sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Vilvoittava sade

Vilvoittavan kesästeen värinen kaulakoru meni toukokuun alussa syntymäpäivälahjaksi. Sateenvarjon kuva on napattu viime kesänä Tallinnassa.

Eilisen ukonilman vaikutukset eivät kovin nopeasti vaikuttaneet, sillä kotikoloni lämpötila on yhä edelleen 27 ja rapiat. Aurinko killotteli taivaalta ja nostatti akvaaarioni (lasitettu parveke) lämpötilan kasvihuonemaiseksi, joten siivoaminen jäi odottamaan vilpoisempaa aikaa. Kävin pihalla pyörähtämässä ja säikyttelemässä taloyhtiöni asukkaita eli huidoin puutikarillani ilmaa yrittäen muistaa, mitä eilen miekkasarjasta opin. Äh, jos muistin liikkeet, en muistanut yksityiskohtia ja päinvastoin. Nyt parvekkeen ovesta tulee viileää ilmaa ja sadepisarat rummuttelevat peltikattoon. Töissäkin on viileämpää kuin kotona. Toiset läkähtyy, mutta minä nautin olostani =)

2 kommenttia: