tiistai 31. toukokuuta 2011
Citrus
Hedelmäkoktail sisältää greipin kirpeyttä, sitruunan raikkautta ja appelsiinin makeutta. Se koostuu värjätyistä serpentiineistä (karkkijade), parista swarovskin kristallista ja yhdestä isosta karneolista. Pirtsakka kevätkoru jäi omaan kaulaani.
maanantai 30. toukokuuta 2011
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
Lankakukkia
Näin virkkauslehdessä mielenkiintoisen pöytäliinaohjeen, jossa oli erikseen ohje kukkasia varten. Sitä tuijotellessani pohdin, miltä kukka näyttäisi jos täyttäisi reijät helmillä. Tässä ensimmäiset kokeiluerät, jotka osallistuivat Idän Helmen kevätkukkakilpailuun.
Eri vahvuuksilla tulee eri kokoisia kukkasia. Ohuesta virkkauslangan kukkasesta tuli sormus ja sukkalangooista rintaneuloja tai muita somisteita. Mukava vaihtoehto langanlopuille ja isoäidin neliöille. Kovin isoja ja raskaita helmiä ei keannata reikiin ommella, muuten terälehdet näyttävät loppuun kukkineilta ja alkavat lerpattaa. Puuhelmet ovat kevyitä isoihinkin reikiin.
torstai 26. toukokuuta 2011
Keltainen toukokuu
Pieniä luonnon muovaamia aurinkoja vähän siellä sun täällä. Rentukat kukkivat pienenä keltaisena merenä merenrannan kosteikossa. Sinnehän oli heti rynnättävä kun ne metron ikunasta havaitsin. Samalla matkalla ikuistin mehevän voikukan.
keskiviikko 25. toukokuuta 2011
Pujotteluvimma 4
Siniset ja punaiset helmet Idän helmestä.
Säröovaalit hyppäsivät silmiini Sinellissä kun hain lisää vaijeria eräänä lauantaina.
Pujotteluvimman vallassa sitä menee yllättävän paljon ; )
Pienet sydämet, jotka olivat pitkään piiloutuneet väärään laatikkoon, ovat kotoisin Nanasta.
tiistai 24. toukokuuta 2011
Pujotteluvimma 3
Viimeiset saman kokoiset vihertävät helmet,
sitten siniset,
ja lopuksi kummankin värin vihoviimeiset yhdistetty samaan.
maanantai 23. toukokuuta 2011
Pujotteluvimma 2
Seuraavaksi iskin silmäni laatikkoon, jossa on monen projektin viimeiset helmet ja yhdistelin niitä keskenään.
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
Pujotteluvimma 1
Kävin hakemassa vauhtia helmitöiden tekemiseen Idän Helmen helmeilyillasta kun olen pitkän aikaa vain lukenut ja tehnyt käsitöitä kevyellä otteella. Nyt pääsin vauhtiin ja särölasihelmet saivat kyytiä väriin sopivien välihelmien avulla. Kuvassa erään perjantai-illan tuotoksia (6 kaulakorua).
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
Unohduksia
Unohdin antaa tämän parin sille ihmiselle, jolle ne olin suunnitellut. Piti lähettää postipojan välityksellä määränpäähänsä.
Vanha ... tai siis 5 vuotta käytetty pölynimurini ilmaisi tunteensa poksahduksella ja haisulla. Jo minä ihmettelinkin kun pölypussi tuli täyteen niin pikaisesti. Kuitenkin hiekkaa ja pölyä siirreltiin suulakkeen avulla huoneesta toiseen. Tutkin imuletkun, ei tukoksia. Avasin vatsan, tutkin sisälmyksiä ja röörin mutkia, ei tukoksia. Olen ohimennen tutkinut uusia malleja ja testejä, mutta ostamiseen asti en ole päässyt. Kun olen kaupassa, pyörin ympyrää ja mietin, mitä pitikään ostaa. Muisti pelaa pätkittäin etenkin kotiovella katsoessaan villakoirien villiä tanssia. Tai ehkä pitäisi palkata siivooja. Mutta sellaista siivouskomeroon taittuvaa mallia ei vielä ole tullut markkinoille. Se pieni ja pyöreä hoitaisi kyllä keskilattian ja manaisi pyöreää otsaluutaan törmätessään jos jonkinlaiseen tien tukkeeseen, joita käsityöihmisten huushollissa pruukaa olla.
