torstai 31. toukokuuta 2012

Asahi - suomalainen aamuvoimistelu


Kävin tänään Asahi liikunnan esittelytunnilla. Sen järjesti Pääkaupunkiseudun Seläkäyhdistykset työnantajani selkäliikuntaryhmälle, jonka vieraileva jäsen olin tänään. Kiitos ahkeran taijin harjoittelun selkäni harvemmin oikuttelee. Siksi pääsin tutustumistunnille. Minulta kysyttiin, tiedäkö mitään asahista. En oikeastaan muuta, paitsi että liikkkeiden pohjalta löytyy lainauksia vähän sieltä sun täältä, mm. itämaisista lajeista. 

Asahin taustalta löytyy suomalaisia asiantuntijoita: Timo Klemola ja Ilpo Jalamo, joilla on kamppailulaljien taustaa, urheiluvalmentaja Keijo Mikkonen ja erikoislääkäri Yrjö Mähönen, jonka ohjauksessa tänään olimme. Liikkeet olivat hyvin yksinkertaisia, mutta tehokkaita. Moni oli ennestään tuttuja qi gongista ja taijista, mutta tasapainoliikkeet olivat monialaisempia ja paljon tehokkaampia. Ohjaajalta tuli paljon kehuja kun asentomme epäonnistui ja menetimme tasapainon. Se kuulemma tekee eetvarttia tasapainoelimelle ja hermoradoille =D.

Perusasiat luntattu ohjaajan esitteestä:
  • Sopii kaiken ikäisille ihmisille riippumatta liikuntatottumuksista.
  • Parantaa jalkavoimia ja tasapainoa.
  • Rentouttaa ja kuntouttaa niskahartiaseutua ja selkää.
  • Parantaa työergonomiaa sekä lievittää stressin oireita.
  • Liikkeet tehdään rauhallisen hengityksen tahdissa. Mieli rauhoittuu. Runsas hengitys hapettaa veren hyvin.
  • Koko keho on mukana yksittäisissä liikkeissä - kehon liikunta koordinoituu harmoniseksi.
  • Mieli on mukana harjoituksissa, esim. mielikuvien avulla eikä vaeltele töissä.
  • Harjoituksen tuottama henkinen rauhallisuus ja ruumiillinen rentoutus siirtyvät arkielämään.
  • Niska-hartiaseutua lähinnä rentoutetaan. Jalat vahvistuvat ja selkä kuntoutuu.
  • Tasapainoa ja asentoergonomiaa harjoitetaan.
  • Kehon tuntemuksiin "ankkuroitumalla " saadaa mieli rauhoitoittumaan. Tällöin stressaavat ja esiintymiskuumetta aiheuttavat ajtukset poistuvat mielestä.
  • Erikoisvarusteita ei tarvita. Työvaatteet sopivat harjoitusasuksi. Lyhyt harjoitus ei hikoiluta niin paljon, että tarvitsisi käydä suihkussa.
  • Menetelmää voi harjoittaa missä vain. Jopa muutamassa minuutissa saa töiden lomassa vointinsa hallintaan, kunhan menetelmän oppii.
Video sisältää Asahi Health -terveysliikuntamenetelmän ensimmäisen tason liikesarjan.  Kirjastosta voi käydä lainaamassa kirjaa ja DVD-levykettä. Lisätietoja www.asahi.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti