keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Liikuntapainotteinen päivä

Tänään työpäivä koostui laatikkorumbasta. Uusia vuosikertomuksia rullakollinen kirjaamoon edelleen sisäisen postin kautta ympäri kaupunkia sekä uutta pakettia lähivarastoon ja vanhaa tavaraa paperikeräykseen. Työpisteeni sijaitsee montussa. Uusi puoli on 5 askelmaa korkeammalla kuin vanha puoli ja sinne johtaa portaiden lisäksi tavarankuljetusluiskat. Lähin ylämäki on aika jyrkkä, mutta toinen 3+2 askelman ylämäki on sekin täydessä lastissa melkoinen seikkailu. Polveni vuoksi olen heittäytynyt blondiksi. Käytännössä se tarkoittaa, että talonmies apulaisineen saa tämän tästä pyyntöjä tavarakärryjen siirtoon alemmas tai ylemmäs. Tietysti postikeskus sijaitsee ylemmällä tasolla. Toinen variaatio on seistä kärryjen vieressä ja odottaa pahaa aavistamattomia muskeleita paikalle ja neuvoa fiksuin tapa siirtää kärryt lasteineen. Kolmas vaihtoehto on jättää kärryt jompaan kumpaan tasoon odottamaan ja kirjoittaa avunpyyntö joko laatikoiden kylkeen tai teipata lanketti kärryyn. Aina joku ohimennessään kippaa tavarapaljouden suuntaan taikka toiseen. Kärryjen lastaaminen alku ja loppupisteessä on hidasta ja ajatukset pitää olla koottuina tekemiseen. Tänään jätin suosiolla punttisaliharjoitkset väliin.

Työpäivän päätteeksi kävin kuitenkin kastelemassa itseni uima-altaassa. Pitkästä aikaa pääsin veteen hölkkäämään. Tauon aikana tekniikka oli lähes unohtunut ja kelluin vedessä kuin korkki. Onneksi ohjaaja tuntuu kertaavan perusteet joka kerran aloittaen vartalon asennosta ja päättäen jalkojen liikkeisiin. Hyvä juttu, sain minäkin jälleen kerran kiinni punaisesta langasta.
Pikajuoksun jälkeen lopetimme hiihtotekniikkaan ja selällään polkupyöräilyyn. Vesijuoksu aiheuttaa vesijuoksua, joten loppuvenytysten jälkeen piti kipittää äkkiä vessaan ettei tullut keltaisia päästöjä altaaseen. Kaiken kaikkiaan olin nääntynyt, janoinen ja nälkäinen. Ensi viikon tunti on jo varattu.

Alla yksi sarja pääsiäismunauskortteja. Pitää viikonloppuna piirtää osoitteet kuoriin ja ostaa merkkejä, että postipoika kuljettaa ne ympäri Suomen maan.

1 kommentti:

  1. Sinulla ollut paljon mietittävää noiden laatikoiden suhteen, hyvä että on heitä jotka niitä voi kuljettaa.

    Mukavaa että pääsit vesijuoksemaan ja voit sitä jatkaa, minulla kortissani vielä 11 käyntiä jäljellä.

    VastaaPoista