Vanha ... tai siis 5 vuotta käytetty pölynimurini ilmaisi tunteensa poksahduksella ja haisulla. Jo minä ihmettelinkin kun pölypussi tuli täyteen niin pikaisesti. Kuitenkin hiekkaa ja pölyä siirreltiin suulakkeen avulla huoneesta toiseen. Tutkin imuletkun, ei tukoksia. Avasin vatsan, tutkin sisälmyksiä ja röörin mutkia, ei tukoksia. Olen ohimennen tutkinut uusia malleja ja testejä, mutta ostamiseen asti en ole päässyt. Kun olen kaupassa, pyörin ympyrää ja mietin, mitä pitikään ostaa. Muisti pelaa pätkittäin etenkin kotiovella katsoessaan villakoirien villiä tanssia. Tai ehkä pitäisi palkata siivooja. Mutta sellaista siivouskomeroon taittuvaa mallia ei vielä ole tullut markkinoille. Se pieni ja pyöreä hoitaisi kyllä keskilattian ja manaisi pyöreää otsaluutaan törmätessään jos jonkinlaiseen tien tukkeeseen, joita käsityöihmisten huushollissa pruukaa olla.
tiistai 17. toukokuuta 2011
Verkkohelmi koukussa
Hulluttelin verkkohelmillä ja kiinnitin ne korvakorukoukkuihin. Hulluttelu kannatti, sillä saaja tykkäsi niistä kovasti. =)
maanantai 16. toukokuuta 2011
Historiaa Sofian päivänä
Helsingin kaupunginmuseo täyttää sata vuotta ja järjesti kaikille avoimen juhlan Sofian päivänä Senaatintorin maisemissa. Juhla tarjosi siivun historiaa joka makuun: pukuloistoa ja tansseja menneiltä vuosisadoilta, klassikkoautoja, 1700-luvun puodin, klovneja ja jättiläisiä. Yleisökin olisi saanut pukeutua takavuosien tyyliin ja liittyä osaksi entisajan katuvilinää. Jos olisi ollut lämmin päivä, olisin varmaan pukenut ylleni pellavaisen feresin, mutta taivas oli harmaa ja tuuli vilpoinen. Feresini alle ei sovi lämmittäviä vaatteita eikä paleleminen viehättänyt. Juhlaan oli vapaa pääsy kuten kaupunginmuseoon aina.
Tieliikenteen erikoismuseo Mobilia
lauantai 14. toukokuuta 2011
Vanhasta uutta
Jälleen yksi korjaustyö ja heikoin kohta eli lukon vierestä meni jälleen poikki. Aluksi yritin korjata sellaisenaan, mutta solmusuojan reikä ei ollut tarpeeksi iso metallipäällysteiselle "ketujulle", joten purin helmet talteen ja kysyin toivetta pohjavärille. Eräänä iltana televisiota kuunnellessani pujottelin helmet vaijeriin. Muutama helmi jäi tähteeksi, joten tuuppasin ne renkaaseen roikkumaan.
Luonnon vehreys
Aurinko ja lämpö on saanut luonnon viheriöimään. Siksi varmaan sormet hakeutuvat vihreiden helmien luo. Tänäänkin ihailin luonnon vihreyttä sen tempoillessa puuskittaisessa tuulessa. Päätäni särki siihen malliin, että olen odotellut ukkoskuuroa. Taivas on ollut ärtyisien tummien ja harmaiden pilvien peittämä, vaikka talon takaa päivällä pilkahtelikin aurinkoa. Parantelin päänsärkyäni kävelyllä, taijilla, päiväunilla ja mukillisella kahvia.
