tiistai 20. tammikuuta 2009

Rannekoru


Tiistaisin ei yleensä ole koskaan mitään postia. Ihan oikeasti, olen tilastoinnut sen. Tiistai on päivä, jolloin en odota postia, koska sitä ei yleensä tule. Tänään on poikkeuksellinen tiistai kun posti toi minulle pienen paketin. En muista, koska olisin ostanut itselleni valmiin korun. Lahjaksi niitä olen jonkun saanut. Rannekoru pääsi heti käden koristeeksi eikä se häiritse työskentelyä. Se pieni, siro ja kaunis. Se on savukvartsia ja vuorikristallia. Eli kaikin puolin ihan miun maun mukainen ja sopii hyvin yksiin samoista aineksista tehdyn kaukakoruni kanssa. Olisinhan toki itsekin voinut samanlaisen vääntää vaan en kehtaa kopioida. Oma linja se olla pitää. Ihanaisen kuva löytyy täältä.
Olen joskus jollekin sanonutkin, että ennen savukvartsi oli mielestäni vain rusehtavan ruma kivi kunnes eräänä päivänä se alkoi laulaa minulle.

2 kommenttia:

  1. Kiitos vierailulla korttisivullani vuodatuksen puolella :)
    Kauniin rannekkeen olit tilannut :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos vielä kerran itsellesi, kiva jos koru oli mieleinen. Kauniin kaulakorun kaveriksi se pääsi. Savukvartsi on yksi lempikivistäni, siinä vain on sitä jotakin...

    VastaaPoista