et pidä, siitä riippumatta, kuinka monta ihmistä on kanssasi eri mieltä 
  • Sinä saat varata aikaa itsellesi, vaikka sinun olisi tehtävä kovastikin työtä sen vuoksi 
  • Sinä saat olla luova 
  • Sinulla saa olla huono päivä 
  • Sinä saat, sinun ehkä jopa pitääkin, tehdä virheitä 
  • Sinä saat muuttaa mieltäsi 
  • Sinä saat olla tietämättä kaikkia vastauksia
Aiheellisia ajatuksia kiireen keskellä. Lähde Positiivareiden huoneentaulut


sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Avainkaulanauhoja


Nämä ovat jostain syystä jäänneet julkaisematta. Sininen on tehty jo keväällä ja kellertävä syksyllä. Hyvä, että varastosta löytyy unohtuneita, niin helmijumituksen aikana on jotain näytettävää  ; )

Marraskuu kukkii

Kaksi viikkoa sitten Korkeasaaressa käydessäni, ruusupensaat ja köynnökset kukkivat kuin kesällä.

 Viime sunnuntaina Suomenlinnassa kukkkapenkeissä ja ruukuissa perennat kukoistivat.

 Tänään päiväkävelyllä löysimme kakkaran näköisiä matalia kukkasia puiston nurmikoilta. Yöpakkasten johdosta kukat olivat supussa ja näyttivät erehdyttävästi apiloilta, mutta lämmin tasku avasi terälehdet ja kettiön työpöydällä oli kaunis virkeä kukkanen, jonka laitoin muistikirjan väliin kuivumaan.

Pelastin viikko sitten pakkasyön jälkeen viime joulun hyasintin. Torstai iltana kokeillessani multaa kastelu ajatuksin, huomasin lehtien seasta pilkottavan tuoksuvia kukkasia. 

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Rrrrrraitoja

Koneneulonnan tunti tänään meni suuremmitta solmuitta ja vaurioitta. Sain aikaiseksi kaksi suklaanruskeaa hihaa ja raidallisen kappaleen, jota ajtattelin jatkaa vielä hieman ensi viikolla. Siitä tulee joko etu- tai takakappale johonkin jonka toinen puoli on vielä avoin. Ihastuin intarsiaan eli osittain neulomiseen. Open kanssa pohdimme, että ehkä se johtuu taiji tyylisestä työskentelystä, jossa liike lähtee dantienista ja muu kroppa seuraa perässä. Suklaa puserossa on kaikki kappaleet tehty. Nyt tarvitsee vain tsekata ja korjata mahdolliset stiplut ja kursia saumat kasaan. Värit ilman salamaa ovat hieman tummempia.  

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Korukoplan helmihaaste 11

Korukoplan helmihaasteen 11 määritteet: siemenhelmiä ja Pienen Linnun kuvakollaasi.
Kollaasin värimaailma oli koukuttavan (oranssi, musta ja valkoinen), vaikka haasteeseen liittyi kolme vierasta elementtiä: musta, valkoinen ja siemenhelmet. Neljäntenä kompastuskivenä oli aika, jota tiesin omassa käytössäni olevan rajallisesti kolmesta viikosta huolimatta. Mutta Magsin kehoitus: "älkää ottako haastetta niin vakavasti" sai minut osallistumaan kaikesta huolimatta. Ja niinhän siinä kävi, että työstäni puuttuu noin kymmenen sentin pätkä ja joudun esittelemään pötköni vähän vajaana. Olisihan se valmistunut, jos olisin malttanut jättää sen rannekorun pituuteen, mutta kun välttämättä halusin tehdä siitä kaulakorun ;)


Perusvärit löytyivät ihan omasta varastosta, mutta ovat minun silmilleni liian kovat vastakohdat, kaivelin pehmennystä siemenhelmien sekametelipussista. Ohjekin vaati eri kokoisia helmiä, joten haalean oranssin kellertävän rusahtavat minihelmet sattumilla muihin sävyihin sopivat tilanteeseen.

Oma luovuuteni on ollut nukuksissa reilun kuukauden, joten olen opetellut uusia asioita korukuvioissa. Kirjoista ja lehdistä hain sellaisia malleja, joita en ole ennen kokeillut. Uusimmassa Bead & Button -lehdessä oli artikkeli ja ohje "venäläiseen kierteeseen". Ohje näytti mukavan rytmikkäältä, joten sitä aloin sitten neulalla ja langalla kasaamaan tuubiksi. Alussa oli vaikea saada pötkö pysymään koossa, mutta muutaman rivin jälkeen rytmi alkoi hahmottua.

Kuuntelin musiikkia ja annoin rytmin viedä. Huomasin harjoittelevani aivot tyhjinä helmien kanssa taijia. Helmet neulalle ja hengitys sisään, helmet lankaa pitkin tuubin viereen ja hengitys ulos. Neula tuubin helmen läpi ja hengitys sisään, langan veto helmen läpi, kiristys ja hengitys ulos. Kaikki apinat katosivat aivoista ja nukuin seuraavan yön unia näkemättä oikein hyvin. Aloitin viikko sitten lauantaina, jatkoin maanantaina Idän helmen helmeilyillassa ja tiistaina taiji-illan hyppytunnilla. Muina iltoina olen kuunnellut uutiset ja sään tuubia ommellen. Samalla rytmillä joudun jatkamaan, sillä vapaita päiviä ja iltoja ei aikataulussani seuraavina viikkoina ole. Laitan kuvan valmistuneesta korusta sitten aikanaan. Tämän tekeminen oli loppujen lopuksi rentouttava kokemus, teen näitä ehkä lisääkin ... varmaan seuraavan kerran kun helmijumi iskee ; )

torstai 10. marraskuuta 2011

Yllä meren, alla kiven

Jostain syystä nämä pienet kivet tuovat mieleeni Susan Cooperin nuorten kirjasarjan Pimeä nousee ensimmäisen osan, jonka nimi on otsikossa.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Omat korunosat

Viime tiistaina istuin jälleen Idän helmen tiloissa opettelemassa uutta: nakuttele, väännä ja käännä eli tee itse omat korunosasi kurssi langanpätkistä. Nakkasin kaikki lankani mukaan ja valitsin langan sisuksen ja ulkokuoren mukaan (hopeitu kupari ja päällystetty alumiini) itselleni harjoituskappaleita. Tuttuun tapaan aluksi tuli epämääräisen näköisä ja kokoisia väännöksiä, mutta pienen harjoittelun jälkeen juttu alkoi luonnistua. Tässä parhaimmat palat myllytystä vaille valmiina. Nämä on väännetty kaikki pihdeillä ilman jigin apua ...