tiistai 16. joulukuuta 2008

Kaaos

Kaaos, jota parhaiten kuvaa viereinen taiteilijan näkemys mustasta aukosta, esiintyy: aivoissa, ajatuksissa, kropassa, taijissa ja kotona. Työhönkin se kulkeutuu mukaan kun ajatukset eivät pysy järjestyksessä. Kaikki pyörii vain epämääräisesti ympyrää ja energia imeytyy avaruuden äärettömyyteen.

Joskus toivoisin, että kotini jonkun luukun takana olisi samanlainen tarvehuone kuin J.K Rowlingin luomissa Harry Potter kirjoissa. Sinne voisi kasata kaiken sellaisen, jota harvemmin tarvitsee. Pottereista ei käy ilmi, löytyykä sieltä vaihtopäitä tai vara-aivoja. Olisi joskus tarvetta sellaisellekin, esimerkiksi tänään. Kilometrin pituinen huokaus!
Ulkomaiset paketit kortteineen lähtivät postiin eilen. Kotimaiset odottavat paketoijaa ja kirjoittajaa. Kun ei tiedä mistä olisi paras aloittaa. Tosin ehkä siivoaminen olisi parasta tehdä vasta sitten kun jouluiset toimet on paketoitu ja laitettu matkaan. Pohdin, että inhokkilistan ykkösestä eli tiskauksesta voisi aloittaa. Sitä voi tehdä musiikin tahdissa hytkyen. Pakettikaaoksen voi taltuttaa töllötintä kuunnellen. Jospa sitten menisi tekemään jotain hyödyllistä. Tähän piti tulla vielä kuva riipuksesta, mutta se on tipahtanut jonnekin kaaokseen enkä jaksa enää kaivella sitä tiedostojen syövereistä esiin. Ensi kerralla sitten jos kaaos sen suo.

2 kommenttia:

  1. Joskus olo on kyllä kieltämättä just tuollainen. Onnenks mulla ei tällähetkellä. Toivottavsti saat hommat järjestykseen ja nautit sitten joulusta. Kyllä se kaaos jossain vaiheessa rauhottuu.

    VastaaPoista
  2. Kaaos voi olla joskus hyväksikin, kun rauhoittuu osaa antaa sille oman arvonsa.

    VastaaPoista