lauantai 4. helmikuuta 2012

Miekka ja teline

Viime vuonna laitoin miekka-arsenaalin aina edellisenä iltana popoihin pystyyn etten unohda niitä kotiin. Bambumiekan sain tuliaisina Malesiasta. Syksyn ja tämän talven aikana olen enemmin käyttänyt puutikaria sillä matalapaineet repivät ammoin murtamaani rannetta eikä se tykkää pitkästä miekasta vaikka onkin kevytversio. Harjoitusmiekkani on liian painava (450 g kirjevaa´an mukaan). Sekin tulee aina mukaan sillä aina löytyy joku, jolla ei ole omaa miekkaa. Se on tuo musta mötikkä oikean puoleisessa kengässä. Terä on kuin maatuskanukke ja on helposti kannettavassa muodossa repun pohjalla. Nyt on muitakin kätensä loukanneita tunnilla mukana ja kevyille harjoituskappaleille olisi kysyntää. Pitääpä kaivella syksyinen tiedonhakuni asiasta esiin. Aina kannattaa säilöä juttuja vaikka kuinka turhilta tuntuvatkin. Kummallista kyllä, ihmisillä on tapaha kysyä samoja asioita uudelleen. Nyt olen yrittänyt keksiä uusiokäyttöä jollekin turhakkeelle kun vein saapikkaani töihin sisäkengiksi. Varpaani palelevat talvisin kun työpöytäni alla käy melkoinen veto. Ei pitäisi vaihtaa laatikoiden paikkoja. Taidan muurata uuden pahvilaatikkosuojan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti