perjantai 14. lokakuuta 2011

Pullo puupalttoossa

Keskiviikkona oli Aarteen päivä, allakassa luki niin. Uskottavahan se oli kun sain pitkulaisessa arkussa punaviinipullon.

Löysin aamulla töihin lähtiessäni kotipihalta lompakon. Selvästi käytössä paljon ollut neliskanttinen nahkalompakko. Nostin ylös ja avasin nähdäkseni, onko kyseessä lasten leikeistä pihalle unohtunut Hullunkurisen perheen säilytyskotelo, Hesarin toimituksen rehellisyystesti vai ihan oikeasti joltakin pudonnut lompakko. Nahkaläpykkä aukesi kauniisti ja paljasi kolme luottokorttia, joista päällimmäinen oli samalle henkilölle kuin ajokorttikin, jonka löysin toisesta taskusta. Tiesin, ettei omassa rapussani asunut lompakon omistajaa, joten kävin kotona hakemassa varastoportaan avaimen, jotta voisin syynätä sen asukkaiden nimet. Ei löytynyt sieltäkään eikä rivitalon asukkaistakaan. Kello alkoi käydä jo sen verran, etten voinut jäädä pohtimaan ja selvittelemään omistajaa kotipihalle vaan lähdin töihin kadonnut lompakko mukanani.

Tiimikokouksen jälkeen etsin nettipuhelinluettelosta yhteystietoja. Nimiä löytyi vain yksi, mutta puhelinnumeroita kolme. Aloitin kännykästä: ei vastausta, soitin lankaliittymään: ei vastausta. Tein muuta välillä ja soitin jälleen kännykkään. Toisessa päässä vastattiin yleismaailmallisesti "haloo". Kysyin hänen nimeään ja onko hän hukannut jotain. Kerroin kuka olen, missä asun ja että löysin litteän esineen kotipihaltani. Aluksi hän oli sitä mieltä, ettei mitään ollut hukassa, mutta sitten myönsi, että lompakko on kadonnut. Sanoin, etten löytänyt asukkaista saman nimistä enkä uskaltanut jättää lompakkoa mihinkään odottamaan löytymistä ettei joudu vääriin käsiin. Omistaja kertoi lentäneensä toiselta puolelta maailmaa aamulla ja olevansa kylässä talossamme. Onneksi ehdin ilmoittaa ennen kuin kadonnutta kaivattiin, sillä korttien kuolettamisessa ja uusimisessa on hirmuinen määrä työtä sekä säikähdystä mahdollisesta väärinkäytöstä. 

Koska keskiviikkoisin sukellan iltaisin neulekoneen saloihin tulen sangen myöhään kotiin, joten sumplin noudon työpaikkani vastaanottoon, jolloin minun ei tarvinnut olla hälytysvalmiudessa ja hän pystyi hakemaan omaisuutensa koska vain kello neljään asti. Nappasin ajokortista suurennetun valokopion ja nidoin sen kuoren päälle noutoilmoituksen ja lähettäjä tietojen kera. Aulaemännät lupasivat toimia välittäjänä. Lähdin levollisin mielin syömään.

Iltapäivällä soi puhelin ja aulasta ilmoitettiin, että täällä olisi paketti. Ajattelin, että Akateemisen auto on poikennut ja tuonut tilaamani kirjat. Siksi hämmästyin kun päivystävä aulaemäntä antoi minulle puisen laatikon kiitosterveisten kera. Eilen en ehtinut, mutta tänään katselin netistä tietoja putelin sisällöstä: Familia Zuccardin punaviiniä, Santa Julia, Red Magna ja perheen opaskirja: Cultured by wine (2010).

Myönnän, etten tiedä viineistä oikeastaan mitään, mutta aika painava pakkaus oli kantaa kotiin. Täytyy lueskella opaskirjaa, ehkä opin uutta sanastoa, ja pohtia parasta mahdollista käyttötarkoitusta. Onko ehdotuksia?

2 kommenttia:

  1. Heh ;-D Viineistä mitään tiedä, mutta korut täytyy sun tehdä Swarovskin red magma -kristalleista tuon nautintahetkeen!
    Rehellisyys on kait niin harvinaista nykyään, että tuollainen muistaminen on paikallaan, hyvä sinä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä. Täytyypi katsella, jos magmaa tulisi vastaan muunakin kuin sydäminä. Muistelen tehneeni korvikset niistä (toiveväri).

    Eräs tuttuni, joka kulkee maailmalla dollarinkuvat silmillään valitti kun en vaatinut kunnon löytöpalkkiota. Ehkä hän olisi tehnyt niin, mutta minua kun enemmän ilahduttaa onnellinen ihminen, joka sai omaisuutensa takaisin ilman isompia harmeja. Noh, meillä on niin erilainen kuva elämän hienouksista ja nautinnoista ;)

    VastaaPoista