Osa vihreistä kivistä on kierrätystä hajonneista koruista, osa projektiylijäämiä ja osan olen ostanut poistomyynnistä, Nanasta muistaakseni (?). Sitäkään en muista, että oliko vaaleanvihreä enemmistö värjättyä howliittia, magnesiittia vai marmoria. Näitä palleroita olen pyöritellyt viime syksystä asti, mutta nyt ne ovat lukkovermeitä vaille valmiita.
keskiviikko 11. toukokuuta 2011
Vihreä nauha
Keräsin kaikki vihreät ylijäämä helmet pussukoista esiin: makeanveden varastot, kivihelmet ja swarovskin kristallit. Pienellä sommittelulla sain tehtyä vielä yhden rapumaisen kaulakorun, jota olen mielessäni pyöritellyt jo pidemmän aikaa. Menee yllätyslahjaksi horoskooppikaimalleni, josta en ole kuullut pitkään aikaan.
tiistai 10. toukokuuta 2011
Kiviä koukuissa
Nämä korvakorut ovat odotelleet koukkuja jo pidemmän aikaa. Ne kun loppuivat kesken talvella enkä ole uusia ehtinyt ostaa tai tilata. Sammalakaatit olivat Luxonian kivilajitelmapussissa. Mustat kivet ovat peräisin katkenneesta kivikorusta, jonka sain varaosiksi ja kierrätyskäyttöön. Vaaleat ja punertavat ovat jo maailmalle levinneet, mutta tummimmat ovat jääneet viimeiseksi.
Turkoositynnyrit olen ostanut korvakoruja ajatellen Nanasta. Ne ovat pyörineet parillisten kivien laatikossa jo pitkään. En tiedä, miksi ne ovat jäänneet keikkunmaan puolivalmiiden varastoon.
maanantai 9. toukokuuta 2011
Kiviperhonen
Tämänkin korun viimeistelin viikko stten sunnuntaina. Se on ollut aika kauan vaijeriin pujotettuna, mutta päättelemättä. Osa nauhasta on ostettu jostain, mutta osa on projektiylijäämiä, jotka sopivat juuri tämän nauha kanssa samaan naruun kokonsa puolesta.
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
lauantai 7. toukokuuta 2011
Hopeanuoli?
Hymyilevä kesäauto vai littaan astuttu metalli-irvistys???
On kuulemma kallis lelu.
Ulkona on taas kesäisen lämmintä. Eilen oli aika vilpoisaa kotoa lähtiessäni, vaikka lähtö menikin reippaasti yli aiotun. Puhelin pirisi työkonsultaatioita. Vaatteiden pukeminen on vaikeaa puhelin korvaan juurtuneena.
On kuulemma kallis lelu.
Ulkona on taas kesäisen lämmintä. Eilen oli aika vilpoisaa kotoa lähtiessäni, vaikka lähtö menikin reippaasti yli aiotun. Puhelin pirisi työkonsultaatioita. Vaatteiden pukeminen on vaikeaa puhelin korvaan juurtuneena.
perjantai 6. toukokuuta 2011
Vihreät lehdet
Katselin junasta kuinka lehdet viheriöivät sisämaassa paljon reippaammin kuin kotikaupunkini rantamilla. Hyvinkäällä sain kuvattua vihdoin ja viimein ulos poksahtaneet lehmuksen kukatkin. Helsingin koivut kurkistelevat paljon pienemmillä viheraihioilla kuin täällä. Uhkarohkeat lehdet, jotka tunkivat ensimmäisten auringoinpaisteisten päivien myötä ulos, roikkuvat nyt lohduttoman ruskeina väriläikkinä vilustuttuaan muutamissa pakkasöissä. Ihailin tänään pihlajien ulos rullautuvia lehtiä. Sykeröiden keskellä näkyi pienen pieniä kukkaterttuja. Vettä ja lämpöä lisää, niin kohta luonto aloittaa tuoksurallin.
torstai 5. toukokuuta 2011
Paitoja taivaalla
Torstaina kävellessäni hammaslääkärin jälkeen Vanhan kirkon puistossa ihmettelin taivaalle tiiraavia turisteja ja kaupunkilaisia. Taiteilijat ovat tempaisseet taas lentävillä paidoilla. Jokunen kesä sitten paidat koristelivat Eduskuntatalon takana Eläinmuseon ja Taidehallin rakennuksiin ripustettuina. Päivä oli juuri sopivan tuulinen, joten paidat näyttivät lentää lepattavan kuin leijat taivallla. Minun lisäkseni mm. japanilaisten turistien kamrat raksuttivat ahkerasti. Paitojen kontrastit sinistä taivasta ja valkoisia pilvenhattaroita vasten näytti hyvältä.
