lauantai 2. lokakuuta 2010

Häh?

En ole levännyt laakereillani viime viikolla vaan just päinvastoin aina menossa. Kun joka ilta tulee kotiin kymmenen maissa, en enää edes viitsi yrittää päästä tänne asti. Nytkin kuvan lataukseen meni melkein tunti. Ehkä se on tämä aika kun kaikki modeemin omistajat ovat yhtä aikaa verkossa sekä kotimaassa että maailman toisella puolella. Melkoinen tulva ja ruuhka ykkösiä ja nollia. Humiseeko kaapelit omaa energistä sinfoniaa?

Maanantaina töitä ja kirjastoreissu.
Tiistaina muistelin yhtä taijisarjaa, jonka olen unohtanut muita sarjoja muistellessani.
Keskiviikkona tein solmuja ja sotkuja neulekoneella.
Torstaina totesin, että "vaihtamalla paranee" ja söin hyvin.
Perjantaina miekkailin ja eksyin energiavirtauksiin.
Tänään tulin puiston kautta Hyvinkäälle katsomaan muuttolintuja. Valokuvauksellisen kaunis ja sumuinen aamu, mutta kylmä. Kotona villahousuja penkomaan...

4 kommenttia:

  1. Hauska kuva, hyvän mielen tuoja. Et sitten ole laakereilla levännyt kuten en minäkään, edelleen omppurumbaa, huomenna ehkä viimeiset keitokset.
    Kovin on sumuista tänäkin aamuna täällä Hämeessä.

    VastaaPoista
  2. Bongasin patsaan jonkun divarin ikkunasta Helsingissä. Hyvinkää ei jää sumussa kakkoseksi. Sitä se täälläkin on yhä ja niin oli eilen Helsingissäkin pitkälle aamupäivään meren tuntumassa.

    VastaaPoista
  3. Hienosti tiivistetty tuo viikon kulku :-D

    VastaaPoista
  4. ;) joskus sanat vain valuvat aivoista sormien kautta tekstiloodaan ;)

    VastaaPoista