sunnuntai 11. marraskuuta 2012

ELMA12 syksy

ELMA12 maaseutumessujen kuva-antia. ELMAsa ihaillaan perinteisesti eläimiä, lemmikkejä, metsätekniikkaa, maatalousalan koulutusta, yritystoimintaa ja kädentaitoja sekä sivutuotteena VM Motorsprot show ja Outletexpo, jonne en ehtinyt ollenkaan. Vaan jos siellä on ollut samaa tavaraa kuin viime keväänä niin tuskin siitä suurtakaan vahinkoa syntyi.  

 Juomatölkeistä syntyy näin upieta eläimiä, jos osaa niksit ja konstit. Vanhemmilla oli pitelemistä, ettei jälkikasvu aloittanut muinaisjäänne leikkejä. Samalla ständillä oli upeita metallilanka-siemenhelmitöitä.


 Hattukauppias jaksaa joka vuosi yllättää.

 Taika-baarin graffittiseinä ja taiteilija työnsä ääressä.

 Hyrian lypsyhetki maatalouseläinten puolella.

 Varttia ennen sulkemisaikaa, alkoi metsämiesten joulukuusen kaato.

 Sielukkaat silmät ja tuppilokorvat esiintyivät kameralle ripsiään räpsytellen. Kun kovaan ääneen mylvivä mies tuli aidalle, hänelle käännettiin peffa ja korvat kääntyivät niskaan.

 Muitakin kuvauksesta kiinnostuneita on paikalla. Kuvauksen kohteena ovat kerittävät lampaat. Ruskea lammas makasi tyynen rauhallisena paikoillaan kun painava turkki lähti, mutta valkoinen taisteli vastaan kunnes sai polven kaualleen.
.
 Toisella puolella aitausta seisoivat villavat ja toisella villattomat lampaat.


Harmi ettei kuvaan saa ääntä. Tämä karvakorva vastasi jutusteluuni hörisemällä. Oli harmissaan kun siirryin katselemaan amerikkalaisia minponeja, jotka söivät iltaruokaansa ihalijoista välittämättä.

 Neulegraffittipalttoo on kudottu talkoilla puulehmän lämmikkeeksi. Moni lapsi kävi ammun vieressä kuvattavana. Lehmän vastapäätä olivat messujen kestosuosikit eli eläväiset pikkupossut.


 Käheä ääninen kanarodun edustaja: Kukko kiekuu!  

Mehiläisvahakynttilän teko-oppia, 2 € / kpl. 
Hyvältä tuoksuivat minunkin nenääni, mutten silti osallistunut oppitunnille muuten kuin kuvaamalla.
 Loppuunmyyty!

 Metsäoppilaitoskoulun askartelupajan mallipeikko.
 
Pohjalainen isäntä toivotti vieraat tervetulleiksi messuille.

3 kommenttia:

  1. Mukaviltahan nuo messut näyttävät - nyt ei vaan ennätä, mutta kiva kun postasit kuvineen :)

    VastaaPoista
  2. En minäkään ole niihin aina päässyt, mutta silloin kun pääsen, olen kameran ottanut mukaani muuten moni hauska asia jäisi muistin varaan puhumattakaan siitä kuinka paljon sieltä muistista juttuja tuntuu karisevan ajan myötä unohtuneiden asioiden roskakoriin ...

    VastaaPoista