sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Avatut joululahjat

Kaaoksen torjunta on tänään jatkunut. Sen verran kävin vielä kaupoilla, että täydensin varastoani vessapaperilla (viimeinen rulla menossa), kahvipaketilla (purkinpohja näkyvissä) ja hammasharjakoneeseeni uudet harjat. Käytin tänään edellisen hapsottavan terän kylppärin siivoamiseen. Ei, en pessyt koko kylppäriä hammasharjalla, ainoastaan ne pienet rakoset, joihin muut pesuvälineet eivät yllä, mutta joihin aina jää kaikkea moskaa kiinni.Vielä kun kuivaa astiat, jotka eivät ole kuivuneet itsekseen kauppareissuni aikana, niin koti näyttää harvinaisen siistiltä (niitä kompromisseja lukuunottamatta). Sitten pakkaamaan matkakassia. Lähden vanhempieni huollettavaksi lomani ajaksi.

Kuulin ja näin, että näiden lahjojen saajat ovat pakettinsa avanneet heti sen saatuaan. Sydämellinen lamppuhelmi pinkin ja liilan värisessä "letkussa", jonka toisessa päässä on avaimenperäkoukku. Kiinalaista tekstiä en ymmärrä. Sattuipa vain olemaan kaunis tausta helmityölle.


Lämpimin värein tehty narukoru: foliosydän, särölasihelmiä ja punaisia 6/0 siemenhelmiä. Tähän koruun tein aiemmin syksyllä saman sävyisen rannekorun.

2 kommenttia:

  1. Kauniita helmitöitä ja saajat onnellisia tuollaisia saadessaan.

    Hyvää Joulua sinulle ja mukavahan vanhempien luokse on mennä hellittäväksi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommenteista :)

    VastaaPoista