maanantai 17. lokakuuta 2011

Kieputettu



Eräänä kesänä jokunen vuosi sitten minulta kysyttiin, osaanko vangita kiven riipukseksi. En osannut, mutta lupasin opetella. Sillä tiellä ollaan yhtä. Olen opetellut ja opettelen edelleen, mutta kelvollista kehystä en ole saanut aikaiseksi. Ymmärrän tekniikan, mutta omani ovat hajonneet kappaleiksi ennen kuin edes olen saanut niitä kaulaani .... liukkaat epämuotoiset kivet, arg. Vanha viisaus, että jos et pääse yli, niin kierrä se piti ottaa käyttöön. Näin Idän helmessä osan, jonka toin kotiini, ja jota pyörittelin kädessäni samalla kun jotain alkoi itää korvieni välissä sijaitsevassa ideapajassa. Kaivelin laatikoistani esiin Beadalonin piparkakun muotoisia korulinkkejä ja aloin kieputella. Ensimmäisessä hailakan violetin värinen iso fasettihelmi. Seuraavissa rohkaistuin jo käyttämään oikeita kiviä. Musta riipus on toimitettu kysyjälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti