sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kirjamessut

Sain tutusta antikvariaatista lipun kirjamessuille. Ensin ajattelin mennä viikonloppuna, mutta ruuhkaa muistellen päätinkin pitää lomapäivän ja menin perjantaina. Tungosta oli paljon vähemmän, vaikken istumaan päässytkään kuunnellessani mielenkintoisia haastatteluja. Gummerruksen lahjakortilla sain kaksi syksyn uutuuskirjaa ... kiitos!


 
Samaan aikaan näytillä oli myös ruokaa, juomaa, musiikkia ja taidetta.

 Teekukkanen
 Suklaalohikäärme
Hollantilaisilla oli mukana jättiläinen, sillä somisteena oli aika isot puukengät.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Ompelukahvila - lokakuu



Lankatyö mukana, mutta miekka jäi kotiin, joten oma työni ei edistynyt tällä kertaa. Mukavaa oli silti rupatella ja katsella muiden kierrättävän vanhasta uutta. Mukana mielenkiintoinen ompelukonemerkki - Tikka.

torstai 24. lokakuuta 2013

Valokarnevaali





Syysloman aikaan oli Linnanmäellä perinteinen valokarnevaali. Viiime vuonna satoi vettä. Tänä vuonna tunnelma oli lähes jäätävä. Melkoisen kylmä tuuli eikä lämpöäkään ollut kovin paljon. Kiva oli silti kuvata valojen kirjomaa huvipuistoa ja haamuja kieputtimessa.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Korvakoukkukurssi






Huomasin, etten ole näyttänyt korukurssini tuloksia viime syksyltä. Haastavaa hommaa, mutta hauskaa, sillä koukkujen tekemiseen vain mielikuvitus on rajana. Pitäisi taas harjoitella itse tehtyjä koukkuja, ettei opitut taidot unohdu. Pitäisi vain löytää isompi koukunaihio, jonka ympärille kietoo langan muuten tulee tämmöisiä hajroitusten kaltaisia pienikorvaisten koruja.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Helmienkelit

"Katselin" leffaa, jonka olen nähnyt monta kertaa, joten harrastin lähinnä tarinan kuuntelemista. Samalla valmistui näin monta helmienkeliä korumetallista, lasi- ja lucitehelmistä. 

lauantai 19. lokakuuta 2013

Tuulen tuiverruksessa

Kuvassa eilisen yhdistetyn kauppa- ja kävelylenkin kotiin paluun hetkiä. Idässä taivas oli huikaisevan kirkkaan sininen ja lännessä sadepilvien muhkuroittamat. Kiiruhdin sisälle, sillä Puotilan puolella satoi vettä. Pian taivas oli yhtä puhdas lännenkin puolella ja kävin nakkaamassa viikon jätteet roskiin. Vesi lienee valunut lännen puolelle sillä kadulla oli vain muutama märkä läntti. 

Yritin tehdä päivän taijiharjoitukset pihalla, mutta pääasiassa harjoittelin kirmailua paperinkeräyskassini perässä. Yritin etsiä aina vaan suuremman tai painavamman kiven tai oksan pussin päälle, mutta riuhtova tuuli sai sen aina irti ja lentämään pitkin pihoja. Totesin, ettei treeneistä tule näin mitään ja palasin sisälle muuttaen taijin qigongiksi television ja keittiön välimaastoon.

Auringon voima on mahtava. Pihalla suojaisessa paikassa lämpötila kohosi lähelle kymmentä astetta ja kotona sisälämpötila kohosi viis kolmatta asteeseen niin kuin vanhoissa romaaneissa taaplataan kymmenluvut ilmoittaa. 

perjantai 11. lokakuuta 2013

Yökyöpeli


Pitäisi oppia välttelemään lisäkiireitä silloin kun on muutenkin kiire, mutta oli niin upeat Idän Helmen kupariset korunosat ja satuin kerrankin juuri oikeaan aikaan katsomaan uutisia, että oli ihan pakko ilmoittautua mukaan arpajaisiin. Minulla on kolme suunnitelmaa sen mukaan millaiset osat arvonnassa sattuvat kohtalokseni, jos ensimmäinen arpa sattuu nappaamaan minut mukaan kisaan. 

