keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Joulukortit

Ruuhkan hajoittamisen sääntö 1: Olen tehnyt niin kauan kuin muistan omat joulukorttini joko askarrellen tai omasta valokuvasta. Sukulaisten lisäksi laajan ystäväjoukon omistavana ihmisenä joulukortteja lähti parhaimmillaan liki sata kappaletta ympäri maailmaa. Eilen kirjoitin vain vajaat viisikymmentä osoitetta. Tänä vuonna en tehnyt kortteja itse. Siivosin korttilokeroni muutama viikko sitten ja huomasin omistavani lukuisan määrän erilaisia, mm. Invalidiliiton valmiita joulukortteja, joita en ollut koskaan käyttänyt sen vuoksi, että askartelen tervehdykset itse monen muun näpertelyyn hurahtaneen tavoin. Koska monien sattumien summasta en saanut haluamiani valokuvia lähetettyä joulukortteina eteenpäin, ratkaisin tilanteen lähettämällä nämä varastosta löytyneet kortit. Postipoika lupasi kiikuttaa viimeistään perjantaina viedyt kortit normaalilla postimaksulla jouluun mennessä perille. Osa ihmisistä saa kortin joulupaketin kera (kaksi kärpästä yhdessä pussissa) ja nettisukupolvi löytää joulukortin täältä. Paketit lähtevät huomenna. Toivottavasti ehtivät perille, muuten jouluilo jakaantuu useammalle päivälle.

2 kommenttia:

  1. Hyvähän niitä kertyneitä korttejakin on lähetellä eteenpäin. Aikamoinen määrä sinullakin on korttien saajia veit voiton minusta.

    VastaaPoista
  2. Listallani on paljon ikäihmisiä eli yli 70 vuotiaita. Joillekin korttini on ainoa joulutervehdys.

    VastaaPoista