keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Hyökkäys takavasemmalta

Painelin tänään hammaskeijun tarkistukseen. Oletin viipyväni siellä tovin kuvauksessa ja katselussa. Pikaisen tutkinnan ja parin kuvan jälkeen kitalakeeni tikattiin puudutusainetta. Taas oli yläleuka tunnoton nenäpiihin asti. Uh! Tämä on yksi eniten inhoan listani kärkikymmenikössä: suuvärkin puudutttaminen. Oisko mitenkään mahdollista kehittää joku tökötti, puudutuksen esipuudutus, jonka voisi sivellä siihen kohtaan, mihin piikitetään. Puoli tuntia myöhemmin kävelin kadulla kukkaro köykäsempänä ja suu täynnä uusia värkkejä. Tosin suunnittelemani aamiainen jäi väliin kun puudutusaineen vaikutuksessa olisin syönyt ylähuuleni paahtoleivän ohessa. Muuten tenavadieettini jatkuu eli helposti purtavaa ja nieltävää. Nenäni oli kylmä ennen piikitystä ja siltä se tuntui puudutuksen loppuun asti, vaikka sormeni kertoivat sen olevan lämpimän. Yksi asia toteutui tänään kumminkin suunnitelmien mukaan. Kävelin pitkin kaupunkia kauniissa auringonpaisteessa. Vain jäämeren tuuli rikkoi keväistä kokonaisuutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti