perjantai 25. toukokuuta 2018

146. After work


Hevoskärryllinen iloisia lapsia tuli vastaan kun siirryin työpäivän jälkeen Eerikinkadun Leijuvasta Lainasta Bulevardin Dennisiin. 

Ensimmäisessä juhlittiin entisen työpaikkani kahden työntekijän kymmenvuotista taivalta ja paikalle oli kutsuttu työntekijöitä matkan varrelta. Melkein kaikki olivat ennestään tuttuja ja juttua riitti puolin ja toisin. Pikaisen gallupin mukaan työntekijät olivat olleet töissä 2 kuukaudesta 43 vuoteen. Minäkin ehdin olla 29 vuotta ennen siirtoa. 

Toisessa juhlittiin nykyisen työpaikan omasta tiimistä muihin töihin siirtyneitä. Olin ennakkoon tutkinut ruokalistan ja löysin yhden ruokalajin, jota ei tarvinnut muutella. Työkaverin pitsasta noukin alkuruoaksi sienet ilman eri kehotuksia. Oma annokseni tuli hiukan myöhemmin. Ruoan jälkeen kävin vielä katselemassa kun muut nauttivat onnenpyörän mukaan juotavaa Shot Bar Helsingissä. Seuraavina ohjelmassa olisivat olleet karaoke tai terassi, mutta lähdin kotiin nukkumaan. Aamu-unisen aamuvuoroviikko painoi takana, haukottelin ja silmät alkoivat sulkeutua väkisin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti