sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Ukkosta ilmassa

Lännen suunnalta taivas synkistyi ja kolisutteli pitkään. Aurinko paistoi täydeltä terältä vielä tunnin tämän kuvan ottamisen jälkeen ennen pimenemistä.

Pohjoisen suunnallakin oli synkkää ja taivaanrannassa käväisi sahalaitainen.

Pilvien välistä paistoi aurinko. Uimarannalla ja veneissä oli paljon ihmisiä.

Tyyntä myrskyn edellä. Onkimies istui paikoillaan, vaikka uhkaava ryminä lähestyi.

Vähän ennen tätä kuvaa kävi kylmä ja tiukka tuulenpyörre, joka toi veden tuoksun nokkaani. Menin kotiin, mutta vielä ehti puolisen tuntia kulua ennen kuin sadekuuro pommitti peltikattoa.

5 kommenttia:

  1. Raskaita tummia pilviä, varmaan satoikin kunnolla. Meilläpäin ei ole liiemmälti ukkostellut eikä satanutkaan pitkään aikaan.

    VastaaPoista
  2. Upeita 'ennen myrskyä'-kuvia, oikein aistii sen viileän sävähdyksen ja tunnelman!

    VastaaPoista
  3. Oli ihan pakko mennä uudelleen ulos kuvaamaan kun katselin pilvimassojen kehittymistä metron ikkunasta. Ulkona oli kuuma, seisovan tyyntä ja "odottava" tunnelma. Kun ukkonen nousee mantereelta merelle päin, täällä meren äärellä tuntuu vain liepeet ja suhteellisen maltillista kumua. Mereltä päin pommittaa enemmän, tosin joskus jää merelle välkkymään ja paukkumaan eikä tule maalle ollenkaan. Sekin on jännän näköistä. Ehkä joskus saan kuvia siitäkin.

    VastaaPoista
  4. Tykkään noista kuvistasi tosi paljon. Ihana tuo auringonsäde tuolta pilvien lomasta :)

    Ukkosta on ihana kuunnella ja katsella... siinä on jotain niin mahtavaa, tuntee itsensä pieneksi luonnonvoimien edessä.

    VastaaPoista
  5. Aina silloin tällöin osuu kameran kanssa oikeaan paikkaan =)

    VastaaPoista