perjantai 16. tammikuuta 2009

Kevään värit

Tämä kuva oli ajatuksissani kun tein seuraavat helmet. Kukkien jälkeen poksahtivat vaalean vihreät lehdet. Ei siihen enää niin montaa kuukautta ole, kun kierrän puulta ja pensaalta toiselle ihailemassa kevään ihmettä. Pieniä kurttuisia ja hennon värisiä lehtiä, jotka muutaman lämpimän päivän ja vesisateen jälkeen poksahtavat raikkaan vihreiksi. Välissä on hieman lunta, rajua pohjoistuulta ja raikkaita pakkasia.

Ylemmässä liukusolmu ja alemmassa vaijeri ja tavallinen lukko. Hennon vihreät helmiäislasi- ja särölasihelmet ovat Luxoniasta. Niiden välissä tsekkiläiset 6 mm lasihelmet Idänhelmestä. Foliosydän on todennäköisesti Sinellistä. Väriyhdistelmä onnistui ehkä paremmin alemmassa korussa.

5 kommenttia:

  1. Tulee todella kevät mieleen katsellessani vihreitä helmiä.

    VastaaPoista
  2. Joululahjoja ja kevään lapsia ovat saajat. Joskus näkee helmistä jo tulevan korun ulkonäön hyvin vahvasti. Piti arpoa saajat kun en osannut päättää kumpi saa kumman korun käyttöönsä.

    Tänään lempisanani näyttää olevan poksahdus ja tunkee ihan jokaiseen kirjoitukseen. Joten kiitokset kommentista, joka poksahti yllättävän nopeasti.

    VastaaPoista
  3. Keväinen on, ja kauniisti osaat yhdistää lasihelmiä ja helmiäisiä yhdessä niin että korostavat toisiaan. Kaunis tämäkin <3

    VastaaPoista
  4. Ja unohtui mainita nuo säröhelmet joita itse en ole tähän asti osannut laittaa oikein mihinkään, mutta josko oppisin sitä käyttöä vähän näiden sinun tekemiesi korujen kautta.

    VastaaPoista
  5. Kiitos, värit ovat minulle tärkeitä ja joskus tulee purettua melkein valmis työkin jos siinä mättää jokin etenkin kun niistä suurin osa menee jonnekin päin lahjoiksi.

    VastaaPoista