tiistai 27. tammikuuta 2009

Reiki-sarja 1

Tein tämän sarjan koruja reikiryhmämme jäsenille. Utelin mielivärejä ja horoskooppeja kesällä. Pohdin yhdistävää tekijää näille koruille ja lopulta löysin sen Idänhelmen verkkokaupan sivuilta. Jokaisen korun keskellä on valoon ja lämpöön reagoiva helmi (70-luvulla niitä markkinoitiin tunnekoruina, joista oli tilattavissa ainakin riipus ja sormus).

Jokainen koru on erilainen ja hieman eri tekniikalla koottu. Tietysti asiaan vaikutti sekin, millaisia helmiä löysin koruun kun yhdistelin kunkin ihmisen lempivärejä.

Yllätyspaketit toimitettiin ennen joulua punaisissa pussukoissa ilman lähettäjän nimeä. Muutama vastaanottaja arvasi heti, kuka on tonttuillut. Osa pohtii ehkä vieläkin, onko joulukortti tipahtanut matkalla. Ehkä asia selviää jossakin mutkassa.

3 kommenttia:

  1. Voi miten ihana ajatus ja teko Rusina! Suunnitella ja väkertää henkilökohtainen ja uniikki koru kunkin persoonaa ja mieltymyksiä mukaillen. Ja sitten vielä antaa ne niinkin jalosti, kuin ilman tietoa lahjoittajasta. Voih, tämä on päivän hyvä uutinen. Nyt jaksaa taas hymyillä pilke silmäkulmassa. Ihana että on sinunlaisia ihastuttavia olentoja täällä maailmassa. ;D

    Hyvää ja onnellista härän vuotta sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
  2. Kauniita koruja taas olit tehnyt ja hienosti ajateltu, vielä niin pitkälle että mietitty jokaista henkilökohtaisesti.

    VastaaPoista
  3. Xie xie eli kiitos teille molemmille.

    Yritän tehdä kaikki korut samalla periaatteella ... vaihtelevalla menestyksellä. Joskus on koruja, jotka ovat luonnossa paremman näköisiä kuin kuvassa.

    VastaaPoista