lauantai 18. joulukuuta 2010

Työharjoituksia

Olen viimein toipumassa nuhastani ja korvapolin ehdotuksesta harjoitellut työssäkäyntiä. Hieman on vielä kuulo toiminut vaimennettuna, mutta eiköhän sekin vähitellen korjaannu (tänään kuuntelin jo joululevyä). Esimieheni luvalla olen tehnyt hieman lyhyempää työpäivää etten rasittuisi vallan sillä työpisteessäni toiminta on alati kiireistä ja koko ajan viuhahtelee eri asteen kiireisiä työtehtäviä kaikilla tiimiini kuuluvilla jäsenillä. Olen ottanut kaikki todella rauhallisesti: en juokse enkä kanna mitään raskasta vaikka laatikon sisällön siirtämiseen menisi useampi päivä. Koska kolmen viikon aikana ehtii tapahtua satoja asioita, keskityin joka päivä johonkin osa-alueeseen, joka on jäänyt sähköisellä aikakaudella omalta kohdaltani jumiin. Tiistaina tarkistin kaikki laskut, keskiviikkona avoimet helposti ratkaistavat tilaukset, torstaina sellaiset, joiden selvittelyyn meni enemmän aikaa jne. Perjantaina kävin aamulla työterveyslääkärin lähetteellä labrassa paastoten aamulla. Kolmen viikon aikana muovautunut rytmi meni sekaisin ja iltapäivällä olin väsynyt eikä looginen ajattelu meinannut toimia. Lähdin aikaisin kotiin, jossa menin suoraan nukkumaan niin kuin muinakin työpäivinä. Muina iltoina sentään luin vähän, mutta eilen menin nukkumaan sangen varhain, heräten yöllä toviksi, mutta pian kuitenkin nukuin uudelleen. Tänään olen lepäillyt ja tehnyt kevyitä kotitöitä. Vielä pitäisi kuivuneet vaatteet siirtää kaappiin ja tiskata puhtaita lautasia, mutta ehtiihän nuo huomennakin.

Särö- ja lamppuhelmistä tekemäni lariatharjoitelma lähtee maanantaina koekäyttäjälle. Mietin pitkään, miten saisin valkoisen renkaan punaiseksi kun kotona ei ollut muuta maalia kuin kynsilakkaa. Myöhemmin sitten välähti, että olisin voinut rullata pujottelunaruna käyttämääni punaista sifonkinauhaa renkaan ympärille, mutta en enää viitsinyt purkaa koko korua. Onneksi nuo keltaiset säröhelmet ovat niin vaaleita, ettei valkoinen rengas ole kovinkaan paha tyylirike.

4 kommenttia:

  1. Hieno koru on taas sinulta valmistunut, minua on aina hiljaa mielessä kiinnostanut korujen tekeminen, aikaa vaan ei ollut tutustua niiden valmistamiseen, tykkään niin leikkiä värien kanssa.
    Nyt on hiljaiseloa myöskin kortteilussa, ei jaksa niihin syventyä. Toivottavasti sinulle voimat alkavat tulla takaisin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Korujen tekeminen on hauskaa, mutta aika tuntuu aina loppuvan kesken. Tänään on taas himpun verran parempi olo, joten eiköhän tämä tästä pikku hiljaa ala lutviutua. Tietysti kolmen viikon taistelu pöpön kanssa on veroittanut yleiskuntoa.

    VastaaPoista
  3. Mukavaa, että olet toipumassa. Kauniit värivalinnat korussasi, koruja olisi mukava värkätä, jos ei olisi tätä nivelrikkoa.
    Hauskaa illan jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kiitos. Korvat toimivat jo lähes normaalisti. Sunnuntaina kävi kova pauke ja raksahtelu. Vähän on vielä tukkoisuutta, mutta uusi lääke juoksuttaa töhnää nenän kautta pois =)

    VastaaPoista