sunnuntai 16. elokuuta 2009

Eläimellistä menoa

Etanoita on tänä kesänä näkynyt enemmän kuin moneen vuoteen. Tällä nilviäisellä on sangen kaunis koti ainakin ulkoapäin katsottuna.

Joutsenella on kuusi kaunista lasta. Emot vahtivat tarkasti ohikulkijoita.

Pulu katseli uteliaana valokuvaamistani ja asettui lopulta yläpuolelleni kuvaukselliseen asentoon.

Sorsaemo komenteli jälkikasvuaan viime viikolla Töölönlahdella. Uteliaat untuvikot saivat tulla katsomaan käsivarren mitan päähän, mutta ei lähemmäs. Muuten tuli tomera kirahdus, jota pienokaiset kiltisti tottelivat, mutta muuten olivat sangen uteliaita kun istuin hiljaa paikallani kamera naamani jatkeena.

2 kommenttia:

  1. Erilaisia eläimiä sinun kameraasi onkin tallentunut. Minun Helsingin kuvareissuni on vain jäänyt, monta paikkaa suunnittelin käyväni, tuli muita asioita jotka ohittivat retkeni.
    Ihania nuo pienet sorsanpojat ja isommatkin linnut.

    VastaaPoista
  2. Juu, jokainen lintu oli erinomainen ja erilainen lintukokemus. Diiva pulu, emolinnut ja uteliaat höyhenpallot.

    VastaaPoista