torstai 2. helmikuuta 2012

Taikuri ja muodon muuttuja

Olen huomannut, että minussa on hieman taikurin vikaa. Osaan tehokkaasti kadottaa tavaroita, mutta niiden takaisin taikominen on vaikeampaa. Sanoin osaan taikoa vesipulloja uuteen muotoon. Oikealla pullo oikeassa muodossa ja vasemmalla uudessa muodossa. Juon aamuisin pullollisen lämmintä teetä samalla kun huristelen oranssilla metallimadolla kotoa töihin ja tutustun Metrolehden uutisantiin, joka koostuu pääosin edellisen päivän nettiuutisista, mutta joskus myös muusta kiinnostavasta. Uudet ohutmuoviset pullot kestävät vaihtelevasti lämmintä vettä, mutta kiehuvan veden kohdatessaan ne muotoutuvat ihan uudelleen tai menevät mykkyrään. Erinomaisen mielenkiintoista oli seurata pullon tilavuuden katoamista ja kuuman veden valumista pöydälle ja lattialle. Kaatui mokoma ja putosi kuuma vesi kaarena roiskuen. Olen taikonut vettä lattialle nyt kahdesti kuukauden sisällä. Viime viikolla muistin jäähdytellä vettä ennen pulloon ujuttamista. Hieman haaleampaa aamuteetä kuin tavallisesti. Pitänee siirtyä toisenlaiseen astiaan. Pullo on vaan niin käytännöllinen muiden muotojen sijaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti