sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Auringon kirjoma taivas

Ihailen jo toisena iltana peräkkäin kaunista auringonlaskua. Eilen taivaalla näkyi kaikki purppurakaaren värit tummasta hailakkaan. Tänään on vuorossa keltaisen ja oranssin eri sävyt. Kuvaa en ikävä kyllä tänäänkään saa näkyviin, koska verkko ongelmien vuoksi kuvat eivät lataudu bloggeriin ja picasaan. Kaikki nettiin suuntautuvat surffailut katkeavat tämän tästä ilman mitään syytä. Siksi en ole juurikaan sähköpostia lähetellyt. Tänään olen yrittänyt laittaa kaikki lupaukset matkaan, sillä läppäri lähtee huomenna huoltoon, jossa tsekkaavat, mikä tökkii vai onko punkki iskenyt suojauksista huolimatta. Jalka voi paremmin, vaikka onkin puolikuntoinen. Kävely sujuu ontuen joten kepukat ovat edelleen tukena kun en uskalla vielä koko painolla tukeutua polvilumpiooni. Narunpäät tippuvat itsekseen pois kuten luvattiin, mutta kutina on melko eläväistä edelleen. Paraneminen on juuri siinä vekkulissa vaiheessa, jolloin raaja ei ole enää tuskaisen kipeä (vieraan silmäyskin siihen suuntaan aristaa), mutta ei ole vielä niin terve, että pääsisi ulos kävelyttämään aivojaan kauniissa talvikelissä. Ei uskoisi, että pelkkä pöydän ääressä istuminen on näin raskasta. Ei muuta kuin kirja käteen ja sohvalle huilimaan. Jalka tyynykeon tukemaksi ja varpaat taivasta kohti aseteltuna. Hyvää uutta vuotta, jos ei bittitaivas sitä ennen aukene!

3 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta sinullekin Rusina! Toivottavasti jalkasi tulee pian kuntoon. Sitä odotellessa onkin hyvä uppoutua sohvalle kirjojen maailmaan. Antoisia lukuhetkiä!

    VastaaPoista
  2. Hyvää Uutta Vuotta ja nauti hyvistä kirjoista ja vain olemisesta, kyllä sitä ennättää mennä ensi vuonna ;-)

    VastaaPoista
  3. Verkko-ongelmat jatkuvat. Sähköpostin voi lukea, muttei lähettää. Surffailla voi, muttei päivittää eikä kommentoida jos kuvat eivät toimi (sanavahvistus) tai verkosta putoaa kesken kaiken vähän väliä.

    VastaaPoista