keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Pinkit pujottelut


 
Samalla kun korjasin vaaleanpunaiset käsikorut, pujottelin muutaman samanlaisen lisää kun päätin käyttää pois sävynsä viimeisimmät, jotka olivat odottaneet pitkään pääsyä käsikorujen tehokäyttäjän koristeiksi.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Vaalien alla

 
Vietin viikonloppua Hyvinkäällä kunnallisvaalien alla. Torin kulmat oli valloitettu isoimpien vaikuttajien toimesta. 20 vuotta sitten ei taikasana Helsinki päästänyt luovimaan torin ympäri näin helposti. Ehkä toispaikkakuntalaisen sitouttaminen oman aatteen tielle ei ole enää tapana. Vain yksi ihminen muistutti kysyen, että käythän silti äänestämässä, vaikket täältä olekaan. Pointsit heille! Ilmapalloja en tällä kertaa kuvannut, mutta haitarinsoittajia ei tapaa enää niin usein kuin ennen.
 
 
Ystäväni puutarhassa ihastelin viime kesän kukkijoiden siemenkotia.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Käyttökorun korjaus

 
Kahdella välihelmellä varustettu koru kävi korjauksessa. Silikonivenyke oli pahan kerran rispaantunut ja ääriään myöden ylivenähtänyt sekä puuhelmistä väri kadonnut Puuhelmiä ei ollut, mutta mattapäällysteiset lasihelmet tuuppasin tilalle.
 
Alemmassa korussa vaaleanpunaiset helmet ovat samoja, jotka olivat korjatun korun lasihelmien alkuperäinen väri, joka on kulunut pois jokapäiväisessä käytössä, auringossa, saunassa, uimassa, hiekassa jne.
 
Pidensin venykettä reilusti, sillä näin korua käytettävän enemmän kyynärpään kohdalla tai ylempänä kuin ranteessa. Mielenkiinnolla odottelen helmien, värien ja venykelangan kestävyyttä uusilla mitoilla. 





keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Simppeli koru

 
Ostin muinoin Wanhan Sataman käsityömessuilta tämän ihanan shamballa-helmen. Helmessä on iso reikä, joten sen voi pujottaa paksumpaanikin nauhaan tai tällaiseen vaijeriin, jossa on lukko valmiina. Tummassa puserossa musta vaijeri hukkuu ja punainen helmi leijuu esiin.

torstai 9. maaliskuuta 2017

Kevättä pukkaa



 
Kevät on lumen ja tuiskutuksen seassa. Puut ja pensaat pukkaavat silmuja ja ikivihreät valmistautuvat kukkimaan. Suojaisella paikalla koristekirsikassakin on isot silmut kun taas saman tontin pläntin toisella laidalla puissa ei näy elämää. Puistossa linnut lauloivat omilla nuoteillaan ja talitinttejäkin ainakin neljällä eri sanoituksella. Perinteinen lapsuuteni titityy kaikui rokkaavammalla temmolla.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Lunta tupruttaa


 
Hyvinkään maaliskuu on saman oloinen kuin Helsingin. Lunta on vain kahlaamisen verran enemmän kuin rantakaistaleella, jossa sulaminen aiheuttaa tulvan ennen viemäreiden putsaamista.

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Muistihirviöt

 
Kävin tänään lumisateessa hakemassa lisää muistia. Ulos rynnätessäni ulko-ovella kitojaan loksuttelivat nämä esihistorialliset olennot. Onneksi olivat muovia, muuten en olisi ehtinyt pysäkille kolistelleeseen ysin ratikkaan.