sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Lux Helsinki

Ensimmäisen kerran Lux Helsinki kierroksellani ei satanut mitään, mutta  nenää ja kameraa kantavia käsiä nipisteli kunnon pakkaset hyisen tuulen lisämausteella. Silti hyvin keliin pukeutuneet kaupunkilaiset kiersivät kohteelta toiselle vauvasta vaariin. Joukkoon oli eksynyt jokunen vähäpukeinen turistikin sekä ulkomaisia vaihto-opiskelijoita, josta osa ihmetteli, että miten Helsingin -8 pakkanen voi tuntua niin kamalan kylmältä kotimaisemiin verrattuna. 

 

Yksinkeraisilla asioilla saadaan aikaiseksi näyttävää jälkeä. Kansallismuseon punaiseksi valaistu kiviseinä. Alla linnanpihalla ollut valkoinen kuutio, jonka ikkuna-aukoista pääsi ihailemaan valon lja varjon luomia optisia harhoja. Alla oleva käytvä on vajaan metrin pituinen ja parikymmentä senttiä korkea. Edessä ei ollut ikkunaa, joten käsi mahtui katseluaukosta sisään eikä sormet ihan osuneet vastapäiseen seinään. 

 

Finlandiatalon pihalla oli tee se itse taidetta, jossa valon ja äänen avulla seinään luotiin ääriviivoja. Kopista kuului iloinen muksujen kikatus kun tämän mallikuvan asentoja luotiin. Kuuluttaja houkutteli laulajaa paikalle, mutta ainakaan oman varttini aikana sellaista ei löytynyt.

 

Hakasalmen huvilan pihalle oli rakennettu puinen munaus, jota värjättiin valoin ja kaiuttimista soi musiikki. Pienistä suuttimista leijui vesihöyryä, joka jäätyi puikoiksi ja huurrekuorteeksi puisille pinnoille.

 

Kansalaistorilta löytyi lisää äänen, liikkeen ja valon taidetta. Kipakassa pakkasessa olikin hyvä tanssahdella musiikin tahtiin ja ihailla lattian varjoja.

 

Rautatientorilla sai maalata valoja esiin.

 

Stockmannin jouluvalaistus sopi hyvin teemaan.

 

Yliopiston päärakennuksen ikkunoihin heijastui jättikokoinen videopeli, jossa pallot poukkoilivat. Hypnoottista katseltavaa.


sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Jään sininen

Ihailin jäätikön sineä luonto-ohjelmassa - niin kaunista ja samalla niin kylmää. Nenä jäätyi pelkästä katsomisesta. Löysin mieleiset väriset helmiäislasihelmet jäiseen kaulakoruun. 


Etelä-Suomen talvi ei osaa päättää, ollako valkoinen vaiko pimeän kurainen. 
Kylmää pukkaa pohjoisesta. Näissä kahdessa on käytetty lasi- ja puuhelmiä.