sunnuntai 23. syyskuuta 2018

265. Designmuseo: Timo Sarpaneva

Kävin katsomassa Timo Sarpanevan näyttelyä Designmuseossa kahdesti. 

Viime torstaina kiersin sen tunnissa näyttelyesineitä ihaillen ja tänään kävin katsomassa videot, joita en ehtinyt katsoa edellisellä kerralla. 

Onneksi on museokortti, jonka avulla voi pistää näyttelyt palasiksi edellyttäen, että käytössä on useampi päivä. Kun työpäivä loppuu viideltä ja museo menee kiinni kuudelta, paloittelu useampaan osaan on onnistunut ratkaisu. 


Sarpaneva on suunnitellut kankaita, vaatteita, ryijyjä, tyynyjä, pannumyssyjä, kirjontatöitä, julisteita, julkaisuja, postimerkkejä, käyttöesineitä ja huonekaluja. Hän on sommistanut myös näyteikkunoita.


Kekseliäät valurautapadat, joiden kahvat yllä molemmissa käyttötarkoituksissa.


Tunnetuin tuotanto lienee Iittalan käyttölasiesineet: lasit, lautaset, maljakot ja kynttilänjalat. 


1990-luvulla hän suunnitteli taidelasia myös Venetsian Muranon mestareiden kanssa.


Lasiveistoksia voi nakutella myös lasihytteihin kertyneestä lasimassasta. Alla lasiveistos ja sitten kuvateksti.



Eräässä videossa Sarpaneva kiitteli, että tehdas antoi vapaat kädet kokeiluihin ja testailuihin, vaikka ne veivät työaikaa ja rahaa. Lasi ja ihmiset eivät taivu pakolla vaan tutustumisella ja tunnustellen. Vuorovaikutus suunnittelijan ja lasinpuhaltajien välillä oli lämmin ja toisiaan arvostava. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti