tiistai 20. tammikuuta 2009

Fysioterapiaa 2

Eilen olin toisella terapiatapaamisella. Sain kaksi sivua uusia liikkeitä sekä suosituksen pyöräilystä ja vesielementistä. Kaikkia muita pääsin kokeilemaan paitsi vesijuoksua. Ei siis muuta kuin uimapukukauppaan. Eilen en ehtinyt, tänään en jaksanut ja huomenna on muuta ohjelmaa, joten vesielementti jää nyt vähän hunningolle tällä viikolla. Täytyy käydä pyöräilemässä pari viiden minuutin satsia kuntosalissa ennen kotiinlähtöä. Toivottavasti pyörät eivät ole ihan ufo teknologiaa, jotta saan asennetuksi ultrakevyen vaihteen päälle. Kävelyharjoitukset voin tehdä siellä, missä on pitkä suora eikä liian liukasta. Tänään jo aiheutin levottomia katseita viuhtomalla oman kerrokseni pitkiä käytäviä kädet ja jalat rytmikkäästi heiluen. Tasapainoharjoituksiakin voin tehdä ihan missä vaan tosin epätasapainon tyynyä en kanna mukanani. Tyynyn kanssa voin harjoitella kotona. Lisäksi harjoitusohjelma sisältää venytyksiä kuminauhalla tai ilman. Eilenkään ei sattunut mihinkään, mutta jalka oli jäykkä tänään ja vähän enemmän turvoksissa kuin eilen. Lepäilen hieman ennen illan uurastusta eli ennen nukkumaan menoa harrastan vartin verran ylimääräisiä vanutuksia taijin (istuen, jos jalat ei kanna) lisäksi. Pari lahjaa pitäisi väsätä, mutta uni ja luovuus taistelevat keskenään. Saattaahan olla, että piristyn tästä vielä ...

2 kommenttia:

  1. Hienoa, siitä se alkaa ja vauhti sen kun kovenee ;-) vielä kun saat uikkarit ostettua pääset vedessä juoksemaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos rohkaisuistasi ;)
    Ajattelin kokeilla ensimmäisen kerran ohjatulla tunnilla. Muuten käy niin, että nenäni on altaan pohjalla ja varpaat sätkivät pinnalla. Jahhah, jos ottaisi gummilangat ja siirtyisi iltaharjoituksiin haukotusten kera.

    VastaaPoista