torstai 15. tammikuuta 2009

Fysioterapiaa

Soitin tänään fysioterapiaan ja kyselin aikoja. Meinasin tipahtaa tuolilta kun kuulin, että pääsen jo samana päivänä kuntokartoitukseen ja haastatteluun. Sitä oli kyllä kehuttu, mutta tärkein valintakriteeri oli kuitenkin sijainti eli työpaikkani sijaitsee kadun toisella puolella. Ilmottauduttuani täytin kaksipuolisen lanketin, jossa kielsin sairastavani suurimpaa osaa siinä mainituista taudesta tai tupakoivani sekä piirsin ympyröitä kropan kuviin polveni kohdalle. Taisi olla älykkyystesti kun niin monelta puolelta piti valita paikka ja kertoa numeroin 1-10 kuinka kipeä polveni on nyt, levossa ja rasituksessa. Kartoituksessa ratkaisin tasapainottelutehtävät eteen, taakse, sivulle ja painoin kämmenet melkein lattiaan sen kummemmin älähtelemättä. Sen jälkeen minut vaivattiin, vatkattiin, venytettiin, hierottiin ja ravistettiin. Lopputulemaksi kiduttaja oli samaa mieltä kanssani kahdesta asiasta. 1: Olen oppinut korvaamaan tekemiseni vasemman jalan avulla sekä välttämään oikean jalan rasittamista. 2: Vikaa on myös korvien välissä, sillä olen oppinut viimeisen puolentoista vuoden aikana, ettei oikeaan jalkaan voi luottaa eikä se toimi niin kuin sen pitäisi. Lopuksi sain kotiläksyjäkin. Muutamien kolme kertaa päivässä toistettavien liikesarjojen lisäksi pitää opetella totuus: aivoihin ei voi luottaa. Oikeaa jalkaa käytetään ajatuksella. Kaikkea saa ja pitää tehdä, mutta jos satuu, pitää lopettaa heti. Niin ja sitten hän kysyi joka mutkassa satuuko. Ei satu, mutta tuntuu oudolta. Tänään kävi juuri niin kuin aina ennenkin eli ei sattunut siellä, mutta myöhemmin metrossa istuessani tuntui aika vinkeältä ja kotiin kävellessä tuntui, että jotain ylimääräistä on tehty. Kummallista kyllä kaiken vanutuksen jälkeen, jalka oli paljon parempi kävellä kuin ... en muista milloin. Askel oli pidempi ja rennompi kuin kertaakaan tällä viikolla. Portaat ylös ja alas sujuivat ongelmitta. No, jalka oli illalla kuin elefantin töppönen, mutta kummasti lämmin jalkakylpy, hieronta ja hevoslinimentti ovat auttaneen turvotukseen ... levollakin saattaa olla osuutta asiaan.

1 kommentti:

  1. Hienoa että pääsit heti, se taitaa olla tapana että leikkauksen tms. jälkeen täytyisi päästä nopeasti fysioon.
    Minuakin huvitti sellaisen paprun täyttäminen, sanoin että rukseja joudun laittamaan olkapään kohdalla vähän joka puolelle.

    Nyt vaan ahkerasti jumppaa ja muutakin mitä sait kotiläksyksi.

    VastaaPoista