Nämä osat halusin korun keskelle ja näytille siten, ettei mikään ole toista heikommassa osassa (esim. linkitettynä allekkain - yksi suunnitelma, toiset osat). Toteuttaminen on aina sitten eri asia kuin suunnitteleminen ja aika monta koruvaijerin pätkää käytin ennen kuin sain korun näyttämään suunnilleen siltä kuin olin alunperin ajatellut. Kokeilin helmilankaakin, mutta tulos oli liian lötkö, vetelä rimpula ja siima väärän väristä (kurkisteli helmien välistä liian voimakkaalla kontrastilla). Vuorokauden pidin korua kahden painavan kirjan alla ennen kuin kuvasin sen vaalean pöytäliinan päällä (ja tietty se taitoskohta on juuri keskellä ;). Koru oli valmis ajoissa, mutta tiukka lanka veti nappeja vinkuraan. 

Ylläolevan linkin kautta voi ihailla muita tuotoksia. Muut tekivät käteen sopivat mallit, mutta kaikkien korut olivat eri tyylisiä. Minulle kaulakoru on mieluisin ja käyttökelpoisin eikä jumbosija  harmita. 

torstai 10. lokakuuta 2013

Kameleonttivärit

Violetti on hauska väri kuvata. Nämä kaksi helmeä ovat muodoltaan hieman erilaiset (soikea ja pyöreä), mutta väriltään tismalleen samaa sävyä. Ylemmässä auringon valaisemana helmi näyttää tumman siniseltä ja alemmassa salamavalon avustamana enemmänkin violetilta. Totuus on jossakin välimaastossa.

Aleksandriitti on korukivi, joka vaihtaa väriä valon mukaan.  Samaa sävyä esiintyy myös lasissa. Helmi näyttää lähes läpikuultavalta tai siniharmaalta sen mukaan, minkä väriselle pinnalle sen on lampun valossa asettanut. Aurinko ja salamavalo tuovat esiin sen violetin sävyn.

Nyt kun tietää valon aiheuttaman muuntautumisen, tulee tarkistettua helmen sävyt eri valaistuksessa ennen kokoamista, ettei tule yllätyksiä. Muistan kuitenkin ensimmäisen ihanan hailakan sinisen sävyisen foliosydämen hankinnan. Kotona se ei ollutkaan enää sininen vaan aurinko muutti sen hailakan violetiksi. Onneksi unohdin sen pöydälle, sillä väri vaihtui auringon laskiessa takaisin siniseksi. Kadonneen helmen arvoitus ratkesi. 

 

 Näitä linkki-ketju kaulakoruille tuntuu olevan tarvetta enemmän kuin ehdin tehdä. Vaikka kaulakorut ovat pitkiä, ne eivät ole liian painavia kevyiden linkki-ketju ja hopeisten muovihelmien vuoksi. Vielä löysin yhden tumman violetin pussin kätköistäni, mutta sitten vaihtuu värit ja helmet.  

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Ruskajahti



Aurinko paistoi maanantaina iltapäivällä vain lyhyen hetken. En ihan sellaisia kuvia saanut kuin olin ajatellut, mutta sattui muuten lähes tyyni hetkin Töölönlahdella. Huvilat ja pakkasen puraisemat vaahterat peilautuivat mukavasti peilityyneen veden pintaan. Toiselle puolelle päästyäni, pinta ei ollut enää yhtä tyyni lahden keskeltä kuin auringonlaskiessa, mutta taivas oli huomattavasti kirkkaampi vastallaosella rannalla.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Luonnon värityskirja




Aina ei ehdi joka paikkaan auringon kanssa yhtä aikaa, mutta silti pienelläkin lisävalolla saa aika mukavia kuvia. Ylemmät kuvat Vuosaaren värejä ja alemmat Töölön  ympäristöstä. Sinisen huvilan rantajyrkänteellä auringonlaskun jälkeenkin saa kivoja ruskakuvia. Siellä on valonheittimet :)

perjantai 4. lokakuuta 2013

Pinkki kauppa

Lasipalatsissa on vielä sunnuntaihin asti PINKKI pop up kauppa. Käykää vilkaisemassa namikoruja enkkulakusta vaahtokarkkeihin. Korupäällikkö ei ota nokkiinsa vaikket mitään ostaisikaan. Hänestä on hauskaa, jos korut saavat sinut hymyilemään. 

Saa kaupasta muunkin väristä tavaraa. Kuvassa oma ORANSSI Hömelö Pöllönen. 

Lue Elvarin tarina ja ihastele Elvarin tuotteita sen verkkokaupassa.

Korut eivät ole syötäviä, ne on tehty asekartelumassasta ja suklaista saippuaa. Naapurin koira kerjäsi tosi nätisti haistellessaan suklaasaippuan tuoksua. Ups, joku taitaa tietää, mitä saa lahjaksi ; )