sunnuntai 30. toukokuuta 2010
Kukkivat onnittelut
Viikonlopun kuvat
perjantai 28. toukokuuta 2010
Maailma laineilla
Eilen oli melko harmaata kun työyksikkömme kanssa seikkailtiin vesillä tällaisessa kipossa. Saariston suojassa oli melko tyyntä, mutta avovesillä keinutti vähän enemmän. Ei tuntunut missään kunhan istui tukevasti tuolissa sillä ristiaallokko vatkasi vähän joka suuntaan. Tänään on sitten keinunut tasaisella maalla senkin edestä. Villi tunne kun työpöytä tietokoneineen keinuu tai kun katu tuntuu aaltoilevan. Sellaista se on kun tasapainoelimen vatupassi sekoilee. torstai 27. toukokuuta 2010
Valon valtakausi
Kesän kaunein aika:
kukkien karnevaalit
lintujen varhaiset konsertit
yöttömän yön ylistykseksi
Juhlaa aisteille.
Ravintoa sielulle.
Meri sumuinen ja sateinen.
Linnut silti lentelivät yksittäin ja pareittain pesäkoloa etsimässä.
Puilla vihreät huiskut, vihreä raita harmaiden välissä.
Tunnisteet:
helmityöt,
kaulakorut,
korvakorut,
runot,
sää
keskiviikko 26. toukokuuta 2010
Taivaan peilaus
sunnuntai 23. toukokuuta 2010
Vilvoittava sade
Ukkosta ilmassa
perjantai 21. toukokuuta 2010
Minimalismia
Juttelin alkuviikosta lounaan merkeissä korujen tekemisestä. Siinä heitettiin ilmaan suunnitelma hyvin yksinkertaisesta ja kevyestä korusta sekä mitä sellaisen tekeminen maksaisi. Kerroin hintoja osille (kulta, hopea, nikkelitön korumetalli) ja myyntierille. Eilen kotiin tullessani päätin tehdä muutaman prototyypin eri helmillä ja langoilla. Ylemmässä makeanveden helmi, siima 0,5 mm ja normaali lukkoviritys renkaineen ja solmusuojineen. Alemmassa punainen kukkahelmi ja koruvaijeri. Ylempi meni suunnittelijalle ja alempi jäi minulle. Kevyt ja mukava kesäkoru, joka ei "ahista" helteellä kunhan langasta tekee löysän..
keskiviikko 19. toukokuuta 2010
Pastillivärit
tiistai 18. toukokuuta 2010
Kevät kukkii
Tunnisteet:
helsinki,
kukat,
luonto,
puutarhat,
valokuvaus
Pätkii...
sunnuntai 16. toukokuuta 2010
Punainen piriste
Siniset uusinnat
Eli oikeat kuvat viikko sitten kokoaamiini korvakoruihin eikä pelkästään linkkiviidakkoa.
Jonniin joutavaa porinaa
Olin Qi gong kurssilla. En tiedä, oliko sisällä viileämpää kuin ulkona tai olisinko pitänyt puistokurssista enemmän kuin sisätilasta. Ulkona kävi tuuli, sisällä ei. Sisällä tuli muuten vain kuuma vaikken muuta tehnyt kuin seissyt paikallani. Sitäkään en oikein ole hahmottanut, opinko jotain uutta vai kertasinko vanhoja. Ainakin kroppa on onnellinen kun pääsi nostamaan jalat kattoa kohden. Sain nuhteita, että piirtelin ja kirjoittelin muistiinpanoja. Olisi kuulemma pitänyt puhua enemmän. Mitä??? Jos pää on tyhjä eikä tarjottu mitään koukkuja, jotka olisivat herättäneet kysymyksiä. Ehkä minä ensi kerralla puhun, mutta ehkä puhunkin asian vierestä, jos en keksi mitään sanottavaa aiheesta. Kotona taas on ollut yhtä lämmintä kuin ulkona ja koti kuutioni on paahtunut auringossa, joten täällä on ollut auringonlaskunkin jälkeen lämpimämpää kuin ulkona. Nukuin viime yönä ikkuna auki ja froteepyyhe peittona. Loma on sitten ohitse enkä muista salasaani. Kaipa se siitä aamulla lutviutuu. Muistaakseni kirjasin vihjeitä allakkaani lähtiessäni.
torstai 13. toukokuuta 2010
Koivunlehdet
Kun tulin tänne maisema oli varsin ruskeaa ja koivuissa pienet aavistuksenomaiset hiirenkorvat. Tiistai-iltana alkoi aurinko paahtaa, keskiviikkona lämmin auringonpaiste räjäytti hiirenkorvat auki. Nyt koivut ovat muuttaneen maiseman kauniin vaaleanvihretäväksi huiskuksi. Muut puut ja pensaat seuraavat perässä. Suojaisissa paikoissa silmujen kuoret ovat poksahtaneet jo auki, mutta monessa paikassa silmut odottavat vielä viimeistä silausta. Muutaman lämpimän päivän jälkeen vihreä väri valloittaa maiseman.Markkinat
Mielenkiintoisia aitaviestejä Hyvinkään keskustan rakennustyömaan ympärillä. Ensimmäinen teatteriesityksestä ja toinen kirjastoa vastapäätä.
Lastenteatteriesityksessä pienelikolle opetettiin numeroita. Hyvin lapset osallistuivat opetukseen. Värit olivat hyvin luppakorvalla hallussa, mutta numerot takkuilivat. Hauskaa katseltavaa kaiken ikäsille.
Parikin posetiivaria soitteli villatehtaan pihalla musiikkiloodaansa.
Takkuinen orava kurkisteli oksalta ja säksätti vastauksiaan jutteluumme. Ilkikurinen katse oli tälläkin aika koinsyömältä näyttäneellä pikkupedolla.
Torilla oli myynnissä yhtä sun toista tarpeellista ja tarpeetonta tavaraa käsitöistä syömisiin. Kiva oli tavata Sinikarhu livenä ja jutella mukavia. Ehkä tapaamme jälleen joku kaunis päivä =) Päivä oli pilvinen ja tuulinen lähtiessämme kävelyretkelle, mutta torin laidalla aurinko alkoi paistaa siniseltä taivaalta ja lämmitti kevään suvitunnelmiin.
Tunnisteet:
eläimet,
käsityöt,
ruoka,
taide,
valokuvaus
keskiviikko 12. toukokuuta 2010
Maistiaisia
Äitienpäiväkorvikset. Tein erilaisia sinisiä vaihtoehtoja, joista tätini sai valita ensin nimipäiväkorvikset. Äitini valkkasi nämä sitten omiin korviinsa. Kolmannesta korvakoruparista tuli vihjailuja riipustoiveista, joten eiköhän sellainenkin tule sitten tehtyä vielä kertaalleen yhtenä variaationa.
Tunnisteet:
helmityöt,
korvakorut,
kukat,
linnut,
matkailu,
Suomi,
valokuvaus
lauantai 8. toukokuuta 2010
Paussi
Tilaa:
Kommentit (Atom)