keskiviikko 4. toukokuuta 2011
Ranta Yang
Keskiviikkona puuhailin kotona yhtä sun toista. Kämppäni näyttää tällä hetkellä romuvarastolta, koska olen myllännyt joka paikassa. Tupakeittiön puolelle olen kasannut kamavuoria sillä ajatuksella, että kutsun kierrätyskeskuksen auton paikalle ja pyydän heitä viemään yhtä sun toista epämääräistä jonnekin purettavaksi ja uudelleen koottavaksi. Pikainen ulkoilu roskasäkkien kanssa kertoi päivän olevan ulkomittarista ja auringon pikaisista kurkisteluista pilviverhon takaa niin hyytävää, että illan taijitapaamiseen pitää pukeutua lähes arktisesti. Unohdin kaulurini kotiin, mutta muita tamineita myssystä villasukkiin oli riittävästi. Onneksi ilta oli muuten lähes tyyni eikä ranta aaltoillut myrskyisästi. Lämmintä päällä ja yangin sarjan hosumista muiden avustuksella, se piti kropan suhteellisen lämpimänä. Ihailin kevätkukkia leskenlehdistä valkovuokkoihin ja kauniisiin narsissiistutuksiin bussin ikkunasta. Taustalla oleva metsäinen maisema alkaa vaimeasti vihertää kylmästä säästä huolimatta.
tiistai 3. toukokuuta 2011
Helmeilyä ja rupattelua
Maanantaina kävin Idänhelmen hemeilyillassa pujottelemassa vihertäviä kaulanauhoja ja rannekoruja memoryvaijeriin. Turkoosit helmet ovat erään kummatytön projektista jäljelle jäänneet. Nyt ne alkavat olla loppusuoralla. Vihreät ovat helmivyöstä, jossa oli miljardi millin kokoista helmeä. Molempiin lisäsin projektien ylijäämävarastosta sopivan värisiä isompia helmiä väriläiskiksi.
Mukana oli pätkä memoryvaijeria, johon pujottelin sekä satunnaiella otannalla että vuororytmillä pussinloppuja.
Seuraava ilta kesäkuun kuudes päivä (lisätietoja nettisivuja ja facebookia seuraamalla). Aika hurahtaa vauhdilla ja turinoita riittää.
Mukana oli pätkä memoryvaijeria, johon pujottelin sekä satunnaiella otannalla että vuororytmillä pussinloppuja.
Seuraava ilta kesäkuun kuudes päivä (lisätietoja nettisivuja ja facebookia seuraamalla). Aika hurahtaa vauhdilla ja turinoita riittää.
maanantai 2. toukokuuta 2011
Kylmä keväinen päivä
Maanantaina meinasi jäätyä. Sormet joutuivat koville vain muutaman valokuvan vuoksi. Oli ihan pakko kaivella kuvantallettaja repusta kun näkymä hiveli kauneuden silmääni: puutalot, keltainen auto ja taustalla vihertävät puut. Helmeilyillasta palatessani aurinko laski kauniilla kontrastilla paljaisiin oksiin. Lehmuksen kukista en sitten saanutkaan kuvaa kun tuuli heilutteli niitä sopivalla puhurilla.
Korjauspaja
Sunnuntaina innostuin korjailemaan jonossa olevia koruja. Yllä on esimieheni koru, johon etsin omasta kokoelmastani täydennyksiä. Jotain sentään löytyi, mutta onneksi korussa oli myös hopeisia osia, joten käytin osan putkihelmistä tähän. Suurin osa helmistä katosi vaijerin katketessa ja pomppi portaita alas.
Tämän korun painopisteitä piti muuttaa, sillä metallikiekot olivat liian raskaat ylimpänä, joten vaihdoin kellertävät ylös ja metalliosat alas. Lisäksi muutin puuvillanyörin ketjuksi. Tuntuu paljon paremmalta kaulan ympärillä nyt.
Tämän korun painopisteitä piti muuttaa, sillä metallikiekot olivat liian raskaat ylimpänä, joten vaihdoin kellertävät ylös ja metalliosat alas. Lisäksi muutin puuvillanyörin ketjuksi. Tuntuu paljon paremmalta kaulan ympärillä nyt.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)