keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Terapianeuleet

Terapianeuleita tehdään silloin kun ei jakseta keskittyä monimutkaisiin kuvioihin ristiaskelin kavennuksineen ja levennyksineen. Marika nuken päässä yksi sellainen, josta kokosin myssyn tai voi siitä tehdä pussinkin. Niitä aina tarvitaan milloin mihinkin suojaksi. Yhdessä myssyssä kannoin tänään lankoja, jotka tulivat siistinä pakettina kotiin.

Viime viikon aivoton työ taustalla, tuo vaaleanpunainen, jossa raitoja on saatu aikaiseksi viisi neulaa työssä ja kolme levossa vuorottelulla. Lanka oli hahtuvaista, joten "aukkoja" ei jäänyt vain kaunista raitaa. Alla uutta tico tico lankaa, josta tein kapean joustinneulekaitaleen ennen kuin neulat menivät solmuun. Suoristuksen jälkeen hurautin mallineuleen (pieni paketti keskellä). Ticossa on sen verran paljon villaa, että herkkä hipiäni kutiaa sen kosketuksesta. Alustavasti suunnitteilla on iloisen värisiä sukkia. Saapassukkani kun ovat kehittäneet mojovat reijät kantapäihin ja jalkoja paleltaa. Kerä jäi keltaisen raidan kohdalle ja sai kauniin verkkomaisen raidoituksen, joten piti sekin tähän vielä ikuistaa. Tico jää kotiin silitettäväksi, mutta vaaleanpunainen saa häädön, vaikka on ihanan pehmeää ja mielyttävää iholle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti