sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kirjamessut

Sain tutusta antikvariaatista lipun kirjamessuille. Ensin ajattelin mennä viikonloppuna, mutta ruuhkaa muistellen päätinkin pitää lomapäivän ja menin perjantaina. Tungosta oli paljon vähemmän, vaikken istumaan päässytkään kuunnellessani mielenkintoisia haastatteluja. Gummerruksen lahjakortilla sain kaksi syksyn uutuuskirjaa ... kiitos!


 
Samaan aikaan näytillä oli myös ruokaa, juomaa, musiikkia ja taidetta.

 Teekukkanen
 Suklaalohikäärme
Hollantilaisilla oli mukana jättiläinen, sillä somisteena oli aika isot puukengät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti