tiistai 20. marraskuuta 2018

320. Introvertti


Hesarin juttu pari viikkoa sitten. 

Hypen.fi blogisivulta ao. persoonallisuuden kuvailu.



Minä olen rajatapaus, mutta yleensä saan introvertin paperit siten, että jos testataan isolla kasalla väittämiä, en saa kuin suuntaa antavan tuloksen. 
Jos ruudukossa on 16 palaa, häilyn ylävasemmalla neljän ruudun sisällä (IS). 


Ensimmäisen kerran testauksessa olin äärimmäisenä ylhäällä vasemmalla, mutta iän ja työelämän myötä olen leijunut vähitellen alemmas oikealle, mutta kuitenkin siten, että ensimmäinen kirjain on aina I.  

Olen osallistunut tunne itsesi testaukseen ainakin neljästi: lukion psykologian tunnilla, kauppiksessa yritystalouden opettajan mielenkiinnon kohteena (kirjastolinjalla on aina erikoisimmat tulokset), työpaikan asiakaspalvelukurssilla ja työtiimin, miten käytämme järkevästi erilaisuuttamme hyväksi. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti