sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Kaulapäärlyt

Hoksasin keskiviikkona kun mietin, mitä laitan kurssille päälleni. Jotain lämmintä, mutta ei liian kuumaa. Jostain syystä kurssitilat ovat kaikki samanlaisia etenkin jos on kyseessä iso ikkunainen huonetila, joka on rakennettu erinäisiä vuosikymmeniä sitten. Petroolin värinen puuvilla pusero pitkillä hihoilla oli tarpeen sillä huone oli aika viileä. Ainoa ongelma oli ettei sille löytynyt sopivaa korua vaan värit upposivat pohjaan. Äkkiähän sellaisen sitten kokosi kun löytyi kokonaisuus, joka ei riidellyt puseron kanssa, mutta erottui sen väristä.

 Leijonaemon syntymäpäiväkoru.

Rapunaiselle (punainen aventuriini) tehty kaulakoru läksiäisiin. Kuulin, että hänen oma työyksikkönsä oli samoilla linjoilla, joten kannoin korteni kekoon. Helmistä jäi vielä sen verran ylitse, että sain koottua kumilankaan rannekorun.  

Kimaltavat jääkuutiot (helminauhan omistaja toi) saivat seurakseen siniset särölasitynnyrit. Ylijäämästä tein korvakorut. Tynnyreitä riitti toukokuussa toiseenkin kaulakäätyyn.

3 kommenttia: