maanantai 25. tammikuuta 2010

Tuikun metsästys


Joskus lahjakortin lunastaminen ei olekaan ihan yksinkertaista. Olen kiertänyt K Citymarketteja joulun jälkeen urakalla. Helsingissä hyllyt loistavat tyhjyyttään ja niihin on viritetty kyltti, jossa ilmoitetaan että tuote on tilapäisesti loppu. Loppu on ollut jo ennen joulua. Enkä minä ole ainoa, joka näitä lasikappaleita metsästää. Hyvinkäältä löytyi iso kasa hiekkaa ja entisestä kotikylästäni toinen kasa sekä muutama kirkas, omenainen ja tumman sininen. Kohtalon ivaa varmaankin, että molempien paikkakuntien naapurikapoissa hyllyt notkuivat iloisen värisiä tuikkuja. Olisihan niistä saanut sen neljä kappaletta täyteen, mutta värit eivät mielyttäneet. Punainen lasi on halutuinta, koska sitä on kaikkein vaikeinta valmistaa ja se näkyy joskus myös helmissäkin. Maailma ei kaadu siihen etten saa punaista, mutta kirjavana luonteena haluaisin iloisen värisiä kippoja synkkien ja mitään sanomattomien sijasta. Etsintä jatkuu ja keskustelu lasituikuista lounaspöydässä ja feissarissa jatkuu. Pohjois-Suomesta kuulemma saisi melkein mitä väriä vaan. Tulee kallis lahja.

2 kommenttia:

  1. On tuo mielenkiintoista kun jotain haluaa sitä saa kissojen ja koirien kanssa hakea. Meillä oli kanssa kova etsiminen Taikaboxin kanssa.

    VastaaPoista
  2. Onneksi saatiin lisää aikaa helmikuun loppuun, mutten jää lahjakortti lunastamatta ja kauppa saa ilmaista rahaa (=?). En tiedä, onko todella näin vai laskutetaanko sen mukaan kuin on kortteja käytetty.

    VastaaPoista