Eilen fysioterapeutilla käydessäni katselin mereltä nousevaa sumua ja mietin, missä siitä saisi kivan kuvan. Muistin Redin terassipuiston ja kävin siellä kuvaamassa niiltä osin kuin jää ja lumi olivat sulaneet. Samassa talossa pystyi tekemään muitakin täydennyksiä.
Kaikki avaimet kaulassa kilisee kivasti hyppiessä fyssarin pehmopallolla. Sain uuden kuminauhan, joka tuoksuu ilmapallolta ja uusia tehtäviä. Onneksi työpaikalla on taukojumppaohjelma, joka ilmoittaa kun takapuoli on nostettava tuolilta. Juuri kun pääsin taas seisomaan osan päivästä, jouduin taas istumaan. Pöh! No mut, koska jumppanauha on sidottava jonnekin, löytyy salista ne puolapuut. Pitää vaan löytää tyhjä aika. Onneksi riittää pienempikin aika. Tosin keksin aamusella, että voin sitoa lenkin kiinni myös pihalla olevaan kiipeilytelineeseen tai lyhtypylvääseen. Molemmista saa tukevan otteen, mikäli sitä tarvitaan. Täytyy vain miettiä, miten irroitan itseni kuminauhasta etten ole nenälläni maassa. On sitkeä ja sähköistyvä liikuntaväline.
Kalasataman tornitalot sumun keskellä. Merelle en päässyt kuvaamaan, sillä toinen pää oli varattu ja toisessa liikaa lunta. Nyt olen liikkeellä jo yhden kepin avulla. Töissä liikun kepin kanssa vain oppilaiden keskellä. He ja muu henkilökunta osaavat väistää. Kohteliaat oppilaat ovat kysyneet, miksi olen keppijalkainen ja huomaavaisimmat ovat tarjonneet apuaan. Bussikuskit lähtevät ajamaan vasta kun olen istumassa ... Tosin poikkeuksiakin löytyy, mutta noin yleensä pystyn kävelemään normaalisti ilman keppejä. Juokseminen on vaikeampaa, mutta yleensä en ole nähnyt ravaamiselle tarvetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti