sunnuntai 16. elokuuta 2009

Syksyn tuoksua

Viime viikon kelit ovat vaihdelleet samaan tapaan kuin Kamujen sarjakuvassa. Sataa, paistaa, ukkostaa ja tuuli tuivertaa kuin syksyllä konsanaan. Tänään on ollut sitten vähän kaikkea. Aurinko paistoi mittariin 25 asteen voimalla, mutta samaan aikaan katselin kuinka puiden latvat heiluttelivat vasta pestyjä latvojaan kuin hiusmallit mainoksissa. Tänään olenkin paiskannut blogiin koko viime viikon kuvat teksteineen. Toivottavasti ensi viikko ei ole yhtä toivotonta matalaliitoa. Iltaisin on unimaa kutsunut sangen varhain. Olen melkein kolme viikkoa kasannut itseni aamuisin puistoon harjoittelemaan, kipittänyt töissä normaalit kuviot ja joinakin päivinä hieman ylimääräistäkin. Iltaisin olen valunut takaisin puistoon toistamaan aamukuviot uudelleen. Kotona olen kävellyt suihkun ja jääkaapin kautta sänkyyn. Tuuletan nytkin kitarisojani urakalla, sillä normaali sunnuntaiaamun lepo jäi tänäänkin väliin. Aamulla kävin vesisateessa mm. kauhomassa pilviä, nostamassa Eiffeltornia ja soittamassa haitaria (qigong).

2 kommenttia:

  1. Kyllä tuo ilma vaihtelee, meilläkin välillä puut ihan puhisevat tuulen voimasta.

    VastaaPoista
  2. Kuivattu viinirypäle18. elokuuta 2009 klo 16.58

    Eilen paistoi ja oli melkein lämmintä. Tänään on lämmintä mutta synkkää ja sateista. Melko vaihtelevaa.

    VastaaPoista