sunnuntai 23. elokuuta 2009

Taiteiden ilta



Ilman mitään erikoisempia suunnitelmia mielialalla minne nenä näyttää suuntasin Nanaan katsomaan, mitä Elina on tempaissut taiteiden yön kunniaksi. Helmikauppasta en yleensä pääse ulos ilman ostoksia, en perjantainakaan, mutta ehkä hieman keveämmällä kouraisulla tällä kertaa hienon tarjouksen kaksi yhden hinnalla myötä (lisää rannekoruputkia). Elinan kanssa suuntasin kuvataiteen pariin. Ensin Mowan galleriaan (nettisivulla kuvagalleria töistä) Marelene Dietrichiä muistuttaviin naishahmoihin ja siitä hieman myöhemmin Galleria Dixiin Charles Fazzinon pikkutarkkaan 3D-taiteeseen, joka toi minulle mieleen kortintekijät. Sain luvan korttien skannaamiseen, mutta toistaiseksi täytyy tyytä valokuvaan. Viini aiheuttaa minussa kummallisen kemiallisen reaktion sillä kahvihammastani alkaa nakertaa. Se ja seuraavan aamun puistoharjoitukset taijin parissa ajoivat minut kotiin unimaahan. Kirjallisuus jäi tänä vuonna vähemmälle, mutta sitähän maailmani on pullollaan lähes päivittäin.

2 kommenttia:

  1. Useimmitenhan tulee kaikista paremmat jutut kun ei suunnittele mitään, eli menee mihinkä nenä näyttää. Olen kerran ollut taiteiden yössä, oli siellä hulinaa ja ihmisiä paljon. Vai tuli kortintekijät mieleen ;-))

    VastaaPoista
  2. Oli vähän isompaa kokoa kortteja näytillä. Valokuva valokuvakortista ei oikein tuo syvyysnäkyvyyttä esiin... ;)

    VastaaPoista