maanantai 1. helmikuuta 2010

Bööööööööööb


Nuha hyökkäsi kulman takaa kuin hiirtä kytännyt kissa häntä levottomasti nytkähdellen. Aivastelin eilen, nukuin päiväunet ja lämmittelin kylmiä ulokkeitani kuumassa kylvyssä. Nukuin yön aika levottomasti heräten tänään jo ennen seitsemää, mikä on takuu varma merkki siitä, että olen kipeä. Kuumetta ei ollut, mutta muuten olo kuin jyrän alle jääneenä. Aivastelu, palelu ja köhiminen jatkuu leväten. Olen pohtinut mitä söisin kun mitään ei tee mieli. Onneksi kaapissa on iso pussillinen mandariineja. Eiköhän niillä tule toimeen pari päivää. Aika ei tule pitkäksi kun ottaa eteensä sen takuu varman nuhalääkkeeni, jota luen suunnilleen kerran vuodessa. Varma sairastumisen merkki kun mikään muu ei huvita. Olen miettinyt, onko kyseessä satunnainen pöpö vai minipossu, jonka isompaan muotoon sain piikin viime viikolla. Hatshuu!

3 kommenttia:

  1. Koetahan lepäillä, taitaa olla siellä päin tuota köhää liikkeellä, meidän pojallakin on ja kotona potee.
    Vanhat konstit käyttöön, villasukat jalkaan ja höyryhengitystä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Inkku ja Tia!

    Nukkunut olen kohta pari vuorokautta, jos en nyt ihan yhteen menoon niin aika paljon kumminkin. Lämmin suihku käy höyryhengityksestä. Olo tuntuu sen jälkeen lämpöiseltä ja pää siedettävältä. Kyllä tässä varmaan silleen käy, että huomisestakin tulee lepopäivä kun olo on edelleen kuin jyrän alle jäänneellä vaikkei kuumetta ole, pikemminkin normaalin alle.

    VastaaPoista